Kesäpukeutuminen

Niinpä niin.. Kesäkelit ovat täällä ja on tuskaisen kuuma! Olisi ihana lähteä sinne biitsille nauttimaan kauniista päivästä ja ehkä pulahtaa heittämään monen vuoden talviturkit pois. Mutta lähdeppä nyt sitten sinne arvostelevien silmien eteen keikistelemään uimapuvussa ja kuuntelemaan kommentteja, kuinka valas on rantautunut.. Ei kiitos!

Yleensäkin kesäpukeutuminen on varsin haasteellista! Mietin tuossa yksi päivä, että enpä taida omistaa yksiäkään shortseja. Ihan vain siitä syystä, että mielestäni jalkani eivät ole julkiseen esittelyyn soveltuvia. Jalkani eivät mahdu pitkien, laihojen ja ruskettuneiden säärien joukkoon, ne erottuisivat massasta liikaa kalpeudellaan ja paksuudellaan. Siksi on helpompi verhoilla ne pitkiin housuihin, mustiin mielellään, koska musta väri imee ihan varmasti sen kaksi kiloa tästä 145 kilosta pois!
Sama asia on paitojen kanssa... Omistan kyllä toppeja, mutta käytän niitä pääsääntöisesti kotioloissa ja julkisesti vain boleron kanssa. Käytännössä kesä siis menee verhoutuneena vaatteisiin, jotka peittävät näitä kohtia, joihin en ole tyytyväinen. Välillä tuntuu, että olisi aamulla helpompi heittää burka päälle!

Odotan sitä aikaa, kun kehtaan kulkea topissa ja shortseissa julkisesti, kun uskallan lähteä rannalle ilman pelkoa arvostelevista katseista tai kommenteista, kun voin ylpeillä rusketuksellani, kun uskallaudun heittämään kymmenen vuoden talviturkit kerralla ja nousta vedestä tyytyväisenä kroppaani..

Kakkeen tuohon on vielä pitkä matka, mutta vielä joku vuosi voin kulkea pää pystyssä nauttien kesästä!

Haparoivin askelin

Ensiaskeleet uutta elämää kohti otin, kun otin yhteyttä lääkäriin keskustellakseni mahdollisuudesta päästä lihavuusleikkaukseen. Ajatus lihavuusleikkauksesta kypsyi parin viime vuoden aikana, kun lääkäri sitä aikoinaan minulle ehdotti. Tuolloin leikkauksesta kohteliaasti kieltäydyin, koska ajattelin, että kun olen itseni siihen tilanteeseen saanut, on minun myös sieltä itseni nostettava! Lääkäri määräsi laihdutuslääkkeitä, joita en sitten ikinä hakenut, koska lääkkeet eivät olleet kela-korvattavia ja ne olisivat tulleet todella kalliiksi. Niinpä päätin kokeilla pudottaa painoa pelkästään katsomalla mitä söin. Avuksi otin kalorilaskuri.netin ja sen avulla sainkin painon tippumaan 150 kilosta 118 kiloon. Sitten paino tyssäsi ja motivaatio hommaan katosi. Pikkuhiljaa paino tuli extrojen kanssa takaisin ja viime syksynä puntari näytti 160kg! Tuolloin päätin jälleen turvautua kalorilaskuriin ja sainkin jälleen 16kg tiputettua. Sitten jälleen painon laskusuhdanne tyssäsi ja juhlapyhien tekosyyllä annoin itselle luvan herkutteluun. Herkuttelumoodi jäi sitten päälle ja paino alkoi taas nousta. Tässä vaiheessa päätin myöntää tappioni, nostaa kädet pystyyn ja todeta: en pysty tähän ilman apua!

Kaverinkaverin ja kumminkaimankaverin käytyä tuossa lihavuusleikkauksessa uskallauduin ottamaan asiasta enemmän selvää. Löysin hyvin tietoa aiheesta HUS:in nettisivuilta sekä eksyinpä myös muutamaan asiaa käsittelevään blogiinkin. Kerätyn tiedon ja erään ystäväni kehotuksesta tarttua mahdollisuuteen, rohkaistuin viimein varaamaan ajan lääkärille. Espoossa kiireettömän ajan sain n. 3 viikon päähän soittopäivästä, eli aika ensimmäiselle lääkärikäynnille on 4.6 klo 12.

Uuden elämän alku

Tämä blogi tulee toimimaan päiväkirjanani matkalla kohti uutta elämää. Toimikoon se myös vertaistukena muille samassa elämäntilanteessa oleville ja apuna tietoa etsiville...