perjantai 13. huhtikuuta 2018

Muutosten vuosi 2017

Siitä on vierähtänyt pitkä aika, kun viimeksi on tänne tullut kirjoiteltua. Vuosi 2017 meni blogihiljaisuudessa, mutta oikeassa elämässä se on ollut kaikkea muuta kuin hiljaista...

Laihtumisen ja uuden kropan myötä alkoi se itsetunto kohoamaan sieltä pohjamudista. Itsetunto sai kunnolla pönkitystä firman pikkujouluissa, kun työkaveri alkoi yllättäen flirttailemaan ja ilta päättyi hänen kanssaan suudelmaan. Junamatkalla kotiin aviomiehen viereen nukkumaan mietin asioita. Siitä oli kulunut pitkä aika kun aviomieheni oli minua kauniiksi sanonut, tai muuten kehunut. Olin kaivannut sitä, että joku sanoisi minua kauniiksi. Ja se kun tuli vieraalta mieheltä, siltä mukavalta työkaverilta, oli helppo antautua viettelykselle.
Uutenavuotena vuoden vaihtuessa istuin yksin alakerran sohvalla, aviomieheni viihtyessä veljensä kanssa yläkerrassa tietokoneiden äärellä. Silloin päätin, että minä ansaitsen parempaa! Niin päätin ottaa eron aviomiehestä ja liittyä Tinderiin. Voi kuinka se nettideittailun maailma veikään mennessään ja mukavia keskustelukumppaneita riitti. Neljänsillä Tinder-treffeillä se sitten kolahti, mies joka oli liian hyvä ollakseen totta. Tapasin J:n eräänä perjantaina helmikuussa. Livenä ekaa kertaa J:n nähdessäni olin sitä mieltä että me niin pelataan eri sarjoissa, hän kun oli jumalattoman komea tapaus. Ensitreffeillä juttu luisti todella hyvin, mutta olin varma etten hänestä tule enää kuulemaan, hän kun olisi liian komea ollakseen minunlaiseni naisen kanssa, enkä saanut flirteilleni vastakaikua häneltä. Matkalla kotiin olin sekavissa tunnelmissa.. Siinä se ihana mies nyt olisi ja en tulisi hänestä enää kuulemaan. Ajomatkalla kotiin sain J:ltä viestin jossa hän kysyi, mitä mieltä olin hänestä ja treffeistämme. Kysyin, että haluaako hän ihan rehellisen vastauksen ja päätin, että syteen tai saveen, minähän kerron tunteistani. Kerroin että taisin jo ensitreffeillä ihastua häneen aika pahasti ja että meillä olisi synkannut hyvin. Yllätyin saatuani vastauksen, että sittenhän tunne on molemminpuolinen. Kotipihaan päästyäni katsoin hänen lähettämän videopätkän, jossa hän soitti kitaraa ja saatetekstinä oli "oli pakko päästä soittelemaan, tulit tästä mieleen" ja kappale oli Zen Cafe - Todella kaunis. Seuraavana päivänä olin hänen luonaan jo ensimmäistä kertaa yötä ja sinä viikonloppuna Tinderit lähtivät puhelimistamme.

Alusta asti meille molemmille oli selvää, että tahtoisimme lapsia, mutta kerroin rehellisesti että minun kanssa se tulisi olemaan hieman haasteellista. Kerroin exän kanssa aloitetuista lapsettomuushoidoista ja valmistauduimme, että mekin olisimme sinne hoitorumbaan jossain vaiheessa päätymässä. Siksipä päätimme alusta asti, että menemme ilman ehkäisyä, että lapsi saa tulla jos sellainen ihme on käydäkseen.

No hupsistakeikkaa...
 

Aprillipäivänä raskaustesti oli sitten positiivinen. Ei siihen riittänyt yksi tai kaksi testiä. Yhteensä taisin testejä tehdä reilu 10kpl. Ehkä vasta varhaisultrassa uskoin viimein että oikeasti, että olen raskaana, kun näin sen pienen pavun ja sydämensykkeen. Meistä tulisi joulukuussa vanhempia.

Laskettu aika tuli ja meni.. (kuva rv 40+0)

Raskausaika meni loppupeleissä hyvin. Alkuraskaudessa oli pientä huonovointisuuta, palelua ja väsymystä. Sen jälkeen pelästyin saavani keskenmenon, kun eräänä lauantaina vessassa käydessä huomasin vuotavani verta. Onneksi kaikki oli kuitenkin hyvin ja joulukuun 19.päivänä meistä tuli äiti ja isä pienelle prinsessalle.

 Suomi 100-vauva
 
 
Vuosi 2017 oli tosiaan muutosten vuosi. Erosin, löysin uuden rakkaan ja minusta tuli äiti!
Ajattelin kirjoittaa jossain vaiheessa oman postauksen odotusajasta, miten lihavuusleikatun raskausseuranta poikkeaa normaalista, miten raskausaika loppupeleissä sujui ja mitenkäs se paino!