tiistai 28. lokakuuta 2014

7 viikkoa ENEilyä takana

Hiphei, tässä pikaiset kuulumiset!

Taas on siis pari viikkoa ENEilyä menty eteenpäin ja kohta aletaan olla jo loppusuoralla. Vielä 3 viikkoa täysENEilyä ja sitten aletaan pikkuhiljaa vierottautua pusseista ja palataan normaaliin ruokaan.

Eilen oli pitkästä aikaa painonhallintaryhmän tapaaminen. Viime kerta jäi itseltä välistä, koska flunssa pakotti jäämään kotiin. Paino oli kolmessa viikossa tippunut 3,6kg, mikä oli mielestäni hyvin kun ottaa huomioon että menkatkin tulivat sotkemaan kuvioita.

Tasaisesti kilo/viikko ollaan about menty, joka on loppupeleissä todella hyvin... Silti en voi olla tuntematta pettymystä, sillä odotin todella että sen yleisen viikkotahdin mukaan 1,5kg lähtisi viikossa. En vain tiedä mikä on, kun hyvän alkupyrähdyksen jälkeen tahti on tasaantunut tuohon kiloon viikossa ja pari jumijaksoakin mahtunut väliin. Lipsumisia on tapahtunut tasan kahtena päivänä, eikä niistäkään ylimääräistä painoa tullut. Moni varmasti olisi innoissaan jo tuosta kilostakin viikossa, mutta kun parhaansa yrittää, mutta ei silti pääse siihen paraaseen tulokseen, tuntee itsensä epäonnistujaksi.

Torstaina olisi taas työmatkalle lähtö, josta perjantai-iltana jo kuitenkin palaudutaan kotiin. Herkkuja notkuvat buffetpöydät tulevat huutamaan reissulla nimeäni ja taas on niiden houkutusten äärellä. Viimeksi laivan buffetissa mopo karkasi hieman käsistä, toivotaan että tällä kertaa homma pysyy paremmin hanskassa! Houkutusten ääreen jouduin nyt viikonloppunakin, kun kummitytön synttäritarjottavat näyttivät tältä:


Sisko oli taas pistänyt parastaan ja herkkupöytä notkui jos minkäkinmoisesta herkusta. Maistoin mieheltäni TEELUSIKALLISEN porkkanakuppikakkua ja muuten tyydyin hörppimään kahvia ja mutustelemaan Nutrilett-patukkaa. Voin siis onnitella itseäni, sillä juuri nämä leivonnaiset, kakut yms. sokeriset herkut ovat niitä suurinta herkkua mitä tiedän ja helposti olisin voinut tuolla kaksin käsin lappaa naamaan herkkuja.

Sormet siis ristiin, että työreissu hoituu yhtä mallikkaasti ja voin tyytyväisenä palata takaisin kotiin jatkamaan normaalia ENE-arkea!



maanantai 6. lokakuuta 2014

Obesiteettilääkäriä ja pudonneita kiloja

Viides viikko ENEilyä starttaa huomenna, kohta ollaan jo puolessa välissä tätä projektia!

Tänään käväisin obesiteettilääkärin juttusilla. Ennen lääkärille pääsyä mittaili hoitaja muutamia asioita: paino oli tippunut viimeviikkoisesta kilon (neljässä viikossa yht. 5,4kg) ja vyötärön ympärys oli tippunut 140cm > 136cm! Lisäksi hoitaja mittasi verenpaineen, verensokerin sekä täytimme yhdessä lääkäriä varten taustatietolomakkeita.

Lääkärille päästyä käytiin ensin esitieto- ja taustalomakkeet läpi, eli millaisia laihdutusyrityksiä on tähän mennessä ollut, mikä on aiheuttanut vuosien saatossa tämän lihomisen näihin mittoihin, millaiset ruokailutottumukset normaalisti on, yms.

Näiden peruslätinöiden jälkeen pääsin lääkärin kanssa puhumaan laihdutusleikkauksesta. Lääkäri selitti eri leikkaustavat, niihin liittyvät riskit ja leikkauksen jälkeisestä elämästä. Elinikäisestä vitamiinikuurista päästiinkin aasinsillan kautta verikokeiden tuloksiin, joissa muutama viikko sitten kävin. Kaikki arvot olivat ok, paitsi d-vitamiinitaso oli todella alhainen. Olin siinä uskossa, että ENE-tuotteista tulee tarvittava määrä vitamiineja, mutta ilmeisemmin ei riittävästi. Ennen ENEilyä käytinkin jo satunnaisesti eri vitamiinivalmisteita, mutta ne vähätkin vitamiinilisät jäivät pois, kun olin siinä uskossa, että ENE-tuotteista saa tarvittavan määrän vitamiineja. Eli nyt siis kaivetaan taas  vitamiinipillerit kaapista ja ruvetaan niitä syömään.

Tässä välissä lääkäri teki muutamia pikaisia tutkimuksia: kuunteli sydämen ja keuhkot, tutki kilpirauhaset, vatsan alueen sekä jalat.

Sitten lääkäri kertoi mitä tästä eteenpäin tapahtuu.. Lääkäri  laittaa lähetettä leikkaukseen tammikuussa, JOS kaikki on ENEilyn kanssa mennyt ok ja paino on jatkanut tippumista pusseilun jälkeenkin. Ilokseni lääkäri ilmoitti, ettei gastroskopiaa (=letkun nielemistä) välttämättä kohdallani tarvita, koska olen kuulemma sen verran nuori, eikä minulla ole mitään sairauksia. Tammikuussa otettavilla veri- ja ulostekokeilla vielä varmistetaan tämä.
Lopuksi lääkäri luki papereista, että minulla olisi toiveissa perustaa perhe ja puhui että pitäisi malttaa odottaa vuosi laihdutusleikkauksesta, ennen kuin raskautuisi. Tämä siksi, että elimistöllä on ihan tarpeeksi hommaa opetella uutta sisuskalustoa ja ruokavaliota. Mahdollista raskautta tultaisiin todennäköisesti  myös seuraamaan tarkemmin lihavuusleikkauksesta johtuen, mutta näihin aikoihin on vielä aikaa. Yksi projekti kerrallaan...

Talvivaatteita kaapista kaivaessa yllätyin iloisesti. Sovittelin päälle viime syksynä käyttämääni fleece-takkia, joka oli silloin vielä hieman napakka varsinkin vatsan kohdilta. Nyt päälle pistäessä takki oli löysä, saisi olla jopa paria kokoa pienempi! Ihmekös tuo, jos viime vuonna näihin aikoihin olin 20kg painavampi! Eli ensimmäiset 20 kiloa on oman vaa'an mukaan jo selätetty \o/ Vielä tosin on monta kiloa tiputettavaakin, mutta mukavastihan nuo jo tiputetut kilot motivoi jatkamaan hyvin alkanutta matkaa kohti kevyempää elämää!