THE päivä

"Teille on suunnitteilla lihavuusleikkaus HYKS Peijaksen sairaalassa...Teille on varattu vastaanottoaika Peijaksen sairaalaan... "

Näillä lauseilla alkoi kirjeet, jotka toi tullessaan informaatioähkyn. Niin paljon tietoa, että piti oikein pariin kertaan kirjeet lukea ennen kuin sen sisällön todella tajusi.

to 5.3 menen Peijakseen kirurgian poliklinikalle jossa on tulotarkastuspäivä. Päivä pitää sisällään yleisinfon, kirurgin vastaanoton, ravitsemusterapeutin tapaamisen sekä sairaanhoitajan ja anestesialääkärin vastaanoton. Koko päivä menee siis Peijaksessa. Ilmeisemmin tämä on yhteistilaisuus lihavuusleikkaukseen menijöille, sillä päivä alkaa yhteisinfo-tilaisuudesta.
Ennen tätä päivää pitäisi käydä TAAS vaihteeksi labrassa sekä röntgenissä keuhkokuvauksissa.

ti 14.4 on vuorossa Peijaksessa leikkausta edeltävä käynti. Silloin ohjelmassa on fysioterapeutin ryhmäohjaus, ravitsemusterapeutin opetuslounas sekä vuodeosasto K4:n sairaanhoitajan tapaaminen. Lisäksi tarvittaessa pääsee tapaamaan kirurgin ja anestesialääkärin.

Alustavasti suunniteltu leikkausajankohta olisi siis hieman ennen vappua: 27.4.2015.

 

 

Reilu 2kk ja olen siis mahdollisesti leikkauspöydällä!! Hui! Olin henkisesti valmentautunut siihen, että leikkaus olisi toukokuun lopussa tai jopa kesäkuun puolella... Olin ennättänyt ennen kirjeen saapumista allekirjoittamaan työsopimuksen toukokuun loppuun asti. Nyt olen kahden vaiheilla, pitäisikö minun tuolloin tulotarkastuspäivänä ottaa asia puheeksi, että olisiko leikkaus mahdollista siirtää toukokuun puolelle ilman suurempaa häslinkiä. Toki leikkaus on elämässäni tällä hetkellä yksi tärkeimmistä asioista, mutta tuntuu tyhmältä joutua lopettamaan sovitut työt aikaisemmin, varsinkin kun niitä töitä on nykyisin niin vaikea löytää ja jokainen euro mitä töistä ennättää saamaan on hyvin tärkeitä. Toisaalta, haluan niin kovasti jo aloittaa uuden elämän pienemmän mahan kanssa, että en malttaisi odottaa! Olenko siis tyhmä, kun edes ajattelen tärkeysjärjestyksessä työtä ennen leikkausta?

Toisaalta, kuten kirjeessä luki, on tuo päivä vasta alustava. Eli kaikki voi vielä muuttua ja leikkaus ollakin siellä toukokuun puolella. Ehkä tuon tulotarkastuspäivän jälkeen olen hieman viisaampi...



Suuria muutoksia

Ihan hirvittävän paljon on tapahtunut asioita viimeisen kuukauden aikana.. Niin paljon, että ei meinaa oikein enää perässä pysyä ja pää on asioista ihan pyörällä. Viimeisen kuukauden aikana olen vaihtanut työpaikkaa, saanut kuulla isäni sairastuneen syöpään, olemme aviomieheni kanssa laittaneet asuntolainahakemuksia haaveenamme päästä muuttamaan meille tarjottuun asumisoikeusasuntoon ja vieläpä postissa saapui alustava leikkauspäivä.

Työpaikan vaihdos on ollut tiedossa jo siitä päivästä lähtien, kun tuon entisen työni aloitin. Se työ oli vuoden määräaikainen ilman mahdollisuutta jatkoon. Entinen työni oli parasta työtä mitä minulla on koskaan ollut, olin hyvä siinä ja sain hyvää palautetta työstäni myös pomolta. Nautin suuresti työstäni, 2 tunnin päivittäisistä työmatkoista huolimatta, ja siksi olikin niin haikea jättää tuolle työlle hyvästit reilu viikko sitten. Uusi työ on ihan mukavaa, sen mitä siitä nyt olen viikossa oppinut. Mutta toukokuun lopussa tuokin lyhyt määräaikaisuus loppuu ja on taas jännän äärellä, mistä seuraavan työn löytää... Vakituista työtä on tällä hetkellä lähes mahdoton löytää! Ei noilla määräaikaisilla töillä paljoa talolainoja oteta tai tulevaisuutta suunnitella. Siksipä hieman pistää jännittämään, mitä pankit sanoo, kun yritetään miehen kanssa saada lainaa asumisoikeusasuntoon.

Mies onneksi on vakiduunissa, joten pienen aso-lainan saaminen tuskin tulee olemaan loppupeleissä ongelma. Olemme siis jo muutamia kuukausia etsineet asumisoikeusasuntoa. Nyt vihdoin perjantaina postissa tuli tarjous asunnosta, joka oli meidän haavelistalla numero kakkosena! Ihana kaksikerroksinen rivitaloasunto Espoosta, ympärillä vain omakotitaloja, rivitaloja sekä puistoalueita, eikä vastikekaan ole paha! Liian hyvä ollakseen totta? Sitä se saattaa olla.. Ollaan nimittäin asuntoon sijalla 6 -.- Sormet ja varpaat ristiin, että saadaan nyt sitten lainalupaus pankista, voidaan ottaa asunto vastaan, eikä meidän edellä olevat 5 tahdokaan tuota meidän asuntoa!! Vajaa kahden viikon päästä selviää, pitääkö sitä alkaa metsästämään muuttolaatikoita! Jaiks!

Sitten tuo isäasia.. Isäni sairastui ensimmäisen kerran syöpään v. 2010. Silloin hänellä havaittiin hyvin varhaisessa vaiheessa suolistosyöpä, joka leikattiin pian diagnoosin jälkeen. Leikkauksen jälkeen isä sai sytostaattihoitoja pienen hetken ja pian voitiinkin todeta, että syöpä oli poissa. Nyt reilu 4½v myöhemmin isällä diagnosoitiin keuhkosyöpä. Tilanne ei tällä kertaa ole yhtä hyvä kuin viimeksi... Syöpäkasvain on ennättänyt jo niin suureksi, että se on tällä hetkellä mahdoton leikata. Keskiviikkona isällä aloitetaan sytostaattihoidot ja mahdollisesti myöhemmin myös sädehoidot, toiveena saada kasvain pienenemään, että se voitaisiin (ehkä) jossain vaiheessa leikata. Isä tuntuu ottavan tämän kaiken turhankin hyvin, ainakin mitä päällepäin näyttää. Isä on vanhankansan miehiä, joiden mukaan miehet ei turhia tunteile.. Hirveän vaikea siis sanoa, mitä isä oikeasti tuntee tästä kaikesta. Äiti sen sijaan on ihan rikki ja hän kyllä näyttää sen. Unettomia öitä on yksi sun toinen viettänyt viimeaikoina ja vielä lisää unettomia öitä varmasti on tulossa.. Pakko on uskoa siihen, että isä on vahvaa tekoa ja taistelutahtoa vielä löytyy. Isän on pakko taistella, sillä meillä on vielä monia hetkiä kokematta. Isän aika ei ole vielä..