Isänpäivä

Kaikilla ei ole mahdollisuutta tänään juhlistaa isää, osa ei edes tahdo. Molempia näitä laatuja kuuluu ystäväpiiriin... Itsellä on maailman paras isi ja se tekeekin tästä isänpäivästä yhden haikeimmista.

Isäni siis sairastaa keuhkosyöpää ja tilanne on tällä hetkellä sellainen, ettei toivoa enää ole. Lääkäri antoi enää viikkoja elinaikaa ja siitä lähtien olen sivusta seurannut, kuinka isäni hiljalleen hiipuu pois. Isäni on vielä kotona, joskin sairaalasängyn, happimasiinan ja kotihoidon voimin. Mutta elossa vielä! Siksi tämä isänpäivä on ilon sijasta haikea, sillä tiedän että se tulee olemaan meidän viimeinen yhteinen isänpäivämme. Kyyneleitä on pelkästään tämän isänpäivän takia vuodatettu jo päiviä, kun on miettinyt mitä isälle lahjaksi hankkisin. Mitä ostaa ihmiselle joka ei kauaa enää täällä kanssamme ole? Isänpäiväkortin olen aina itse tehnyt ja eilinen ilta meni kyyneleitä vuodattaen samalla kun askartelin korttia. Mitä kirjoittaa viimeiseen isänpäiväkorttiin, miten kertoa isälle kuinka tärkeä hän minulle on ja kuinka paljon häntä rakastan?

Isän tilanteesta johtuen on blogissakin ollut hiljaista. Ei vain aika ja jaksaminen anna myöten päivittää kuulumisia. Mutta lyhyesti päivitystä tilanteesta: Reilu 6kk on nyt leikkauksesta ja paino tänä aamuna 113,5kg eli lähes 22 kiloa paino tippunut leikkauksesta. Tiistaina on puolivuotis kontrolli, josta sitten myöhemmin lisää.

5kk leikkauksesta

Hui kauheeta miten aika on mennyt kun siivillä. Eilen havahduin, että tuotahan tulee jo 5kk siitä kun leikkauksessa olin. Ensi kuussa täytyy ottaa ensimmäiset "jälkeen" kuvat jotta voi verrata niitä leikkausta edeltävän illan kuviin. Jännittävää nähdä kuinka paljon on muutosta tullut. Tänä aamuna vaaka valehteli lukemaksi 116,4kg joka tarkoittaisi sitä, että olen leikkauksen jälkeen laihtunut 18,8kg. Todellisuudessa eilen aamulla vaaka näytti 117,2kg ja olen yön viettänyt vessassa jonkin sortin mahataudissa, joten ihan noin hyviä lukemia ei ilman tuota tautia olisi varmastikaan saatu tänä aamuna. No, mutta joka tapauksessa reilu 18kg tiputettu, pitänee olla tyytyväinen tuohon, vaikkakin ne odotukset oli jossain 25kg hujakoilla. Tuntuu että joka blogitekstissä toistan itseäni, että toivoisin olevani jo paljon kevyempi..

Törmäsin pari päivää sitten samana päivänä leikattuun naiseen. Ensinäkemällä hän kehui kuinka paljon olen tiputtanut. Mukava että joku huomaa jotain muutosta tapahtuneen ^_^
Hän itse kertoi laihtuneensa n. 15kg ja enimmäkseen yläpäästä. Valittelin itsekin tuota että mm. rintaliiviostoksille olisi lähdettävä.. Itsellä kuitenkin tuota laihtumista on kai tapahtunut ihan tasaisesti. Yksi päivä meikatessa huomasin, että ehkä tuo leukamakkara on hieman kaventunut, jaloistakin on pakko olla lähtenyt senttejä sillä housut roikkuvat löysinä pusseina ja ihan sairaanhoitajan mittausten todistamana vyötäröltäkin on senttejä lähtenyt. Pikkuhiljaa alkaa sitten huomata noita laihtumisen ikäviä puolia... Muutaman päivän takaisella lenkillä huomasin, kuinka löysät reisiläskit ovat alkaneet hinkkaamaan yhteen huonosti istuvissa housuissa. Pitää alkaa harkita jonkin sortin leggareita tms. lenkkihousuja, joka pitäisi läskit kurissa.. Samalla lenkillä huomasin, että en enää hengästy lenkillä nii pahasti ja jaksan paljon pidempiä ja rivakampia lenkkejä. Kantapäätä vaivannut kipukin on väistynyt ja huomaan seuraavana päivänä lenkistä, että paikat ei enää tulekaan kipeäksi. Lenkkeilyn voisi siis ottaa vaikka jokapäiväiseksi tavaksi, mutta ehkä vielä kannattaa ottaa varovaisesti, eikä lähteä intoilemaan liikaa liian nopeasti!? Talvi vain mietityttää, että mitenhän silloin pääsen liikkumaan, kun pelkään tuota kaatumista aika tavalla! Ehkä talveksi kotiutan sen crosstrainerin mistä olen haaveillut, nyt kun painokin on vihdoin niissä lukemissa, että laitteen painoraja ei ole esteeksi.

-40kg

Hei vaan täältä uudesta asunnosta.

Laatikkovuori paria päivää ennen muuttoa!

Tavarat alkavat olla pikkuhiljaa paikallaan ja paikka alkaa tuntua jo kodilta. Kolme viikkoa ollaan täällä uudessa asunnossa nyt siis jo viihdytty ja blogihiljaisuus on johtunut järjettömästä kiireestä. Mies aloitti kolmen viikon kesälomansa muuttovapaalla ja oikeastaan sen ekat kaksi viikkoa miehen kesälomasta meni täysin muuton parissa. Piti siivota ja maalata vanhaa sekä laittaa samalla uutta. Vihdoin viime viikon maanantaina luovutimme vanhan asunnon avaimet ja pääsimme täysin keskittymään uuteen asuntoon. Ihan harmittaa miehen puolesta, että hänen koko kesälomansa meni näiden kahden asunnon välillä, eikä juurikaan päästy nauttimaan lomasta. Kävimme toki elokuvissa ja tällaisia pieniä juttuja, mutta ne lomamatkat jäivät nyt tekemättä. Tulevana viikonloppuna pääsen onneksi pienelle lomamatkalle, kun likkaporukalla lähdemme viikonlopuksi mökille rentoutumaan. Tiedossa on saunomista, hyvää ruokaa, paljon pelejä ja rentoutumista. Säät jos suosii, saatan jopa vuosien jälkeen heittää uikkarit päälle ja käydä pulahtamassa järvessäkin!

Kaiken tämän muuttohärdellin keskellä täytin pyöreitä ja piti kahvituksetkin hoitaa. Päätin kahvittaa sukulaiset vanhempieni luona, sillä asuntomme oli vielä niin vaiheessa ettei tänne olisi ketään kehdannut kutsua. Valmiskakuilla ja mahdollisimman helpoilla leivottavilla mentiin ja kiitos äidin saatiin mm. tuoreita munkkejakin tarjolle. Herkulliset tarjottavat oli vaikka valmiilla mentiinkin. Verrattuna vuoden takaisiin synttäreihin, herkkuja meni tällä kertaa huomattavasti vähemmän. Ennen munkkeja olisi mennyt ainakin sen kolme yhdellä kertaa, nyt se yksi munkki jo teki stopin, eli ei meinannut suosiolla mennä alas asti. Valitettavasti munkit siis saavat tulevaisuudessa jäädä...

Synttäriherkkuja :P

Pitkän aikaa olen himoinnut itselleni tuollaista "sporttiblenderiä". Entisellä työkaverilla oli aina terveellinen välipala töissä mukana: rahkaa, marjoja ja jotain pähkinöitä tms. Jo jonkin aikaa olen sillä silmällä kaupassa noita härveleitä katsonut ja päätin nyt ostaa sitten itsellekin tuollaisen. Tarjoustalossa oli viime viikolla vielä tarjouksessa kahden pullon sisältävä tehosekoitin hintaan 18€, joten kävinpä sen hakemassa. Aamut ovat nyt aika pitkälti lähteneet smoothien voimalla liikenteeseen. Tänä aamuna esim. blenderiin päätyi maustamattoman jugurtin lisäksi tuoreita mustikoita, viinirypäleitä, pellavansiemenrouhetta sekä karppisokeria. Eilisen aamupala oli ihan ehdoton suosikkini: maustamatonta jugurttia, ananasta sekä pellavansiemenrouhetta.

 

Maustamatonta jugurttia, mustikoita,
viinirypäleitä, pellavansiemenrouhetta ja karppisokeria!

 

Ravitsemusterapeutti olisi varmasti nyt tyytyväinen, koska olen saanut lisättyä maitotuotteiden määrää ruokavaliossa. Leikkauksen jälkeen maidon juominen on jäänyt lähes kokonaan pois, kun ruoan yhteydessä ei saa enää juodakaan. Aina ennen se maitolasillinen kuului joka aterialle, mutta ei enää. Maitoa kuluu nykyisin pelkästään kahvin kanssa. Ravitsemusterapeutti sitten viimeksi huomautti asiasta, että voisi jotain maitotuotteita ottaa enemmän käyttöön. Joten tässähän tätä nyt sitten tulee joka aamu nautittua :P

 

Ja sitten tuo paino. Koko sana "paino" on alkanut ahdistaa.. Äitini joka kerta tavatessa ihastelee, kuinka olen aina vaan laihemman näköinen, vaikka todellisuudessa paino on taas pari viikkoa jumittanut. Hyväähän se äiti tarkoittaa, yrittää tsempata, mutta kun itse tiedän että se vaaka näyttää juuri saman verran kuin viikko sitten. Kaverit vuoron perään kyselevät nähdessään, että "no paljos tähän mennessä on painoa tippunut" ja ärsyttää kun ei voi antaa parempia lukemia kuin mitä ne on:
4kk kohdalla (21.8 lukemat) paino näytti tasan 120kg = -15,2kg leikkauksesta = -40kg siitä pahimmasta painosta. Tänä aamuna vaaka näytti 119,7 = -15,5kg leikkauksesta. Tuskallisen hitaasti on paino siis tippunut viimeaikoina ja ihan ahdistaa tuo hitaus.. Noh, alas päin koko ajan ollaan kuitenkin edelleen matkalla. Nyt pari viikkoa kestäneen flunssakauden jälkeen on aika kaivaa lenkkarit taas jalkaan ja lähteä lenkkeilemään. Josko se painokin ottaisi taas spurtin alas päin, kun jatkaa tauon jälkeen hyvin alkanutta lenkkeilyharrastusta!

3kk kontrolli

Pitkästä aikaa taas jotain kirjoitettavaa: kävin keskiviikkona 3kk kontrollissa Jorvissa. Ensin kävin sairaanhoitajan luona mittauksissa, siitä obesiteettilääkärin juttusille ja viimeiseksi ravitsemusterapeutille.

Sairaanhoitajan luona tosiaan pääsääntöisesti mittailtiin kaikenlaista. Uutena juttuna tuli kehonkoostumusmittaus, josta ei nyt hirveänä jäänyt mitään muuta käteen kuin tämän hetkinen paino: 122,9kg. Painoa tippunut siis leikkauksesta 12,3kg. Vyötärönympäryskin jälleen mitattiin ja oli mukava huomata viime lokakuusta luvun tippuneen 136cm > 126cm. Verenpaineet oli ok:t, samaten verensokeri.

Lääkärin juttusilla kerroin, etten nyt ihan itse ole kovin tyytyväinen tuohon 12,3kg pudotukseen, koska odotin että painoa olisi lähtenyt enemmän. (Mm. verrattuna samana päivänä leikatulla, saman ikäisellä ja lähtöpainoisella naisella, tippunut jo reilu 20kg.) Lääkäri tutkaili painohistoriaani ja totesi, että pitää ottaa huomioon että ennen leikkausta jo olin tiputtanut sen 25kg eli tässä vaiheessa maltillisempi painonpudotustahti on ihan ok. Paino on kuitenkin laskemaan päin ja odotettavissa on että ihan hyviä tuloksia leikkauksella joka tapauksessa saavutetaan, vaikkakin sitten vähän maltillisemmin.
Pari viikkoa sitten kävin luovuttamassa 8 tai 9 putkea verta ja lääkäri kertoili niiden tuloksia vastaanotolla. Kaikki arvot muuten ihan ok, mutta B12-vitamiinin lukemat oli alatasossa. Siihen yleensä leikatuilla aloitetaan pillerikuuri tai halvempi vaihtoehto on käydä ottamassa sairaanhoitajalta vitamiinipistoksia. Tässä vaiheessa kuitenkin yritetään ihan ruokavaliolla saada tilannetta korjattua, eli maksalaatikkoa mm. saa nyt luvan kanssa syödä kerran viikkoon tai vähintään kerran kahteen viikkoon. Maksapihviähän lääkäri olisi ensisijaisesti suositellut, mutta se ei oikein sovi makunystyröille. Onneksi maksalaatikko on yksi herkuistani, joten ei tuota suuria ongelmia lisätä se viikoittaiseen ruokalistaan. B12-vitamiinin lisäksi D-vitamiini oli alhaalla vaikka syön aamuin illoin Calcichew D3 Fortea. Nyt siis lisäksi otan 20mikrogrammaa D-vitamiinia joka päivä, tai tällä hetkellä tyhjennellään kaapissa jo olevia D-vitamiinivaratoja ja nautin 50mikrogrammaisen purutabletin joka toinen päivä. Labroissa siis ei ollut mitään mikä olisi selittänyt kaamean väsymykseni, joten lääkärin kanssa tulimme siihen lopputulokseen, että väsymys on puhtaasti stressiperäistä.
Lopuksi lääkäri otti puheeksi raskautumistoiveeni ja toivoi meidän odottavan vähintään sen vuoden, ehkä jopa puolitoista. Monen ylipainoisen tavoin sairastan PCOS:sää, joka saattaa hankaloittaa raskautumista. Tästä syystä hakeuduimme tutkimuksiin joskus vuosia sitten, jotta saisimme apua raskautumiseen, mutta tutkimuksia ei suostuttu aloittamaan ennen kuin olisin saanut painoa reilusti tiputettua. Silloin asuin toisessa kaupungissa ja painoraja tutkimusten aloittamiselle oli n. 80kg. Nyt kysäisin lääkäriltä, mahtaako Espoossa olla samainen painoraja ja lääkärin mielestä siihen ei ole mitään selkeää painorajaa täällä. Vuosikontrollin kohdalla arvioimme painon olevan jossain 90 kilon tietämille, joten lääkäri sanoi että voisi jo silloin pistää lähetettä eteenpäin, jotta tutkimukset voitaisiin aloittaa hyvissä ajoin. Täytän muutaman viikon päästä 30! Aikaa ei hirveänä ole tuhlattavaksi, joten mukavaa jos lääkäri tosiaan voi meidät jo pistää tutkimusjonoon ensi keväänä.

Ravitsemusterapeutilla ei ollut juurikaan mitään uutta. Kävimme jälleen läpi päivän ruokailurytmiä ja hirveän vaikea oli yrittää selittää millainen rytmi oli, koska juuri edellisenä päivänä olin viimeisen päivän töissä. Eli rytmi tulee näin kotona ollessa muuttumaan taas ihan toisenlaiseksi. Töissä ollessa ruokailuvälit venyivät usein liian pitkiksi, joten siihen nyt yritetään saada muutosta kun olen kotona ja on aikaa syödä ajan kanssa.

Stressitaso tosiaan on nyt huipussaan, viikon päästä muutamme uuteen kotiin, jäin tällä viikolla työttömäksi, miehen töissäkin alkaa kohta yt:t ja isäni syöpähoidot lopetettiin tuloksettomina. Pieni lottovoitto olisi nyt paikallaan. Ei se kaikkia ongelmia poistaisi, mutta helpottaisi hetkeksi! Nautin nyt hetken ihan täysin rinnoin työttömyydestä kesälomana, sillä en ole päässyt kesälomia vuosiin juurikaan pitämään, koska kaikki kesät on menneet töissä. Onneksi miehellä alkaa ensi viikolla myöskin kesäloma, niin päästään sitten yhteistä aikaa viettämään. Lähinnähän se tulee menemään muuttoa tehden, mutta pakko on ottaa pieni irtiotto kaikesta ja lähteä edes vaikka yhdeksi yöksi jonnekin pois näistä nurkista. Varataan vaikka hotellihuone jostain kauniista kaupungista ja unohdetaan hetkeksi kaikki stressi edes päiväksi! Hyviä ja edullisia lomakohteita sekä kauniita ajomaisemia saa siis vinkata kommentteihin :)

Ensimmäiset 10kg tiputettu!

Näin yksi tavoite saavutettu, kun ensimmäinen 10 kiloa on tippunut!! Kaveri eilen totesi, että maha on kaventunut selvästi, kun alkaa rinnat jo olla edempänä kun maha :) Itsehän en taas tuota muutosta samalla tavalla huomaa, siksipä tuli mieleen että pitäisi tässä joku ilta ottaa uudet kuvat, niin näkee mikä muutos on leikkausta edeltävään päivään ollut. Vaatteista kyllä huomaa, että painoa on tippunut ja pikkuhiljaa sitä on tilaillut uudet housut ja uuden paidan. Ei tosin viitsi tilailla hirveää kasaa vaatteita ja tuhlata suuria summia, koska kohta nuokin vaatteet vain roikkuvat päällä. Yoursclothing on se meikäläisen suosikkipaikka, mistä vaatteita tulee tilailtua. Suosittelen!



Erään iltalenkin maisemia <3

Jossain on varmasti joku ruuvi löysällä, sillä olen alkanut harrastamaan kävelyä vapaaehtoisesti. Miehen kanssa tulee lähdettyä joka toinen päivä ulos lenkille. Mies on edelleen jaksanut viedä minua upeisiin merimaisemiin, jossa viihdyn paremmin kuin hyvin. Mutta on sitä lähimetsän teitäkin ihan vain koluttu ja samalla juteltu henkeviä. Nämä lenkit miehen kanssa ovat olleet ihan parasta parisuhdeaikaa. En liikunnasta edelleenkään saa sellaista varsinaista nautintoa, mutta on mukava päästä miehen kanssa juttelemaan ja näkemään kauniita maisemia. Lenkin jälkeen sitä on usein tyytyväinen, että tuli lähdettyä lenkille, ihan vain senkin takia että se auttaa tuon painon pudottamisen kanssa ja parantaa kuntoa. Huomaankin, että paljon pidempiä matkoja jaksaa kävellä, eikä hengästykään ihan yhtä helposti kuin ennen. Pikkuhiljaa kohti parempaa.

Sports Tracker on tullut asennettua puhelimeen mittailemaan
käveltyjä kilometrejä, nopeutta ja kuluneita kaloreita.

Tässä blogihiljaisuudessakin on ollut syynsä. Ollaan nimittäin saatu uusi asunto ja tulevaan muuttoon liittyen on ollut kaiken näköistä menoa ja meininkiä. Elokuun puolella tosin vasta päästään muuttamaan, mutta on yllättävän paljon ollut mm. paperiasioita hoidettavana asiaan liittyen.
Ennätin tuossa töistä jo roudaamaan ison kasan pahvilaatikoita muuttoa varten, mutta kun aloin pakkailemaan niihin tavaraa, huomasin niissä pahvilaatikoissa elelevän sokeritoukkia. Kaikki nuo pahvilaatikot piti sitten heittää kierrätykseen ja käytiin ostamassa kaupasta pahvilaatikoita, joissa ei toivon mukaan elele valmiiksi mitään ötököitä! Täytyy vain toivoa, ettei sokeritoukat ennättäneet tekemään kotia tänne meille, sillä jotkut pahvilaatikoista olivat lojuneet tuolla jo pari viikkoa. Tosin, en nyt tiedä kuinka suurta ongelmaa voi muutamasta sokeritoukasta tulla, mutta toivottavasti emme jätä tähän asuntoon seuraavalle mitään ötökkäongelmaa!

Työpaikkani järjesti muutama viikko sitten virkistysillan, jossa mm. oli työpaikan tarjoama illallinen ravintolassa. Pitkään mietin, että kehtaanko vilauttaa laihdutusleikattujen korttia, että saisin pienemmän annoksen. Satuin istumaan ihan pomon vieressä, joka ei leikkauksestani tiedä, joten näin parhaaksi olla vilauttamatta korttia. Söin lopulta naudanpihvin, muutaman lohkoperunan ja kasviksia. Loput lohkoperunat levittelin epätoivoisesti ympäri lankkua, ihan kuin se nyt jotenkin olisi tehnyt tähteiden määrän pienemmäksi :) Eipä kukaan onneksi kommentoinut syömättömyyttäni, joten ei tarvinnut alkaa selittelemään tilannetta. Firman piikkiin saatiin myös juoda koko ilta ja tulihan siinä sitten nautittua alkoholiannos jos toinenkin. Siinä missä muut joivat kaksi annosta minä join yhden, joten en ollut edes niin hirveässä humalassa kun kotiinlähdön aika koitti. Varmasti olisin jo sammunut muutamaa tuntia aikaisemmin pöytään, jos olisin yrittänyt samaa tahtia muiden kanssa juoda.

3½ viikkoa vielä ja sitten minulla alkaisi pakollinen kesäloma, eli määräaikainen työsopimukseni loppuu. Mieskin joutuu kuukauden vielä odottamaan omia lomiaan, mutta kun katsoo tuota sateista säätä, niin ei tällä hetkellä tekisikään mieli olla lomalla. Elokuussa sitten toivottavasti on hyvät kelit, kun päästään uuteen asuntoon. Pääsisi sitten nauttimaan uudella takapihalla lämpimistä päivistä ja hyvistä lenkkeilysäistä.

2kk leikkauksesta

Tajusin tuossa juuri, että tänään tulee kuluneeksi 2kk siitä, kun leikkauspöydällä makasin. Aika on alkuviikkojen matelun jälkeen mennyt kuin siivillä. 2kk kohdalla painoa on tippunut vain 8kg. Vain-sana tulee tuohon omasta odotuksestani, että ainakin sen 10kg olisi lähtenyt muutamassa kuussa. Toisaalta, parempi ihon kannalta, että laihtuminen ei tapahdu niin radikaalisti, eli nahka pysyy rauhallisemmalla tahdilla paremmin mukana.

Eilen vietimme juhannusaattoa kaupungissa, kun olimme kutsuneet mm. anopin meille kylään. Meidän keittiö loihti yrttistä uunilohta, fetasalaattia vesimelonilla ja tietenkin uusia perunoita. Siinä kortti- ja lautapelejä pelatessa maistelin sitten muutaman siiderinkin. Ensimmäinen siideri meinasin humahtaa taas päähän! Mutta rauhallisesti kun osasi juoda siiderit, niin ei päässyt humalataso nousemaan liian korkealle. Pienen pöhnän sai siis jo tuolla muutamalla 0,33l siiderillä!
Tänään suuntaamme juhannuksen viettoon maalle, kun vuorossa on juhannuspäivän vietto vanhemmillani. Tiedossa on jälleen hyvää ruokaa ja pelailua ♥

Juhannuksen jälkeen täytyy ottaa taas kalorilaskuri.fi käyttöön ja oikeasti katsoa taas mitä sitä syö, sillä paino on jumittanut taas ihan liikaa. 2 viikon takaisesta paino on tippunut vain puoli kiloa! Ruokavalio siis seurantaan ja liikuntaa lisättävä! Katselinkin eilen Hobbyhallista itselleni sitä haaveilemaani crosstraineria, mutten viitsinyt sitä vielä tilata. Saattaa meinaan olla niin, että me kohta muutetaan, joten olisi yksi iso tavara vähempi muutettavaa. Lisäksi tuon laitteen maksimi käyttöpaino on 120kg ja siihen painoon on arviolta vielä muutama kuukausi aikaa. Saa laitteen sitten sopivasti syksyksi käyttöön, kun ulkona alkaa olla sateisemmat kelit. Tosin, viimeaikoina ulos katsoessa ei tosiaankaan ole tullut mieleen että olisi kesä. Lämpötilat huitelee 10-15 asteen hujakoilla ja enemmän tuntuu olevan sadepäiviä, kun niitä aurinkoisia. Mutta kohta niiden kesähelteiden on jo pakko tulla! Uskotaan niin :)

Säästä huolimatta hyvää juhannusta juuri sinulle, joka blogiini olet eksynyt :)

5 haavetta

Instagramissa eteeni tuli yllä oleva kuva ja rupesin miettimään mitkä olisivat ne viisi asiaa, joita odotan laihtumisen myötä tapahtuvaksi.

Ehdoton ykkönen olisi raskautuminen. Tällä hetkellä ylipaino on tuonut mukanaan Munasarjojen monirakkulaoireyhtymän (PCOS) ja raskautuminen on ollut tästä johtuen lähes mahdotonta. Monta vuotta olemme miehemme kanssa siis jo toivoneet lasta, mutta ylipaino on ollut esteenä. Pelkkä laihtuminenhan ei ole tae siihen että PCOS paranisi ja saisimme lapsia, joten saattaa olla että joudumme turvautumaan myös jonkin verran lapsettomuushoitoihin. Niihin pääsemiseksi painoindeksi pitää olla alle 30, eli tavoitepaino sen puolesta on n. 80kg.

Toinen asia listalla on liikunnan ilo. Odotan kovasti sitä päivää, kun pystyn nauttimaan liikunnasta sen sijaan että se aiheuttaa minulle vain enemmän kipua. Kärsin tällä hetkellä plantaarifaskiitista, joten joka kerta kun rasitan jalkaani edes shoppailureissulla, on siitä seurauksena kantapäässä pistävä kipu joka askeleella. Tämä kipu on syy siihen, minkä takia en mielelläni ole lähtenyt edes liikkumaan, koska kuka haluaa loppuillan kärsiä kivuista sen pienen liikuntasuorituksen jälkeen.
Tässä vaiheessa painonpudotusta haaveena on ostaa crosstraineri, mutta niissäkin on omat painorajansa, joten pienen hetken vielä pitää pudottaa painoa ennen kuin sellaisen viitsii ostaa. Samaten uusi pyörä olisi ostoslistalla! Odotan kovasti myös, että voisin aloittaa esim. kuntosalin, jonkun ryhmäliikunnan ja uimisen.

Kolmannelle sijalle listassa pääsee rohkeus pukeutua vaatteisiin. Kuulostaa hieman ehkä tyhmältä niille joilla sitä itseluottamusta isosta koosta huolimatta löytyy. Mutta minä haaveilen siitä, että voin esim. vetää uikkarit päälle ja lähteä rannalle, ilman että joka toinen seurue minua mulkoilee halveksuvasti, kuiskuttelevat omassa pienessä piirissään tai jopa sanoo ääneen nämä mielipiteensä.
Samaten haaveilen siitä, että voin mennä normikauppaan ja ostaa niitä oikeasti hyvän näköisiä vaatteita, ilman että täytyy tyytymään niihin muodottomiin tylsiin telttoihin, joita isokokoisille valmistetaan. Onneksi olen löytänyt yoursclothing.com nimisen brittiläisen nettikaupan, josta saa jopa upeaita vaatteita isokokoisimmatkin. Mutta olisihan se mahtavaa saada niin paljon enemmän valinnanvaraa vaatteiden suhteen! Odotan sitä, että voin kantaa vaatteeni ilman että joudun kuulemaan ihmisten ilkeitä kommentteja ulkonäöstäni.

Neljäntenä haaveena on matkustaminen. Liian lihava lentämään-kirjoituksessa kävinkin läpi tätä lihavana olemisen vaikeutta, kun kyseessä on matkustaminen. Odotan sitä päivää, kun mahdun siihen lentokoneen penkkiin ilman että pursuan viereisen puolelle. Odotan sitä päivää, kun minun ei tarvitse olla pyytämässä jatkopalaa turvavyöhön. Odotan sitä päivää, että pääsen kulkemaan junan käytäviä tönäisemättä jokaista reunassa istujaa jollakin ruumiin osallani tai kassillani. Odotan sitä päivää, että mahdun taas huvipuistolaitteisiin ongelmitta. Odotan sitä päivää, että pääsen matkustamaan ilman pelkoa että ylipainoni on siihen millään tavalla rajoitteena.

Viimeisenä asia haaveiden listassa on terveys. Olen ollut onnekas, että en ole sairastunut vielä vakavammin mihinkään ylipainoon yleensä liitettävistä sairauksista. Sukurasitteeni on todella vahva mm. diabetekseen ja verisuonisairauksiin. Vaikka laihtuisinkin normaalipainoiseksi, ei sekään kyllä ole tae siitä ettenkö esim. diabetesta voisi vielä saada. Mutta ainakin lähtökohdat ovat paljon paremmat normaalipainoisena, kuin sairaalloisen lihavana. Toivon siis että laihtumisen myötä riskini sairastua mm. diabetekseen vähenisi huomattavasti ja pääsisin eroon mm. nykyisin vaivaavasta PCOS:stä ja palntaarifaskiitista. Toivon että voisin jonakin päivänä olla terve, normaalipainoinen nainen.

Teille muutamalle lukijalle haluaisin heittää myöskin pallon,
mitkä 5 asiaa olisivat omalla listallanne?

Kirurgin seurantakäynti

Käväisin tänään pikaisen reissun Peijaksessa, mm. tapaamassa minut leikanneen kirurgin. Ennen kirurgille menoa törmäsin samana päivänä leikattuun huonekaveriin, joka kertoi laihtuneensa 9kg leikkauksen jälkeen. Kun itse kipusin kirurgin vastaanotolla puntariin, tulos oli 7,2kg. Loppupeleissä siis todella hyvin, kun ottaa huomioon sen kolme viikkoa kestäneen jumin! Kirurgi arvioi, että pelkästään leikkauksen ansiosta päästäisiin alle BMI 35, eli n, 95 kilon hujakoille. Kovasti tarvitsee itse vielä tehdä töitä, jotta joskus pääsisi normaalipainoiseksi. Eli liikuntaa olisi lisättävä ja tulevaisuudessa oltava tarkkana, ettei kalorimäärät pääse nousemaan. Valittelin sitä, että liikkuisin mielelläni enemmänkin, mutta jalka tulee siitä hommasta kipeäksi (ja uikkarikunnossa en vielä todellakaan ole). Lääkäri siinä kyseli lyhyesti miten kipu jalassa ilmenee, millaista se on ja lopputulemana oli se, että kirurgi laittoi lähetettä fysioterapeutille epäilyksenä plantaarifaskiitti.
Vielä ennen siirtymistä sairaanhoitajan huoneeseen, kysäisin lääkäriltä tuosta täyden tunteesta, jota en ole enää leikkauksen jälkeen tuntenut. Lääkäri hieman ihmetteli tuota tunnettani, kun yleensä leikatut eivät kuulemma tunne sitä nälkää, mutta tulevat kyllä täyteen. Selvensin kyllä, että se nälkä ei ole todellakaan samanlaista mitä ennen, se tulee kun on ollut pidempään syömättä ja se nälkä menee ohi hyvinkin pienillä annoksilla. Lääkäri sitten epäili ongelmani olevan enemmän korvien välissä, että tuo täyden tunne on aina ollut sellainen kemiallinen(?) reaktio aivoissa ja sitä samaa hyvän olon tunnetta voisin nyt hakea vaikka liikunnalla.

Kirurgilta sain vielä sitten tuon lihavuusleikattujen kortin, eli mitä vilauttamalla voi saada pienempiä annoksia (pienempään hintaan) ravintoloissa. Kortissa sattui olemaan väärä leikkauspäivämäärä, mutta pari päivää sinne tänne :)

 

 

Kirurgilta siirryin sitten sairaanhoitajan juttusille, jossa juttutuokio jäi todella lyhyeksi. Sairaanhoitaja ojensi uunituoreen nipun papereita: "Lihavuuskirurgia - potilaan opas". Mielenkiinnolla alan kohta lukemaan tuota. Opus pitää sisällään tietoa mm. leikkaukseen valmistautumisesta, leikkaustyypeistä, elämästä leikkauksen jälkeen yms. Erittäin hyödyllinen opas, joka varmasti tulee jaettavaksi tulevaisuudessa jo ennen leikkaukseen menoa. Sairaanhoitajan vastaanotolla ei tuota sen tarkemmin läpi käyty, vaan loppu tapaaminen kului siinä, kun SH yritti saada fysioterapeuttia kiinni ja lopulta ohjasi minut odottamaan aulaan, sillä fysioterapeutti voisi ottaa minut heti vastaan.

 

 

Fysioterapeutilta sain hyviä jumppaohjeita miten saan hoidettu oireilevaa jalkaa, jotta pystyn liikumaan enemmän pienemmillä kivuilla. Lisäksi sain omaksi AirHeel -jalkatuen sekä kinesioteippiä. Youtubesta löytyy opetusvideoita, kuinka tuon plantaarifaskiitin hoitoon käytetään kinesioteippiä, eli ei muuta kuin teippailemaan ja reippailemaan!

 

Työt edellisessä paikassa loppuivatkin jo viime viikon tiistaina, eli keskiviikkona oli ensimmäinen työttömyyspäiväni. Eipä tätä työttömyyttä kauaa sitten kestänytkään, kun perjantaina edellisestä työpaikasta soitettiin, josko pääsisin kesäksi tuuramaan. Eli työt alkaisi jo ensi maanantaina! Näinpä siis viettelen tällä hetkellä viimeisiä lomapäiviäni, ennen kuin aloitan kesän viettoni toimiston seinien sisäpuolella. Onneksi ennätin pienen irtioton kotioloista ottamaan viikonloppuna, kun likkaporukalla lähdimme mökkeilemään. Tuolla reissulla pääsi nauttimaan grilliruoasta, lauta- ja korttipeleistä, saunomisesta, merimaisemista, pitkistä lenkeistä ja auringosta, niin että iho jopa hieman paloi. Mutta ei anneta pienen palasimen haitata, sillä tuon reissun jälkeen olo on ollut rentoutunut ja iloinen. Kovasti kaipasin jotain rentouttavaa lomareissua ja tuo mökkiviikonloppu oli juuri sitä!

 

 

 

PS. olen päivitellyt painoa satunnaisesti myös tuonne "painon seuranta" välilehdelle, joten sitä kannattaa käydä tutkailemassa, mikäli haluaa tarkempia tilastoja nähdä edistymisestä.

Plantaarifaskiittituki AirHeel

Plantaarifaskiittituki AirHeel





Paluu töihin edessä

Pitkän blogihiljaisuuden syy on yksinkertainen -> paino on jumissa!
Sitä kuvittelisi, että laihdutusleikkauksen jälkeen ei pitempiaikaisia jumeja tulisi vaan paino tippuisi reippaasti joka viikko. MUTTA EI! Olen niin turhautunut tähän, kun en tiedä mistä syystä paino jumittaa jo kolmatta viikkoa!!

Perjantaina kävin ravitsemusterapeutilla kera kolmen päivän ruokapäiväkirjan. RT tutkiskeli listoja ja totesi että syön ihan hyvin mutta enemmänkin saisin syödä, päivässä laski minun syöneen n. 800kcal verran. Proteiinia söin kuulemma siihen nähden hyvin, että on pehmeään ruokavalioon rajoittuva viikko vielä meneillään. Keskimäärin söin hänen laskujen mukaan 50g proteiinia päivässä ja toiveena oli että nyt kun kaikki ruoat vapautuivat kieltolistalta, sen proteiinin määrän saisi nostettua sinne 80g päälle. Ei varmasti tule olemaan ongelma kunhan töihin pääsee ja päivät pitenevät eli sitä ennättää syödäkin päivässä useammin. RT ei siis löytänyt ruokapäiväkirjoistani mitään selittävää syytä painon jumitukselle. Hän muistutteli, että tämä on pitkä prosessi eikä pidä tuijottaa siihen vaakaan joka päivä. Jumitus on luonnollista ja kyllä se paino siitä lähtee taas laskuun. Turhauttavaa silti, kun ei voi mitään muuta tehdä kuin odottaa ja toivoa että huomenna paino olisi jo lähtenyt taas laskuun. Jotenkin sitä ottaa tuon painonjumituksen hirveän raskaasti varsinkin kun lueskelee laihdutusleikattujen fb-ryhmistä samoihin aikoihin leikattujen ihmisten tuloksia. Joo, ei pitäisi verrata itseään muihin, koska meillä jokaisella on aina erilaiset lähtökohdat jne. Mutta silti sitä tuntee olonsa jotenkin epäonnistuneeksi, kun muut porskuttaa painonsa kanssa uusiin lukemiin ja itse junnaa paikallaan.

Mies on ollut ihan ♥superihana♥ ja vienyt minua eri paikkoihin lenkkeilemään. Mies tietää, että rakastan merta, joten sen sijaan että oltaisiin lähdetty tuosta talon vierestä moneen kertaan tallatuille lenkkipoluille, vie hän minut jonnekin kauniisiin maisemiin, jossa viihdyn paremmin. Esim. kävimme yhtenä viikonloppuna Lauttasaari-Kuusisaari-Lehtisaari lenkin jossa pääsi merenrannan vieressä menevää lenkkipolkua pitkin kulkemaan ja maisemat oli mitä ihanimmat! Nyt viikonloppuna kävimme tutkailemassa Espoon luonnonsuojelualueen maisemia ja mm. luomulehmiä. Kovasti mies yrittää miettiä minnekkäs sitä seuraavaksi minut veisi ♥ Pitää vain varovasti edelleen mennä, sillä helposti saa paikat kipeäksi, kun se paino ei ole niin paljoa vielä tippunut.

 

Huomenna onkin sitten jo viimeinen päivä sairaslomaa ja torstaina sitä olisi ensimmäinen työpäivä sairasloman jälkeen. Kovasti jo odotan pääseväni töihin! Harmi vain että tuokin työrupeama päättyy aika pian kun töihin pääsen, sillä projekti johon minut on palkattu päättyy toukokuun loppuun. Työtilanne Suomessa ei ole tällä hetkellä mikään ihanteellisin, työttömiä on todella paljon ja työpaikkoja todella vähän! ....Mutta piristykseksi sekä sairasloman päättymisen ja uuden minimahan kunniaksi kävin eilen kampaajalla pistämässä pään uusiksi. Ihana uusi tukka on juuresta tumma ja latvasta vaalea, raitoja siinä välillä. Torstaina työpaikan ovesta astuu siis kokonaan uusi Susanna!

2 viikkoa leikkauksesta

Näin kaksi viikkoa on jo kulunut leikkauksesta. Eilen sai virallisesi siirtyä jo pehmeään ruokavalioon, mutta minä jo varovaisesti aloittelin viimeviikolla tuota, kun niin kyllästyin syömään pelkkää jugurttia!! Voitte vaan kuvitella kuinka hyvältä esim. ensimmäinen keitetty muna maistui! Ihan itseäkin nauratti, kuinka sitä nauttii niinkin yksinkertaisesta ruoasta. Tässä maistellessa ruokia olen huomannut, että tietyt ruokalajit eivät enää sovikaan minulle kuten ennen. Yksi näistä on mm. lohi, suuri herkkuni. Lohi ja muutama muu ruoka tekevät sen, että se ruokatorveen päästyään alkaa hidastelemaan. Tuntuu kuin ruoka jäisi jumiin siihen matkalle, tai menisi tuskallisen hitaasti alas. Tämä hidastelu ei ole mitenkään kivuliasta, enemmänkin sellaista epämiellyttävän tuntuista. Tekisi mieli juoda hieman ja auttaa möykkyä matkaamaan rivakammin mahaan, mutta kun ei saa juoda samaan aikaan kun syö! Lohen lisäksi mm. kana tekee tämän tunteen. Lueskelin netissä että jotkut ovat joutuneet leikkauksen jälkeen luopumaan mm. naudanlihasta, perunamuusista, lihapullista jne. koska ne eivät enää sovi uudelle mahalle. En kuitenkaan vielä aio luopua toivosta näiden rakkaiden herkkujen suhteen, vaan aion kokeilla vielä jatkossakin, josko ajan kanssa ne alkaisivat menemään paremmin alas.

Juuri pari päivää sitten avauduin eräässä laihdutusleikattujen fb-ryhmässä siitä, kuinka epäilen että ovatkohan leikanneet minua oikeasti. Aamuisin ei tee vaikeaa syödä esim. kokonainen Skyr-purkillinen. Olen yrittänyt tutustua uuteen masuun ja etsiä sitä tunnetta, että olen täynnä ennen kuin se menee dumpingin puolelle. Järki on ainoa mikä tällä hetkellä käskee lopettamaan. Toisaalta, en ole leikkauksen jälkeen sitä nälän tunnettakaan kokenut, mutta sitten taas toisaalta en ole vielä löytänyt sitä rajaa mistä tulen täyteen. Välillä tuntuu siltä, kuin olisivat leikkaussalissa tökkineet minuun vain viisi reikää, pumpanneet mahaan vähän ilmaa ja kursineet sitten takaisin kiinni... Sunnuntaina sain taas anoppilassa ihmetellä, kuinka paljon sitä ruokaa mahtuukaan uuteen masuun. Kävimme miehen kanssa siis grillailemassa anoppilassa ja lautaselle päätyi pieni pätkä kalkkunamakkaraa, pätkä perus grillimakkaraa, puolikas pekoniherkkusieni ja kaksi pientä uutta perunaa. Sain kaikki nämä siis syötyä, rauhallisesti noin puolessa tunnissa. Ruokailun jälkeen en tuntenut itseäni täydeksi, mutta en kuitenkaan uskaltanut testata missä raja menee, joten jätin santsaamatta. Jälkiruoaksi n. tuntia myöhemmin otin muutaman ruokalusikallisen vaniljajäätelöä ja pakastemustikoita. Näin jälkikäteen ajateltuna ihan järkyttävä määrä ruokaa. Tai no, entinen minä olisi syönyt ihan helposti pari kokonaista makkaraa, monen monta uutta perunaa ja muutaman pekoniherkkusienenkin. Että entiseen nähden ruokamäärät on vähäisiä, mutta luulin leikkauksen jälkeen mahan tosiaan vetävän todella pieniä määriä ja siitä sitten kasvavan ajan kanssa pikkuhiljaa.

Paino on onneksi alkanut nyt menemään alas hieman hitaammin. Ensimmäisen viikon -4,2kg tuntui aika hurjalta, mutta tämä toisen viikon saavutus -1,5kg onkin jo ihan sitä mitä olin mielessäni ajatellut että on hyvä vauhti. Tästä on siis hyvä jatkaa kohti uutta viikkoa minimasuisena.

Ensimmäinen viikko minimahalla takana

Kuten otsikko sanoo, sitä on selvitty ensimmäisestä viikosta minimahan kanssa \o/
Eilen oli ensimmäinen päivä ilman kipulääkkeitä. Pahimmat kivut on siis väistyneet ja ne pienemmät kivut kestää ennemmin kun ottaa sellaisen pahamakuisen lääkeshotin!
Toissapäivänä uskalsin vihdoin ottaa lopuistakin haavoista teipit pois ja haavat ovat todella hyvän näköisiä. Haavat ovat kooltaan n. 3cm ja maha näyttää siltä, kun joku olisi parit reiät tökkinyt puukolla. Ajoittain haavat hieman kutiavat ja mieli tekisi raapia, mutta pitää malttaa mieli olla koskematta niihin. Iho on hieman mustelmilla noiden haavojen ympärillä, kädessä missä kanyyli oli ja mahan seutu napapiikeistä myös iloisen kirjava.

Eilen tuli käytyä myös kaupassa ekaa kertaa leikkauksen jälkeen. Ja täytyy sanoa, että kyllä harmitti mennä kaupassa ja haaveilla kaikesta siitä, mitä en tällä hetkellä saa syödä. Enkä nyt puhu että olisi eritoten tehnyt jotain herkkuja mieli, vaan ihan perus ruokaa: salaattia, grilliruokaa, lihaa, kalaa, pähkinöitä, ruisleipää, kananmunia, jopa pinaattilettuja! Piti sitten ihan kiusaksi ostaa tuonne kaappiin tuijottamaan paketti noita pinaattilettuja jo valmiiksi ensi viikkoa varten, kun saa siirtyä noihin pehmeisiin ruokiin. Samaten mukaan tarttui näkkileipäpaketti, jota en malta odottaa, että pääsen syömään! Ihan suoraan sanottuna tämä keitto/mehulinja alkaa pahasti tökkimään. Yhtään ei tee mieli mitään keittoja enää syödä, mehukeittokin on niin yöks! Ainoa mitä nyt on saanut syötyä ilman irvistystä on modifastin ene-tuotteet, jugurtit ja viili. Voi kuinka eilen nautinkaan, kun ostin Lidlistä appelsiinimehua ja viilin, niin luxusta!

Syömättömyyden huomaa kyllä painossa. Viikon takaisesta leikkauspäivästä paino on tippunut 4,2kg, kun mikään vaan ei maistu ja tekee tiukkaa saada edes sen 600 kaloria päivässä syötyä. Ärysttävintä ehkä ikinä on tuo mies, joka tekee niin herkullista ruokaa itselleen tällä hetkellä, että kuola valuen vierestä voin vain niistä haaveilla. Toissapäivänä porsaansuikaleiden paistamisen tuoksu sai mut vetäytymään omiin oloihin makuuhuoneeseen ja eilenkin miehen tehdessä itselleen bratwurstia ja salaattia, iski niin iso ruokakateus. Mies yrittää kiltisti piilottaa herkuttelunsa, vie vaivihkaa kaupasta ostetut sipsit työhuoneeseensa ja mutustelee niitä siellä salaa. Mies myös pakenee työhuoneeseensa syömään illalliset, tai oikeastaan kaikki ruokansa, ettei minun tarvitsisi kärsiä ruokakateudesta lusikoidessani jugurttia naamaan.

Mutta viikko enää tätä kituuttamista, ensi viikolla odottaa makaroni- ja maksalaatikot, perunamuusit ja lohi, pinaattiletut ja näkkärit... Sitä odotellessa, aamu aloitetaan lasillisella appelsiinimehua sekä vitamiinitableteilla.

Kotiutuminen

Keskiviikkona vihdoin kirurgi antoi luvan lähteä kotiin. Nesteitä meni hyvin ja pahimmat kivut olivat hellittäneet niin että pärjäisin kotona.
Mies tuli hakemaan töiden jälkeen minut sairaalasta ja suuntasimme ensimmäisenä apteekkiin.

Apteekissa en köyhtynyt "kuin" 115,46€ :
- 3kk Multivita plus 13,94€
- 3kk Calcichew D3 Forte 13,51€
- 10 x Klexane-ruisku 34,35€
- 3kk Somac 15,66€
- Litalgin x 30kpl 18,60€
- Tramadol 100mg x 60kpl 15,18€
- Para-Tabs 500mg x100kpl 4,22€

Okei, tuossahan on moni sellainen useamman kuukauden satsi. Eli kun jakaa kustannukset jokaiselle kuukaudelle, ei siitä hirveänä kustannuksia loppupeleissä tule.
Ikävintä lääkkeidenotossa on ehdottomasti se, että kipulääkkeet (Tramadol ja Para-Tabs) pitää liottaa veteen, eli niitä pillereitä ei voi ottaa sellaisenaan. Se maku on jotain ihan kamalaa! Vaikea yrittää hörppiä lääkeshotin vetästyään enää mitään hyvän makuista päälle, kun ei se mahalaukku vedä tällä hetkellä paljoa. Toinen ikävä puoli on tuo Klexane-lääkkeen pistäminen, ikävän tuntuista touhua ja mahakin ihan mustelmilla sen takia.

Mahaan tuli nyt sitten loppupeleissä viisi pientä reikää. Reiät sijoittuvat valtaosin vasemmalle puolelle kylkeä, neljä navan yläpuolelle ja yksi yllättävän ylös lähelle rintoja. Haavat eivät ole olleet missään vaiheessa mitenkään erityisen kipeät.

Ruokailu leikkauksen jälkeen on ollut hankalaa. Ensimmäisenä päivänä leikkauksesta tuli vedettyä vain vettä, mehua ja kasvislientä. Toisena päivänä saatiin jo ruokavaihtoehdoksi velliä tai kasvissosekeittoa ja maitoa. Velli maistui sairaalassa taivaallisen hyvältä, niin kuin se ensimmäinen aamukahvikin leikkauksen jälkeisenä aamuna!
Kotona ruokailu ei sitten olekaan onnistunut ihan niin hyvin. Kokoajan pitäisi olla syömässä tai juomassa jotain. Koko eilisen päivän oli sellainen etova olo, eikä mitään tehnyt mieli. Ene-dietissä tutuksi tulleet Modifast-valmisteet on nyt olleet ihan pop, tosin nekin on aika lopussa enkä tiedä mitenkä nopeasti posti kuljettaa tilaamani tuotteet perille. Kovasti odotan sitä, että pääsen siirtymään tästä nestemäisestä ruokavaliosta pehmeään ruokavalioon 1½ viikon päästä. Silloin valinnanvaraakin tulee paljon enemmän, kun vaihtoehtona on syödä jo perunamuusia, laatikoita, lohta, raejuustoa... Tässä nestemäisessä vaiheessa ei oikein ideat ole lentäneet Modifast-tuotteita, keittoja ja jugurttia pidemmälle. Toki ravitsemusterapeutilta saaman esimerkin mukaan voisi tällä hetkellä vedellä pilttejä, mehukeittoja ja vellejä, mutta kun ei noita tee yhtään mieli. Tämä aamu alkoi jugurtilla, nyt nautin kahvia ja kohta pitäisi olla jo päiväkeittoa syömässä. Näiden välissä pitäisi sitten muistaa juoda runsaasti maitoa/vettä yms. että nesteitä tulee vähintään päivässä sen 2 litraa. Että ihan työstä käy tämä syöminen näin alkumetreillä. Tosin, jos jotain positiivista sanoo, ainakaan ei ole nälkä!

Sairaalassa ollessa en oikein saanut nukutuksi, joten keskiviikkona kotia päästyäni otinkin pitkät torkut sohvalla. Ensimmäisen yön kotona nukuin sohvalla, koska siinä sain mielestäni parhaimman asennon. Kipua on ollut lähinnä ilman takia vasemmalla puolella kylkeä, joten oikealla kyljellä nukkuminen sentään onnistuu. Viime yön nukuinkin jo sitten sängyssä, mutta useamman tyynyn kanssa, eli en ihan täysin vaakatasossa vielä pysty nukkumaan. Kipulääkkeitä olen alkanut vähentämään, yritän tulla vähemmällä määrällä toimeen. Eli kai sitä senkin puoleen ollaan parempaan suuntaan menossa ja kohta ehkä saa jo yöt nukutuksi hyvin ilman heräilyjä.

Tämän kaiken keskellä kävin sitten eilen vielä hakemassa hammaslääkäriltä lääkepaikkaakin siihen särkeneeseen hampaaseen. Juurihoito on siihen hampaaseen edessä, eli sairasloma hyödynnetään nyt sitten tuonkin asian hoitamiseen. Töihin palaan vasta 21.toukokuuta, kun sairasloma kirjoitettiin 20.4 - 20.5.2014.

Elossa

Pikaisia kuulumisia sairaalasta:
Leikkaus meni hyvin ja nyt yritetään toipua siitä.  Heräämöön pääsin odottamaan leikkausta jo ennen puolta päivää, mutta vasta kahden aikaan minut leikattiin.

Heräämössä olin pihalla kuin lumiukko, ensimmäiset muistikuvat on ääniä jotka käskee sen käden sivulle suoraksi jossa verenpainemittari oli sekä se kun ohjeistivat  CPAP-laitteen pitämisestä.
Jossain vaiheessa aloin pakottaa itseäni avaamaan silmiä ja heräämään. Kivut oli aika kovat heräämöön tullessa. Pidin käsillä kiinni vatsasta, kun sattui niin paljon. Muistan miettineeni siinä maatessa, että jos olisin tiennyt tällaisten kipujen tulevan, en olisi lähtenyt tähän leikkaukseen.

Osastolle pääsin puoli seitsemän aikaan. Mies ja anoppi olivat yrittäneet käydä katsomassa, mutta olin siinä vaiheessa vielä heräämössä. Toisaalta ihan hyvä etteivät jääneet odottamaan osastolle paluuta, koska kivut oli vielä osastolle tullessakin aika kovat, eikä varmasti olisi jaksanut olla sosiaalinen.

 

Yö meni jatkuvasti heräillessä. Kivut estivät kyljellään nukkumisen, joten oli yritettävä saada unta selällään ja puoli-istuva asento oli parhaimman tuntuinen. Asennosta johtuen heräsin n. tunnin välein ja persaus puuduksissa. Piti sitten sängyn reunalle nousta palauttamaan veret takamukseen ja tuntuipa se helpottavan ilmasta johtuviin kipuihinkin hieman.

Kahvin tuoksu aamulla oli mitä ihanin tuoksu. Tuossa sitä pääsee pienin hörpyin nauttimaan. Kohta ajattelin ottaa ja lähteä kävelylle, kunhan lääkäri on ensin tehnyt kierroksensa.

 

Palailen asiaan taas myöhemmin ja ehkä kotia päästyä jaksaa kertoa hieman yksityiskohtaisemmin mm. leikkaussalin tapahtumista.

Leikkauspäivä

Täällä sitä ollaan, Peijaksessa, odottamassa omaa leikkausvuoroa.

 

Aamusta ennen kasia ilmoittauduin osastolle ja huoneeseen pääsin vasta ysin jälkeen. Päällä on viimeisimmän sairaalamuodin mukaiset polveen asti yltävät tukisukat, yhden koon seksikkäät alkkarit ja perseestä paljas sairaalakaapu.

Leikkaukseen kuulemma pääsen vasta puolenpäivän jälkeen, joten pitkä odotus edessä. Nälkä alkaa pikkuhiljaa hiipimään, kun vuorokauden vaihtumisesta lähtien piti olla syömättä ja juomatta. Ainoa mitä tänään on suuhunsa pistänyt, on se "ihana" sitruunan makuinen preOp juoma tuossa hieman seitsemän jälkeen. Hammastakin alkoi sopivasti särkeä, tietenkin juuri nyt kun en saa lääkkeitä ottaa tai pääse hammaslääkäriin!

 

 

Eilen illalla tuli pistettyä ensimmäinen napapiikki ja inhottavaahan se teki. Pistäminen itsessään ei ollut niin paha, mutta se aine oli ikävän tuntuista kun pääsi siihen ihon alle. Muutama viikko pistoksia vielä pistämättä, huoh.

 

Fiilikset on edelleen rauhalliset, hoitajakin tokaisi etten näytä hirveänä jännittävän.

 

Paino leikkauspäivän aamuna 135.2kg.

Tästä on hyvä aloittaa pikkumasuisen matka :)

 

Liian lihava lentämään

Katsoin tuossa muutama päivä sitten dokkarin: Liian lihava lentämään.

"Liikalihavuus yleistyy nopeasti Isossa-Britanniassa. Elämä ylipainon kanssa ei ole aina helppoa.

Miten käy, kun kiloja on kertynyt ja ne vaikuttavat jopa lomailun iloihin? Brittiläisessä dokumentissa kuulemme erilaisia tarinoita ja kokemuksia siitä, kun koko on normaalia suurempi. Kolme isokokoista brittiä lähetetään testaamaan eri lentoyhtiöiden palveluita niin maassa kuin ilmassakin. Piilokameroilla varustettuina he kohtaavat nykypäivän lentomatkustamisen nolot ongelmat."

VOI KUINKA MÄ VOINKAAN SAMAISTUA NÄIHIN IHMISIIN JA TILANTEISIIN!

 

Muistan erään kesän, kun mieheni kanssa mentiin Särkänniemeen. Päädyttiin sitten erääseen laitteeseen jossa jouduin toteamaan, etten saa turvakaarta kiinni. Siinä pari työntekijää yrittää pakottaa turvakaaren lukkoon, siinä onnistumatta. Nolona joudun poistumaan laitteesta ja mies tekee laitteessa kierroksen. Siinä miestä odotellessa meinasin purskahtaa häpeästä itkuun, mutta sain kerättyä itseni ja näyttämään urheaa naamaa miehen palatessa kierrokselta. En sitten uskaltanut enää mennä mihinkään laitteeseen sen päivän aikana, eikä mieskään paljoa viihtynyt laitteissa yksin.

Toinen tilanne mihin voin samaistua on tuo lentäminen. Dokkarissa nämä isokokoisemmat matkustajat kehtasivat pyytää turvavyöhön jatkopalaa eivätkä paljoa välittäneet kanssamatkustajien mulkaisuista tai kommenteista. Itse olen halunnut jo pitkään ulkomaille, mutta olen joutunut tyytymään naapurimaiden risteilyihin, koska en kehtaa mennä lentokoneeseen. Junassa matkustaessa jo joutuu pyytelemään mielessään anteeksi isoa kokoaan ja yrittää ruuhkajunassa asettaa leveää takamustaan siihen pieneen rakoon, jota istumapaikaksikin voisi kutsua.

Odotan niin innolla, että olen sitä kokoa, että mahdun vaivatta matkustamaan. Haluan päästä näkemään maailmaa ja kokemaan toisia kulttuureita. Haluan olla siinä kunnossa, että jaksan lähteä kävellen tutustumaan matkakohteeseen, olla siinä kunnossa että sinne rannallekin ehkä kehtaa mennä uimapuvussa. Olisihan se jo aikakin tehdä se häämatka, eihän tässä olla oltu naimisissa kuin reilu 5 vuotta!

Dokumentti tulee uusintana Avalta sunnuntaina 10.5 klo 20.00,
jos jotakuta tuo ohjelma kiinnostaa.

Leikkausta edeltävä käynti

Päivä Peijaksessa takana ja informaatioähky päällä. Hirvittävän paljon tuli taas imettyä itseensä tietoa ja nyt leikkaus alkaa olla jo todella kosketeltavan lähellä.

 

Päivä alkoi fysioterapeutin ryhmätapaamisella. Mukana tuossa ryhmässä oli kaksi todella mukavaa naista, joihin pääsin tutustumaan jo tulotarkastuspäivässä kuukausi sitten. Fysioterapeutti valotti hieman hengitysharjoituksia yms. mitä sairaalassaolon aikana tulee eteen ja vielä kotonakin ollessa. Itselle tuli uutena tietona se, että CPAP-laitetta käytetään sairaalassaoloaikana. Siis olin kuullut kyllä että laitetta käytettäisiin leikkauksen jälkeen, mutta jotenkin oletin sen koskevan vain niitä joilla sitä käytetään jo ennestään esim. uniapnean hoitoon. Saas näkee miten tuon laitteen kanssa tulee toimeen. Tai pakkohan se kai on.. Pullohengitysharjoituksia pääsee kokeilemaan jo heti sairaalassa ja sitä jatketaan sitten kotona. Paras osuus tuosta fysioterapeutin tapaamisesta oli mielestäni ne jumppaohjeet joita saatiin. Innostuin kovasti kun fysioterapeutti esitteli kuminauhajumpan alkeita ja päätin heti huomenna lähteä metsästämään tuota vastusnauhaa!

 

Tämän jälkeen suuntasimme ravitsemusterapeutin luokse, jossa meitä odotti punnitukset ja opetuslounas. Kuukauden takaisesta tulotarkastupäivästä paino on tippunut reilu viisi kiloa ja ollaan taas takaisin niissä mitoissa, missä oltiin kun painonhallintaryhmässä ene-dietti loppui. Aika hyvin siis ottaen huomioon että tuossa oli pääsiäinen välissä jolloin matkasimme jälleen Viroon ja annoin itselleni luvan herkutella pääsiäislounaalla ja pääsiäisherkuilla sen yhden päivän. Mutta nyt siis jatketaan sunnuntaihin asti eneilyä vielä.

Opetuslounas oli hyvin hämmentävä. Tarkoitus oli ottaa vain sen verran ruokaa, mitä arvioisi uuden ruokamäärän olevan leikkauksen jälkeen. Luulin ottaneeni ruokaa hirmuisen vähän, mutta kuulemma se oli juuri hyvä määrä. Siinä syödessä sai sitten kysyä mitä mieltä askarrutti leikkauksen jälkeisen elämän ruokavaliosta. Itselle tulee varmasti olemaan hankalaa olla juomatta samaan aikaan kun syö ja se juominen pitkin päivää ylipäätänsä. Nähtäväksi jää myös se, mitkä ruoat sopivat uudelle mahalle. Olen meinaan lukenut että toiset eivät leikkauksen jälkeen siedä esim. ruisleipää tai hapokkaita juomia. Energiajuomia lipittävälle ihmiselle tuo hapokkaista juomista luopuminen kuulostaa harmittavalle, mutta pikkumasun eteen siitäkin sitten tarvittaessa kyllä luopuu. Kahvi toivottavasti maistuu vielä leikkauksen jälkeenkin yhtä hyvälle!

 

 

Viimeisenä päivän ohjelmassa oli K4 osastolla käynti, jossa tapasin sairaanhoitajan pikaisesti. Perjantaina kuulemma pitäisi soittaa osastolle ja tiedustella tarkempaa leikkausaikaa. Sairaanhoitajalta sai ohjeistuksen leikkausta edeltävän päivän lääkitykseen sekä lääkkeitä ja kirjallisia ohjeita kotia viemisiksi, kaikki tieto kun ei luonnollisestikaan voi pysyä päässä. 

Klexanea, tuttavallisemmin napapiikkiä, olen tottunut piikittelemään muille oltuani opiskeluaikana töissä vuodeosastolla. Nyt sitten pitäisi pari viikkoa itseä pistellä, sunnuntaista lähtien, ei kiva. Lisäksi sain mukaan vatsansuojalääkkeen ja leikkausta ennen otettavan preOp juoman, joka pitää verensokerin hyvällä tasolla, ettei pääse paastotessa ennen leikkausta sokerit romahtamaan.

Sairaanhoitaja oli aika tiukkana siitä, että paino ei saisi nousta yhtään ennen leikkausta. Paino saa kyllä tippua, mutta vähintään siis pitää pysyä samassa. Leikkauksen peruuttamista voidaan vielä kuulemma harkita, mikäli leikkauspäivän aamuna puntari näyttää yhtään enempää kuin tänään. Eipä tuon tosin pitäisi olla mikään ongelma, sillä loppuviikon eneillessä sitä tuskin kovin paljoa paino ainakaan nousee!

 

Nyt sulattelemaan tätä kaikkea tietoa. Perjantaina sitten aamusta vielä labroissa käymään ja iltapäivällä soittamaan mihin aikaan sitä maanantaina makaa leikkauspöydällä ja monenko aikaan pitää sairaalaan kirjautua. Sairaanhoitaja jo varoitteli että saattaa aikanen aamu tulla eli 6.30 pitäisi olla Peijaksessa. Saattaa yöunet jäädä su-ma välisenä yönä aika vähäiselle, varmasti pikkuhiljaa alkaa hiipimään se todellisuus mieleen, että kohta sitä oikeasti ollaan siellä leikkauspöydällä.

 

 



TJ 9

9 päivää leikkaukseen! o.o

Monet, jotka tietävät minun olevan menossa lihavuusleikkaukseen ihan pian, kyselevät joko jännitän? Ihan rehellisesti jos vastaan, niin EI! En tiedä onko tämä ihan normaalia.. Mahdanko oikeasti tajuta asiaa, että 9 päivän päästä olen leikkauksessa joka tulee muuttamaan toivottavasti koko elämän! Vai olenko minä vaan niin hyvin valmistautunut tähän henkisesti, että en osaa jännittää? Todennäköisemmin jännitys tulee päälle siinä vaiheessa kun maanantaina kirjautuu sairaalaan sisään. Häitäkään en aikoinaan osannut jännittää ennen kuin kirkon eteisessä seisoin isä rinnallani ja häämarssi alkoi kuulua ovien takaa.

Pari päivää sitten ryhdyin pohtimaan, että mitähän sitä mahtaisi tarvita sairaalakassiin mukaan? Pari yötä sairaalassa joutunee viettämään, joten luonnollisesti ainakin jonkin sortin viihdykettä tarvitsee, eli pädi lähtee mukaan. Jää nähtäväksi, onko sitä siinä kunnossa että jaksaa tänne kuulumisia kirjoitella, mutta viimeistään sitten siinä vaiheessa kun kotiin pääsen.
Lista on tällä hetkellä aika lyhyt, perus hygieniatarvikkeiden lisäksi vain korvatulpat on listalla. Olen vain kerran aikaisemmin joutunut pari yötä viettämään sairaalassa, se oli vuosia sitten kun teini-ikäisenä minulta leikattiin umpilisäke. Tuolloin tilanne tuli niin yllättäen, ettei sitä edes tajunnut ottaa mitään mukaan, äiti muistaakseni sitten toi tarvittavia tavaroita kotoa. Eli jos jollakin lukijalla on kokemusta tai ideaa, mitä kannattaisi mukaan ottaa, niin jätä ihmeessä kommenttia!

Tiistaina suuntaan jälleen Peijakseen leikkausta edeltävälle käynnille. Pääsen tuolloin tapaamaan fysioterapeuttia, osallistumaan ravitsemusterapeutin opetuslounaalle ja tapaamaan vuodeosaston sairaanhoitajaa. Tiistaina saan varmasti kaiken tarvittavan ohjeistuksen leikkausta varten ja pääsen vielä esittämään muutamat kysymykset, joita on tässä odotellessa herännyt.

Palailenpa siis asiaan jälleen tuon Peijas-päivän jälkeen.

Minun matkani

Joku tosiaan oli löytänyt tiensä blogiini hakusanalla "kuinka pian laihdutusleikkaukseen". Tätä tietoa muistan itsekin etsineeni vuosi sitten kun tästä leikkauksesta etsin tietoa. Yritin etsiä esimerkkitapausta Espoon/HUSsin alueen leikkauksesta, mutten saanut siihen selkeää vastausta. Johtuen ehkä siitä, että jokaisella se polku leikkaukseen on omanlaisensa... Käytyäni tulotarkastuspäivällä Peijaksessa jokin aika sitten kuulin hyvin erilaisia tarinoita, kuinka he olivat päätyneet tähän pisteeseen. Yksi oli tullut lähes samanlaista polkua kuin minä, eli työterveyslääkärin lähetteellä ja ene-ryhmän kautta, hieman nopeammalla tahdilla kuin minä. Yksi oli tullut lähes suorin vartaloin leikkausjonoon, ilman painonhallintaryhmää, ihan vain tyyliin kuukauden takaisen lääkärikäynnin jälkeen. Jokaisella oli hieman erilainen tarina, tahti riippuu varmasti hyvin pitkälti siitä, oletko perusterve eli sinulla on aikaa käydä painonhallintaryhmä läpi, vai onko jokin diabetes tai verenpainetilanne niin akuutti, että leikkaukseen meno "suoriltakäsin" olisi parempi vaihtoehto.

Itse olen lähes 30-vuotias, sairaanloista lihavuutta lukuunottamatta perusterve ihminen, mitään sairauksia ei ole... Vain vahva sukurasitus monen erilaisen sairauden osalta, joita tämä leikkaus voisi auttaa ennaltaehkäisemään. Tässä siis oma polkuni:

Toukokuu 2014
- soitto varatakseni aikaa omalle lääkärille (Espoon Samariaan)

Kesäkuu 2014
- 4.kesäkuuta ensimmäinen lääkärikäynti
- aloitin lääkärin määräyksestä laihdutuslääkkeet (Orlistat Sandoz 60mg)
- labrat, sokerirasitus ja viikon verenpainemittaukset
- 12.kesäkuuta aloitin "elämäntapaohjauksen" terveydenhoitajan kanssa Espoon Samariassa, tapaamiset muutaman kerran kuukaudessa

Heinäkuu 2014
- elämäntapaohjauksen terveydenhoitaja varasi ajan sisätauteihin erikoistuneelle lääkärille
- 23.heinäkuuta sisätautilääkärin vastaanotolla > lähete Jorvin obesiteettiklinikalle

Elokuu 2014
- Jorvista tuli postia > painonhallintaryhmä alkaa syyskuussa

Syyskuu 2014
- Jorvin painonhallintaryhmä ja ene-dietti alkoi

Lokakuu 2014
- Obesiteettilääkärillä käynti Jorvissa > ottaa yhteyttä tammikuussa ja kysyy vielä haluani lähteä lihavuuslaikkaukseen

Joulukuu 2014
- Obesiteettilääkäriltä tuli kirje jossa pyydettiin käymään labroissa ennen lääkärin soittoaikaa, mm. helikobakteerinäyte joka korvasi gastroskopian

Tammikuu 2015
- 22.tammikuuta Jorvin obesiteettilääkäri soitti > labrat ok > lähete Peijakseen

Helmikuu 2015
- Postia Peijaksesta
    - labra+röntgenlähete ennen tulotarkastuspäivää (5.3-15)
    - leikkausta edeltävä käynti 14.4
    - arvioitu leikkauspäivä 27.4.2015

Maaliskuu 2015
- 5.maaliskuuta tulotarkastuspäivä Peijaksessa
    - leikkauspäivä lyöty lukkoon: 20.4.2015
    - ene-dietti alkoi päivälleen 6 viikkoa ennen leikkausta

Huhtikuu 2015
- leikkausta edeltävä päivä 14.huhtikuuta
- leikkauspäivä 20.huhtikuuta

Kaikenkaikkiaan aika on mennyt todella nopeasti siitä ensimmäisestä lääkärikäynnistä viime kesäkuussa. Ainoa viivytys oikeastaan oli tuo kesä, jolloin ravasin "elämäntapaohjauksessa" koska kaikki paikat olivat kesälomilla ja ensimmäiset painonhallintaryhmät alkaisivat vasta syksyllä. Muutoin on menty täyttä höyryä asia kerrallaan eteenpäin asiassa. Reilu 45 viikkoa siitä, kun ensimmäisen kerran lääkärille avauduin toiveestani päästä leikkaukseen, olen vihdoin leikkauspöydällä.

Leikkauspäivä lyöty lukkoon

Tänään tuli vietettyä "muutama" tunti Peijaksessa, tulotarkastuspäivän tapaamisissa. Päivä alkoi klo 8 ryhmätapaamisella, jossa kirurgi kertoi pääpiirteittäin eri leikkausmuodoista, ravitsemusterapeutti kertoi leikkauksenjälkeisestä ruokavaliosta pähkinänkuoressa, psykologi esittäytyi ja sairaanhoitajakin kävi kääntymässä. Tämän jälkeen alkoivat yksilötapaamiset.

Itse suuntasin ensimmäisenä ravitsemusterapeutin juttusille. Ravitsemusterapeutin kanssa sovittiin, että aloitan "pusseilun" taasen maanantaina. Eli nyt on viimeiset päivät aikaa nauttia hyvästä ruoasta, sen jälkeen alkaa tiukka ene-dietti, sitten olaankin jo leikkauspöydällä ja pienimahaisen ruokavalio voi alkaa.

Siitä sitten ravitsemusterapeutilta menin kahvion kautta kirurgin tapaamista odottamaan. Kirurgin kanssa juteltiin leikkauspäivästä ja hän kyseli että onko se ehdotettu 27.4 ok... Tokaisin, että sillä mennään mitä annetaan, että kerkee sentään vielä muutamaksi viikoksi töihin takasikkin ennen sopparin loppumista, niihin viimehetken kiireisiin. Sitten kirurgi katseli koneelta, että olikin tullut yksi peruutusaika, että mitenkäs sopisi aikaistaa leikkausta viikolla. Minä toki sitten otin tuon tarjotun ajan, eli leikkaus on nyt sitten lyöty lukkoon ja leikkauspäivä on maanantaina 20.4!
6½ viikkoa enää aikaa, saako jo alkaa laskemaan päiviä?
Ennen kirurgille pääsyä olin siinä toivossa, että pääsisin sleeve-leikkaukseen. Kirurgin kanssa juteltua päädyttiin nyt sitten kuitenkin ihan siihen ohitusleikkaukseen. Ohitusleikkaus ihan vain sen takia, että BMI on niin korkea, että hyötyisin enemmän siitä ohituksesta. Eli näillä nyt mennään..

Intopiukeena kirurgin luota siirryin seuraavaan huoneeseen sairaanhoitajan vastaanotolle, jossa nyt ei sen kummempaa ollut, kuin käytiin esitietolomake läpi ja sain sairaslomatodistuksen tuosta päivästä töihin viemisiksi.

Siitä sitten alkoi parin tunnin odotus päivän viimeiseen tapaamiseen. Anestesialääkärin vastaanotto piti alkaa klo 12, mutta nukkumatti oli hieman myöhässä aikataulusta ja 12.30 pääsi ensimmäinen ihminen vasta sisään. Itse pääsin herraa tapaamaan vasta klo 13.30! Onneksi odottaessa oli näitä muita leikkaukseen menijöitä seurana ja heidän kanssaan tulikin vaihdettua ajatuksia tästä koko hommasta. Anestesialääkärin luona käytiin läpi röntgenkuvat ja labrat, missä alkuviikosta kävin, sekä olematon nukutushistoriani. Siinäpä se päivä sitten olikin.

Seuraava käynti Peijaksessa on leikkausta edeltävä päivä 14.4, vajaa viikko ennen leikkausta. Sillon on mm. ravitsemusterapeutin opeutslounasta ja fysioterapeutin tapaaminen.

4.6.2014 istuin ensimmäistä kertaa lääkärin vastaanotolla puhumassa lihavuusleikkauksesta ja nyt vihdoin on leikkauspäivä lyöty lukkoon. Reilu 10kk ensimmäisestä vastaanottoajasta voi siis jo olla leikkauspöydällä. Toki joidenkin polku on ollut hieman suorempi ja nopeampi, mutta tämä on sen oman polkuni pituus. Voisinkin tehdä jossakin välissä erillisen postauksen tuosta, kuinka nopeasti laihdutusleikkaukseen voi päästä, perustuen siis omaan kokemukseeni miten homma hoituu Espoossa. Ihan vain koska tähänkin blogiin näytti löytäneen joku lukija tiensä hakusanalla "kuinka pian laihdutusleikkaukseen" ja tuota tietoa muistan itsekin vuosi sitten etsineeni :)

THE päivä

"Teille on suunnitteilla lihavuusleikkaus HYKS Peijaksen sairaalassa...Teille on varattu vastaanottoaika Peijaksen sairaalaan... "

Näillä lauseilla alkoi kirjeet, jotka toi tullessaan informaatioähkyn. Niin paljon tietoa, että piti oikein pariin kertaan kirjeet lukea ennen kuin sen sisällön todella tajusi.

to 5.3 menen Peijakseen kirurgian poliklinikalle jossa on tulotarkastuspäivä. Päivä pitää sisällään yleisinfon, kirurgin vastaanoton, ravitsemusterapeutin tapaamisen sekä sairaanhoitajan ja anestesialääkärin vastaanoton. Koko päivä menee siis Peijaksessa. Ilmeisemmin tämä on yhteistilaisuus lihavuusleikkaukseen menijöille, sillä päivä alkaa yhteisinfo-tilaisuudesta.
Ennen tätä päivää pitäisi käydä TAAS vaihteeksi labrassa sekä röntgenissä keuhkokuvauksissa.

ti 14.4 on vuorossa Peijaksessa leikkausta edeltävä käynti. Silloin ohjelmassa on fysioterapeutin ryhmäohjaus, ravitsemusterapeutin opetuslounas sekä vuodeosasto K4:n sairaanhoitajan tapaaminen. Lisäksi tarvittaessa pääsee tapaamaan kirurgin ja anestesialääkärin.

Alustavasti suunniteltu leikkausajankohta olisi siis hieman ennen vappua: 27.4.2015.

 

 

Reilu 2kk ja olen siis mahdollisesti leikkauspöydällä!! Hui! Olin henkisesti valmentautunut siihen, että leikkaus olisi toukokuun lopussa tai jopa kesäkuun puolella... Olin ennättänyt ennen kirjeen saapumista allekirjoittamaan työsopimuksen toukokuun loppuun asti. Nyt olen kahden vaiheilla, pitäisikö minun tuolloin tulotarkastuspäivänä ottaa asia puheeksi, että olisiko leikkaus mahdollista siirtää toukokuun puolelle ilman suurempaa häslinkiä. Toki leikkaus on elämässäni tällä hetkellä yksi tärkeimmistä asioista, mutta tuntuu tyhmältä joutua lopettamaan sovitut työt aikaisemmin, varsinkin kun niitä töitä on nykyisin niin vaikea löytää ja jokainen euro mitä töistä ennättää saamaan on hyvin tärkeitä. Toisaalta, haluan niin kovasti jo aloittaa uuden elämän pienemmän mahan kanssa, että en malttaisi odottaa! Olenko siis tyhmä, kun edes ajattelen tärkeysjärjestyksessä työtä ennen leikkausta?

Toisaalta, kuten kirjeessä luki, on tuo päivä vasta alustava. Eli kaikki voi vielä muuttua ja leikkaus ollakin siellä toukokuun puolella. Ehkä tuon tulotarkastuspäivän jälkeen olen hieman viisaampi...



Suuria muutoksia

Ihan hirvittävän paljon on tapahtunut asioita viimeisen kuukauden aikana.. Niin paljon, että ei meinaa oikein enää perässä pysyä ja pää on asioista ihan pyörällä. Viimeisen kuukauden aikana olen vaihtanut työpaikkaa, saanut kuulla isäni sairastuneen syöpään, olemme aviomieheni kanssa laittaneet asuntolainahakemuksia haaveenamme päästä muuttamaan meille tarjottuun asumisoikeusasuntoon ja vieläpä postissa saapui alustava leikkauspäivä.

Työpaikan vaihdos on ollut tiedossa jo siitä päivästä lähtien, kun tuon entisen työni aloitin. Se työ oli vuoden määräaikainen ilman mahdollisuutta jatkoon. Entinen työni oli parasta työtä mitä minulla on koskaan ollut, olin hyvä siinä ja sain hyvää palautetta työstäni myös pomolta. Nautin suuresti työstäni, 2 tunnin päivittäisistä työmatkoista huolimatta, ja siksi olikin niin haikea jättää tuolle työlle hyvästit reilu viikko sitten. Uusi työ on ihan mukavaa, sen mitä siitä nyt olen viikossa oppinut. Mutta toukokuun lopussa tuokin lyhyt määräaikaisuus loppuu ja on taas jännän äärellä, mistä seuraavan työn löytää... Vakituista työtä on tällä hetkellä lähes mahdoton löytää! Ei noilla määräaikaisilla töillä paljoa talolainoja oteta tai tulevaisuutta suunnitella. Siksipä hieman pistää jännittämään, mitä pankit sanoo, kun yritetään miehen kanssa saada lainaa asumisoikeusasuntoon.

Mies onneksi on vakiduunissa, joten pienen aso-lainan saaminen tuskin tulee olemaan loppupeleissä ongelma. Olemme siis jo muutamia kuukausia etsineet asumisoikeusasuntoa. Nyt vihdoin perjantaina postissa tuli tarjous asunnosta, joka oli meidän haavelistalla numero kakkosena! Ihana kaksikerroksinen rivitaloasunto Espoosta, ympärillä vain omakotitaloja, rivitaloja sekä puistoalueita, eikä vastikekaan ole paha! Liian hyvä ollakseen totta? Sitä se saattaa olla.. Ollaan nimittäin asuntoon sijalla 6 -.- Sormet ja varpaat ristiin, että saadaan nyt sitten lainalupaus pankista, voidaan ottaa asunto vastaan, eikä meidän edellä olevat 5 tahdokaan tuota meidän asuntoa!! Vajaa kahden viikon päästä selviää, pitääkö sitä alkaa metsästämään muuttolaatikoita! Jaiks!

Sitten tuo isäasia.. Isäni sairastui ensimmäisen kerran syöpään v. 2010. Silloin hänellä havaittiin hyvin varhaisessa vaiheessa suolistosyöpä, joka leikattiin pian diagnoosin jälkeen. Leikkauksen jälkeen isä sai sytostaattihoitoja pienen hetken ja pian voitiinkin todeta, että syöpä oli poissa. Nyt reilu 4½v myöhemmin isällä diagnosoitiin keuhkosyöpä. Tilanne ei tällä kertaa ole yhtä hyvä kuin viimeksi... Syöpäkasvain on ennättänyt jo niin suureksi, että se on tällä hetkellä mahdoton leikata. Keskiviikkona isällä aloitetaan sytostaattihoidot ja mahdollisesti myöhemmin myös sädehoidot, toiveena saada kasvain pienenemään, että se voitaisiin (ehkä) jossain vaiheessa leikata. Isä tuntuu ottavan tämän kaiken turhankin hyvin, ainakin mitä päällepäin näyttää. Isä on vanhankansan miehiä, joiden mukaan miehet ei turhia tunteile.. Hirveän vaikea siis sanoa, mitä isä oikeasti tuntee tästä kaikesta. Äiti sen sijaan on ihan rikki ja hän kyllä näyttää sen. Unettomia öitä on yksi sun toinen viettänyt viimeaikoina ja vielä lisää unettomia öitä varmasti on tulossa.. Pakko on uskoa siihen, että isä on vahvaa tekoa ja taistelutahtoa vielä löytyy. Isän on pakko taistella, sillä meillä on vielä monia hetkiä kokematta. Isän aika ei ole vielä..

Lähete

Ennen joulua kotiin saapui siis kirje, jossa oli lääkärin soittoaika ja käsky käydä verikokeissa ja antamassa Helikobakteeri-näyte. Kävin muutama viikko sitten Jorvissa vierailemassa pariin otteeseen näiden näytteiden tiimoilta ja tänään vihdoin oli sitten vuorossa lääkärin soittoaika.

Miten voikaan aika madella, kun odottaa jotakin? Heti aamusta piti kantaa puhelinta mukana, kuin tärkeintä asiaa maailmassa. Jopa vessaan mennessä piti muistaa puhelin kaappasta mukaan, sillä tietenkin se soisi juuri sillä hetkellä, kun istuisit tarpeillesi!
Vihdoin tuossa hetki sitten soi puhelin ja lääkäri soitti. Lääkäritäti kyseli miten eneily oli sujunut ja vieläkö on näitä painonhallintaryhmän tapaamisia. Kysyi myös tämän hetken painoa, sillä en päässyt maanantain painonhallintaryhmään ja siellä tapahtuvaan punnitukseen. Kerroin rehellisesti jouluna antaneeni itselle vapauden nauttia herkuista, olihan tämä toivonmukaan viimeinen joulu ennen pikkumasua. Ymmärrettävästikin eneilyn jälkeen paino hieman tulee takaisin, joten ei lääkäri tuosta muutamasta kilosta ollut huolissaan. Käski vain olla nyt eneilemättä ja tiputtaa painoa ruokavaliolla. Ennen leikkausta meinaan joutuisin kyllä sitten taas eneilemään!

Labroissa ei ollut mitään erikoista mainittavaa. Ei ollut Helikobakteeria, eikä rauta- yms. arvoissa ollut mitään vikaa. Eli koska labrat olivat kunnossa ja olen nuori perusterve ihminen, ei minun tarvitse mennä gastroskopiaan!! Lääkäri sitten kysyi, haluanko vielä leikkaukseen, ja koska vastasin myöntävästi, sanoi hän pistävän paperit nyt eteenpäin. Eli leikkaukseen ollaan nyt sitten matkalla!!! \o/

Kuulemma kuukauden sisään pitäisi kuulua Peijaksesta (?) aikaa sinne juttusille ja siitä n. 3kk sisään olisi leikkaus. Lääkärin sanojen mukaan, hommat alkavat mennä nyt rytinällä eteenpäin!

JAIKS!



Pitänee tulla paremmalla ajalla purkamaan tuntoja tänne, viime aikoina kun on tapahtunut yhdellä sun toisella elämänalueella muutoksia. Mutta siitä siis myöhempänä..

Vuosi 2015 tehokkaasti käyntiin

Ihan aluksi: Hyvää alkanutta vuotta kaikille, 

tuokoon vuosi 2015 teille onnea ja terveyttä!

 

Mikä oli teidän uudenvuoden lupauksenne? 

Itse "jouduin liittymään" niiden ihmisten joukkoon, jotka vannoivat aloittavansa terveellisemmän elämän ja pudottavansa painoa. Pusseilun loputtua hieman ennen joulua yhdistettynä muutamiin pikkujouluihin, tuplajouluun, uudenvuoden juhliin ja pitkään lomaan jolloin on aikaa rampata jääkaapilla, ovat tuoneet muutaman lisäkilon. Tietoisesti annoin kyllä itseni nauttia joulusta laskematta kaloreita ja murehtimatta tämän suklaapalan seurauksista. Eli sodin periaatteessa kaikkia niitä oppeja vastaan, mitä on painonhallintaryhmässä opittu :D

Mutta... Tänään koitti taas se päivä, kun kaivoin pusseilu-jutut esiin. Ajattelin pusseilun antavan kivan startin painonpudotukseen. Jouluna hankitut kilot saavat toivottavasti kyytiä ja pääsen jatkamaan siitä mihin ennen joululoman alkamista jäin. Varoittelin miestä jo pari viikkoa sitten tulevasta, jotta osaa nämä pari päivää olla ottamatta itseensä, jos töksäyttelen ikävästi, itken, raivoan jne.. Ensimmäiset pari päivää tulee siis olemaan taas varmasti pahimmat, mutta kokemuksesta tietää, että kyllä se jossain vaiheessa helpottaa.

 

Joulukuun alussa tupsahti postiluukusta kirje HUSsista. Siinä oli lääkärin soittoaika, 22.1. Ennen lääkärin soittoaikaa pitäisi kuulemma käydä labrassa verikokseissa ja antamassa Helikobakteeri-näyte. Nämä nyt ovat siis ilmeisemmin niitä tutkimuksia, jotka korvaavat sen letkunnielemisen (gastroskopia) ja ovat leikkausta edeltäviä tutkimuksia. Obesiteettilääkärillä käydessäni syksyllä lääkäri lupasi tammikuussa soittaa ja kysyä, vieläkö tahdon leikkaukseen. Oletan tuon soittoajan siis olevan sitä varten, että hän tiedustelee leikkaushalukkuuttani ja sitä varten pitää käydä nämä labrat antamassa, jotta hän voi sitten pistää lähetettä eteenpäin.. Näin siis luulen asian olevan, hommahan selviää sitten n. 3 viikon päästä. JAIKS!

 

Yhtenä ehtona tuohon leikkauslähetteen eteenpäin pistämiseksi oli, että saa omatoimisesti myös joulun jälkeen painoa pois. Joten nyt on tuosta (toivottavasti) lähenevästä leikkauksesta ammennettava voimaa jaksaa nämä pari pahinta ensimmäistä päivää.

 

Vuosi 2015 tulee varmasti olemaan itselle se muutoksen vuosi!