Ensimmäinen viikko minimahalla takana

Kuten otsikko sanoo, sitä on selvitty ensimmäisestä viikosta minimahan kanssa \o/
Eilen oli ensimmäinen päivä ilman kipulääkkeitä. Pahimmat kivut on siis väistyneet ja ne pienemmät kivut kestää ennemmin kun ottaa sellaisen pahamakuisen lääkeshotin!
Toissapäivänä uskalsin vihdoin ottaa lopuistakin haavoista teipit pois ja haavat ovat todella hyvän näköisiä. Haavat ovat kooltaan n. 3cm ja maha näyttää siltä, kun joku olisi parit reiät tökkinyt puukolla. Ajoittain haavat hieman kutiavat ja mieli tekisi raapia, mutta pitää malttaa mieli olla koskematta niihin. Iho on hieman mustelmilla noiden haavojen ympärillä, kädessä missä kanyyli oli ja mahan seutu napapiikeistä myös iloisen kirjava.

Eilen tuli käytyä myös kaupassa ekaa kertaa leikkauksen jälkeen. Ja täytyy sanoa, että kyllä harmitti mennä kaupassa ja haaveilla kaikesta siitä, mitä en tällä hetkellä saa syödä. Enkä nyt puhu että olisi eritoten tehnyt jotain herkkuja mieli, vaan ihan perus ruokaa: salaattia, grilliruokaa, lihaa, kalaa, pähkinöitä, ruisleipää, kananmunia, jopa pinaattilettuja! Piti sitten ihan kiusaksi ostaa tuonne kaappiin tuijottamaan paketti noita pinaattilettuja jo valmiiksi ensi viikkoa varten, kun saa siirtyä noihin pehmeisiin ruokiin. Samaten mukaan tarttui näkkileipäpaketti, jota en malta odottaa, että pääsen syömään! Ihan suoraan sanottuna tämä keitto/mehulinja alkaa pahasti tökkimään. Yhtään ei tee mieli mitään keittoja enää syödä, mehukeittokin on niin yöks! Ainoa mitä nyt on saanut syötyä ilman irvistystä on modifastin ene-tuotteet, jugurtit ja viili. Voi kuinka eilen nautinkaan, kun ostin Lidlistä appelsiinimehua ja viilin, niin luxusta!

Syömättömyyden huomaa kyllä painossa. Viikon takaisesta leikkauspäivästä paino on tippunut 4,2kg, kun mikään vaan ei maistu ja tekee tiukkaa saada edes sen 600 kaloria päivässä syötyä. Ärysttävintä ehkä ikinä on tuo mies, joka tekee niin herkullista ruokaa itselleen tällä hetkellä, että kuola valuen vierestä voin vain niistä haaveilla. Toissapäivänä porsaansuikaleiden paistamisen tuoksu sai mut vetäytymään omiin oloihin makuuhuoneeseen ja eilenkin miehen tehdessä itselleen bratwurstia ja salaattia, iski niin iso ruokakateus. Mies yrittää kiltisti piilottaa herkuttelunsa, vie vaivihkaa kaupasta ostetut sipsit työhuoneeseensa ja mutustelee niitä siellä salaa. Mies myös pakenee työhuoneeseensa syömään illalliset, tai oikeastaan kaikki ruokansa, ettei minun tarvitsisi kärsiä ruokakateudesta lusikoidessani jugurttia naamaan.

Mutta viikko enää tätä kituuttamista, ensi viikolla odottaa makaroni- ja maksalaatikot, perunamuusit ja lohi, pinaattiletut ja näkkärit... Sitä odotellessa, aamu aloitetaan lasillisella appelsiinimehua sekä vitamiinitableteilla.

Kotiutuminen

Keskiviikkona vihdoin kirurgi antoi luvan lähteä kotiin. Nesteitä meni hyvin ja pahimmat kivut olivat hellittäneet niin että pärjäisin kotona.
Mies tuli hakemaan töiden jälkeen minut sairaalasta ja suuntasimme ensimmäisenä apteekkiin.

Apteekissa en köyhtynyt "kuin" 115,46€ :
- 3kk Multivita plus 13,94€
- 3kk Calcichew D3 Forte 13,51€
- 10 x Klexane-ruisku 34,35€
- 3kk Somac 15,66€
- Litalgin x 30kpl 18,60€
- Tramadol 100mg x 60kpl 15,18€
- Para-Tabs 500mg x100kpl 4,22€

Okei, tuossahan on moni sellainen useamman kuukauden satsi. Eli kun jakaa kustannukset jokaiselle kuukaudelle, ei siitä hirveänä kustannuksia loppupeleissä tule.
Ikävintä lääkkeidenotossa on ehdottomasti se, että kipulääkkeet (Tramadol ja Para-Tabs) pitää liottaa veteen, eli niitä pillereitä ei voi ottaa sellaisenaan. Se maku on jotain ihan kamalaa! Vaikea yrittää hörppiä lääkeshotin vetästyään enää mitään hyvän makuista päälle, kun ei se mahalaukku vedä tällä hetkellä paljoa. Toinen ikävä puoli on tuo Klexane-lääkkeen pistäminen, ikävän tuntuista touhua ja mahakin ihan mustelmilla sen takia.

Mahaan tuli nyt sitten loppupeleissä viisi pientä reikää. Reiät sijoittuvat valtaosin vasemmalle puolelle kylkeä, neljä navan yläpuolelle ja yksi yllättävän ylös lähelle rintoja. Haavat eivät ole olleet missään vaiheessa mitenkään erityisen kipeät.

Ruokailu leikkauksen jälkeen on ollut hankalaa. Ensimmäisenä päivänä leikkauksesta tuli vedettyä vain vettä, mehua ja kasvislientä. Toisena päivänä saatiin jo ruokavaihtoehdoksi velliä tai kasvissosekeittoa ja maitoa. Velli maistui sairaalassa taivaallisen hyvältä, niin kuin se ensimmäinen aamukahvikin leikkauksen jälkeisenä aamuna!
Kotona ruokailu ei sitten olekaan onnistunut ihan niin hyvin. Kokoajan pitäisi olla syömässä tai juomassa jotain. Koko eilisen päivän oli sellainen etova olo, eikä mitään tehnyt mieli. Ene-dietissä tutuksi tulleet Modifast-valmisteet on nyt olleet ihan pop, tosin nekin on aika lopussa enkä tiedä mitenkä nopeasti posti kuljettaa tilaamani tuotteet perille. Kovasti odotan sitä, että pääsen siirtymään tästä nestemäisestä ruokavaliosta pehmeään ruokavalioon 1½ viikon päästä. Silloin valinnanvaraakin tulee paljon enemmän, kun vaihtoehtona on syödä jo perunamuusia, laatikoita, lohta, raejuustoa... Tässä nestemäisessä vaiheessa ei oikein ideat ole lentäneet Modifast-tuotteita, keittoja ja jugurttia pidemmälle. Toki ravitsemusterapeutilta saaman esimerkin mukaan voisi tällä hetkellä vedellä pilttejä, mehukeittoja ja vellejä, mutta kun ei noita tee yhtään mieli. Tämä aamu alkoi jugurtilla, nyt nautin kahvia ja kohta pitäisi olla jo päiväkeittoa syömässä. Näiden välissä pitäisi sitten muistaa juoda runsaasti maitoa/vettä yms. että nesteitä tulee vähintään päivässä sen 2 litraa. Että ihan työstä käy tämä syöminen näin alkumetreillä. Tosin, jos jotain positiivista sanoo, ainakaan ei ole nälkä!

Sairaalassa ollessa en oikein saanut nukutuksi, joten keskiviikkona kotia päästyäni otinkin pitkät torkut sohvalla. Ensimmäisen yön kotona nukuin sohvalla, koska siinä sain mielestäni parhaimman asennon. Kipua on ollut lähinnä ilman takia vasemmalla puolella kylkeä, joten oikealla kyljellä nukkuminen sentään onnistuu. Viime yön nukuinkin jo sitten sängyssä, mutta useamman tyynyn kanssa, eli en ihan täysin vaakatasossa vielä pysty nukkumaan. Kipulääkkeitä olen alkanut vähentämään, yritän tulla vähemmällä määrällä toimeen. Eli kai sitä senkin puoleen ollaan parempaan suuntaan menossa ja kohta ehkä saa jo yöt nukutuksi hyvin ilman heräilyjä.

Tämän kaiken keskellä kävin sitten eilen vielä hakemassa hammaslääkäriltä lääkepaikkaakin siihen särkeneeseen hampaaseen. Juurihoito on siihen hampaaseen edessä, eli sairasloma hyödynnetään nyt sitten tuonkin asian hoitamiseen. Töihin palaan vasta 21.toukokuuta, kun sairasloma kirjoitettiin 20.4 - 20.5.2014.

Elossa

Pikaisia kuulumisia sairaalasta:
Leikkaus meni hyvin ja nyt yritetään toipua siitä.  Heräämöön pääsin odottamaan leikkausta jo ennen puolta päivää, mutta vasta kahden aikaan minut leikattiin.

Heräämössä olin pihalla kuin lumiukko, ensimmäiset muistikuvat on ääniä jotka käskee sen käden sivulle suoraksi jossa verenpainemittari oli sekä se kun ohjeistivat  CPAP-laitteen pitämisestä.
Jossain vaiheessa aloin pakottaa itseäni avaamaan silmiä ja heräämään. Kivut oli aika kovat heräämöön tullessa. Pidin käsillä kiinni vatsasta, kun sattui niin paljon. Muistan miettineeni siinä maatessa, että jos olisin tiennyt tällaisten kipujen tulevan, en olisi lähtenyt tähän leikkaukseen.

Osastolle pääsin puoli seitsemän aikaan. Mies ja anoppi olivat yrittäneet käydä katsomassa, mutta olin siinä vaiheessa vielä heräämössä. Toisaalta ihan hyvä etteivät jääneet odottamaan osastolle paluuta, koska kivut oli vielä osastolle tullessakin aika kovat, eikä varmasti olisi jaksanut olla sosiaalinen.

 

Yö meni jatkuvasti heräillessä. Kivut estivät kyljellään nukkumisen, joten oli yritettävä saada unta selällään ja puoli-istuva asento oli parhaimman tuntuinen. Asennosta johtuen heräsin n. tunnin välein ja persaus puuduksissa. Piti sitten sängyn reunalle nousta palauttamaan veret takamukseen ja tuntuipa se helpottavan ilmasta johtuviin kipuihinkin hieman.

Kahvin tuoksu aamulla oli mitä ihanin tuoksu. Tuossa sitä pääsee pienin hörpyin nauttimaan. Kohta ajattelin ottaa ja lähteä kävelylle, kunhan lääkäri on ensin tehnyt kierroksensa.

 

Palailen asiaan taas myöhemmin ja ehkä kotia päästyä jaksaa kertoa hieman yksityiskohtaisemmin mm. leikkaussalin tapahtumista.

Leikkauspäivä

Täällä sitä ollaan, Peijaksessa, odottamassa omaa leikkausvuoroa.

 

Aamusta ennen kasia ilmoittauduin osastolle ja huoneeseen pääsin vasta ysin jälkeen. Päällä on viimeisimmän sairaalamuodin mukaiset polveen asti yltävät tukisukat, yhden koon seksikkäät alkkarit ja perseestä paljas sairaalakaapu.

Leikkaukseen kuulemma pääsen vasta puolenpäivän jälkeen, joten pitkä odotus edessä. Nälkä alkaa pikkuhiljaa hiipimään, kun vuorokauden vaihtumisesta lähtien piti olla syömättä ja juomatta. Ainoa mitä tänään on suuhunsa pistänyt, on se "ihana" sitruunan makuinen preOp juoma tuossa hieman seitsemän jälkeen. Hammastakin alkoi sopivasti särkeä, tietenkin juuri nyt kun en saa lääkkeitä ottaa tai pääse hammaslääkäriin!

 

 

Eilen illalla tuli pistettyä ensimmäinen napapiikki ja inhottavaahan se teki. Pistäminen itsessään ei ollut niin paha, mutta se aine oli ikävän tuntuista kun pääsi siihen ihon alle. Muutama viikko pistoksia vielä pistämättä, huoh.

 

Fiilikset on edelleen rauhalliset, hoitajakin tokaisi etten näytä hirveänä jännittävän.

 

Paino leikkauspäivän aamuna 135.2kg.

Tästä on hyvä aloittaa pikkumasuisen matka :)

 

Liian lihava lentämään

Katsoin tuossa muutama päivä sitten dokkarin: Liian lihava lentämään.

"Liikalihavuus yleistyy nopeasti Isossa-Britanniassa. Elämä ylipainon kanssa ei ole aina helppoa.

Miten käy, kun kiloja on kertynyt ja ne vaikuttavat jopa lomailun iloihin? Brittiläisessä dokumentissa kuulemme erilaisia tarinoita ja kokemuksia siitä, kun koko on normaalia suurempi. Kolme isokokoista brittiä lähetetään testaamaan eri lentoyhtiöiden palveluita niin maassa kuin ilmassakin. Piilokameroilla varustettuina he kohtaavat nykypäivän lentomatkustamisen nolot ongelmat."

VOI KUINKA MÄ VOINKAAN SAMAISTUA NÄIHIN IHMISIIN JA TILANTEISIIN!

 

Muistan erään kesän, kun mieheni kanssa mentiin Särkänniemeen. Päädyttiin sitten erääseen laitteeseen jossa jouduin toteamaan, etten saa turvakaarta kiinni. Siinä pari työntekijää yrittää pakottaa turvakaaren lukkoon, siinä onnistumatta. Nolona joudun poistumaan laitteesta ja mies tekee laitteessa kierroksen. Siinä miestä odotellessa meinasin purskahtaa häpeästä itkuun, mutta sain kerättyä itseni ja näyttämään urheaa naamaa miehen palatessa kierrokselta. En sitten uskaltanut enää mennä mihinkään laitteeseen sen päivän aikana, eikä mieskään paljoa viihtynyt laitteissa yksin.

Toinen tilanne mihin voin samaistua on tuo lentäminen. Dokkarissa nämä isokokoisemmat matkustajat kehtasivat pyytää turvavyöhön jatkopalaa eivätkä paljoa välittäneet kanssamatkustajien mulkaisuista tai kommenteista. Itse olen halunnut jo pitkään ulkomaille, mutta olen joutunut tyytymään naapurimaiden risteilyihin, koska en kehtaa mennä lentokoneeseen. Junassa matkustaessa jo joutuu pyytelemään mielessään anteeksi isoa kokoaan ja yrittää ruuhkajunassa asettaa leveää takamustaan siihen pieneen rakoon, jota istumapaikaksikin voisi kutsua.

Odotan niin innolla, että olen sitä kokoa, että mahdun vaivatta matkustamaan. Haluan päästä näkemään maailmaa ja kokemaan toisia kulttuureita. Haluan olla siinä kunnossa, että jaksan lähteä kävellen tutustumaan matkakohteeseen, olla siinä kunnossa että sinne rannallekin ehkä kehtaa mennä uimapuvussa. Olisihan se jo aikakin tehdä se häämatka, eihän tässä olla oltu naimisissa kuin reilu 5 vuotta!

Dokumentti tulee uusintana Avalta sunnuntaina 10.5 klo 20.00,
jos jotakuta tuo ohjelma kiinnostaa.

Leikkausta edeltävä käynti

Päivä Peijaksessa takana ja informaatioähky päällä. Hirvittävän paljon tuli taas imettyä itseensä tietoa ja nyt leikkaus alkaa olla jo todella kosketeltavan lähellä.

 

Päivä alkoi fysioterapeutin ryhmätapaamisella. Mukana tuossa ryhmässä oli kaksi todella mukavaa naista, joihin pääsin tutustumaan jo tulotarkastuspäivässä kuukausi sitten. Fysioterapeutti valotti hieman hengitysharjoituksia yms. mitä sairaalassaolon aikana tulee eteen ja vielä kotonakin ollessa. Itselle tuli uutena tietona se, että CPAP-laitetta käytetään sairaalassaoloaikana. Siis olin kuullut kyllä että laitetta käytettäisiin leikkauksen jälkeen, mutta jotenkin oletin sen koskevan vain niitä joilla sitä käytetään jo ennestään esim. uniapnean hoitoon. Saas näkee miten tuon laitteen kanssa tulee toimeen. Tai pakkohan se kai on.. Pullohengitysharjoituksia pääsee kokeilemaan jo heti sairaalassa ja sitä jatketaan sitten kotona. Paras osuus tuosta fysioterapeutin tapaamisesta oli mielestäni ne jumppaohjeet joita saatiin. Innostuin kovasti kun fysioterapeutti esitteli kuminauhajumpan alkeita ja päätin heti huomenna lähteä metsästämään tuota vastusnauhaa!

 

Tämän jälkeen suuntasimme ravitsemusterapeutin luokse, jossa meitä odotti punnitukset ja opetuslounas. Kuukauden takaisesta tulotarkastupäivästä paino on tippunut reilu viisi kiloa ja ollaan taas takaisin niissä mitoissa, missä oltiin kun painonhallintaryhmässä ene-dietti loppui. Aika hyvin siis ottaen huomioon että tuossa oli pääsiäinen välissä jolloin matkasimme jälleen Viroon ja annoin itselleni luvan herkutella pääsiäislounaalla ja pääsiäisherkuilla sen yhden päivän. Mutta nyt siis jatketaan sunnuntaihin asti eneilyä vielä.

Opetuslounas oli hyvin hämmentävä. Tarkoitus oli ottaa vain sen verran ruokaa, mitä arvioisi uuden ruokamäärän olevan leikkauksen jälkeen. Luulin ottaneeni ruokaa hirmuisen vähän, mutta kuulemma se oli juuri hyvä määrä. Siinä syödessä sai sitten kysyä mitä mieltä askarrutti leikkauksen jälkeisen elämän ruokavaliosta. Itselle tulee varmasti olemaan hankalaa olla juomatta samaan aikaan kun syö ja se juominen pitkin päivää ylipäätänsä. Nähtäväksi jää myös se, mitkä ruoat sopivat uudelle mahalle. Olen meinaan lukenut että toiset eivät leikkauksen jälkeen siedä esim. ruisleipää tai hapokkaita juomia. Energiajuomia lipittävälle ihmiselle tuo hapokkaista juomista luopuminen kuulostaa harmittavalle, mutta pikkumasun eteen siitäkin sitten tarvittaessa kyllä luopuu. Kahvi toivottavasti maistuu vielä leikkauksen jälkeenkin yhtä hyvälle!

 

 

Viimeisenä päivän ohjelmassa oli K4 osastolla käynti, jossa tapasin sairaanhoitajan pikaisesti. Perjantaina kuulemma pitäisi soittaa osastolle ja tiedustella tarkempaa leikkausaikaa. Sairaanhoitajalta sai ohjeistuksen leikkausta edeltävän päivän lääkitykseen sekä lääkkeitä ja kirjallisia ohjeita kotia viemisiksi, kaikki tieto kun ei luonnollisestikaan voi pysyä päässä. 

Klexanea, tuttavallisemmin napapiikkiä, olen tottunut piikittelemään muille oltuani opiskeluaikana töissä vuodeosastolla. Nyt sitten pitäisi pari viikkoa itseä pistellä, sunnuntaista lähtien, ei kiva. Lisäksi sain mukaan vatsansuojalääkkeen ja leikkausta ennen otettavan preOp juoman, joka pitää verensokerin hyvällä tasolla, ettei pääse paastotessa ennen leikkausta sokerit romahtamaan.

Sairaanhoitaja oli aika tiukkana siitä, että paino ei saisi nousta yhtään ennen leikkausta. Paino saa kyllä tippua, mutta vähintään siis pitää pysyä samassa. Leikkauksen peruuttamista voidaan vielä kuulemma harkita, mikäli leikkauspäivän aamuna puntari näyttää yhtään enempää kuin tänään. Eipä tuon tosin pitäisi olla mikään ongelma, sillä loppuviikon eneillessä sitä tuskin kovin paljoa paino ainakaan nousee!

 

Nyt sulattelemaan tätä kaikkea tietoa. Perjantaina sitten aamusta vielä labroissa käymään ja iltapäivällä soittamaan mihin aikaan sitä maanantaina makaa leikkauspöydällä ja monenko aikaan pitää sairaalaan kirjautua. Sairaanhoitaja jo varoitteli että saattaa aikanen aamu tulla eli 6.30 pitäisi olla Peijaksessa. Saattaa yöunet jäädä su-ma välisenä yönä aika vähäiselle, varmasti pikkuhiljaa alkaa hiipimään se todellisuus mieleen, että kohta sitä oikeasti ollaan siellä leikkauspöydällä.

 

 



TJ 9

9 päivää leikkaukseen! o.o

Monet, jotka tietävät minun olevan menossa lihavuusleikkaukseen ihan pian, kyselevät joko jännitän? Ihan rehellisesti jos vastaan, niin EI! En tiedä onko tämä ihan normaalia.. Mahdanko oikeasti tajuta asiaa, että 9 päivän päästä olen leikkauksessa joka tulee muuttamaan toivottavasti koko elämän! Vai olenko minä vaan niin hyvin valmistautunut tähän henkisesti, että en osaa jännittää? Todennäköisemmin jännitys tulee päälle siinä vaiheessa kun maanantaina kirjautuu sairaalaan sisään. Häitäkään en aikoinaan osannut jännittää ennen kuin kirkon eteisessä seisoin isä rinnallani ja häämarssi alkoi kuulua ovien takaa.

Pari päivää sitten ryhdyin pohtimaan, että mitähän sitä mahtaisi tarvita sairaalakassiin mukaan? Pari yötä sairaalassa joutunee viettämään, joten luonnollisesti ainakin jonkin sortin viihdykettä tarvitsee, eli pädi lähtee mukaan. Jää nähtäväksi, onko sitä siinä kunnossa että jaksaa tänne kuulumisia kirjoitella, mutta viimeistään sitten siinä vaiheessa kun kotiin pääsen.
Lista on tällä hetkellä aika lyhyt, perus hygieniatarvikkeiden lisäksi vain korvatulpat on listalla. Olen vain kerran aikaisemmin joutunut pari yötä viettämään sairaalassa, se oli vuosia sitten kun teini-ikäisenä minulta leikattiin umpilisäke. Tuolloin tilanne tuli niin yllättäen, ettei sitä edes tajunnut ottaa mitään mukaan, äiti muistaakseni sitten toi tarvittavia tavaroita kotoa. Eli jos jollakin lukijalla on kokemusta tai ideaa, mitä kannattaisi mukaan ottaa, niin jätä ihmeessä kommenttia!

Tiistaina suuntaan jälleen Peijakseen leikkausta edeltävälle käynnille. Pääsen tuolloin tapaamaan fysioterapeuttia, osallistumaan ravitsemusterapeutin opetuslounaalle ja tapaamaan vuodeosaston sairaanhoitajaa. Tiistaina saan varmasti kaiken tarvittavan ohjeistuksen leikkausta varten ja pääsen vielä esittämään muutamat kysymykset, joita on tässä odotellessa herännyt.

Palailenpa siis asiaan jälleen tuon Peijas-päivän jälkeen.