-50kg: sairaallosiesta lihavuudesta vaikeaan lihavuuteen!

Elämä alkaa taas voittaa kovien koettelemuksien jälkeen... Isäni kuoleman jälkeen en jaksanut paljoa keskittyä oikeaoppiseen syömiseen, tuli syötyä yhtenä päivänä ihan liikaa, ja toisena ei juurikaan mitään. Koin pysäyttävän hetken eräänä yönä, joka pisti ajattelemaan, että olisi paras ruveta huolehtimaan itsestään paremmin: Olin ollut koko päivän hoitelemassa asioita äitini luona. Olin syönyt aamupalan ja töissä lounaaksi salaattia, mutta sen jälkeen oikeastaan vain juonut kahvia ja muita kalorittomia juomia. Illalla pääsin kotiin ja söin kympin tienoilla leivän ja pian sen jälkeen menin nukkumaan. Heräsin aamuyöstä järjettömään hikoiluun, tuntui kun ihoni olisi ollut tulessa ja olin läkähtymäisilläni lämpöön. Nousin sängystä lähteäkseni alakertaan, mutta jalkani tuntuivat olevan makaronia. Täristen lähdin hitaasti tulemaan rappusia alakertaan ja päädyin sohvalle mittaamaan kuumetta. Yllätyksekseni mittari näytti ihan normilämpöjä, vaikka itse luulin olevani 40 asteen kuumeessa. Siinä käsieni tärinää ihmetellessä mietin, pitäisikö lähteä sairaalaan. Totesin mielessäni, etten kykenisi kävelemään autolle tai ylipäätänsä ajamaan, eli minun olisi herätettävä mies auttamaan, hakemaan auto ovelle. Siinä punnitessani vaihtoehtoja, tuli äkkiä mieleen että voisiko tämä olo johtua matalista sokereista. Kävin keittiöstä hakemassa muutaman keksin. Nukahdin sohvalle hetkeksi ja kun heräsin, olo oli ihan normaali! Pelästyin todella tuota tilannetta ja tajusin, ettei tämä voi jatkua! Kannoin niin kovasti huolta äidistäni ja muista, että unohdin kokonaan huomioida itseni...

Muutama viikko tässä on nyt taas menty seuraillen mitä ja milloin syö, ja heti on alkanut paino taas olemaan mukavasti laskussa Häkellyin kun tajusin tänään, että painoa on nyt tippunut siitä pahimmasta 50kg!! Ja painoindeksiä kun kävin laskemassa, huomasin että olen vaihtanut luokkaa sairaanloisesta lihavuudesta vaikeaan lihavuuteen! Ihan huikeaa!

Viime kesänä listasin viisi haavetta, mitä toivoisin laihtumisen myötä tapahtuvan. Neljäntenä listalla oli matkustaminen. Nyt tuo haave on oikeasti toteutumassa, sillä muutaman kuukauden päästä päästään nauttimaan Rhodoksen lämmöstä. Asetin aluksi itselleni tavoitteen, että pääsisin 100 kilon toiselle puolelle matkaan mennessä. Pari päivää sitten tajusin että huhtikuuhun on vain muutama kuukausi aikaa, että en ehkä pääsekään tavoitteeseen, mutta yritän nyt edes mahdollisimman lähelle sitä! Uimapuvun sain tilattua Elloksen alesta, eihän se minun päälläni näyttänyt yhtä hyvältä kuin Elloksen mallin, mutta ainakin nyt on uimapuku. Nähtäväksi jää, uskallanko lopulta ihan ihmisten ilmoille mennä uimamekkoani esittelemään...

Tuohon 100 kilon tavoitteeseen on tulossa ensiviikolla hieman apua, sillä saan kaverilta ostamani crosstrainerin vihdoin kotiin. Lumen ja jään tulon jälkeen on ulkoilu jäänyt vähemmälle, sillä en tahdo ehdoin tahdoin lähteä kokeilemaan onneani jäisillä teillä.
Eilen pitkästä aikaa lähdin mieheni mukaan iltalenkille. Keli oli suhteellisen haasteellinen, sillä koko päivän oli satanut lunta, teitä ei oltu aurattu ja lunta satoi edelleen vaakatasossa päin näköä. Siellä lumihangessa tarpoessa, lumisateen piiskatessa kasvoille, mietin miksi ihmeessä lähdin mukaan. Mutta kun pääsin posket punoittaen sohvalle lenkin jälkeen palautumaan, olin toisaalta onnellinen että olin lähtenyt ulos, mutta toisaalta myös laskin päiviä crosstrainerin tuloon ja mukavaan sisäliikuntaan.