Muutosten vuosi 2017

Siitä on vierähtänyt pitkä aika, kun viimeksi on tänne tullut kirjoiteltua. Vuosi 2017 meni blogihiljaisuudessa, mutta oikeassa elämässä se on ollut kaikkea muuta kuin hiljaista...

Laihtumisen ja uuden kropan myötä alkoi se itsetunto kohoamaan sieltä pohjamudista. Itsetunto sai kunnolla pönkitystä firman pikkujouluissa, kun työkaveri alkoi yllättäen flirttailemaan ja ilta päättyi hänen kanssaan suudelmaan. Junamatkalla kotiin aviomiehen viereen nukkumaan mietin asioita. Siitä oli kulunut pitkä aika kun aviomieheni oli minua kauniiksi sanonut, tai muuten kehunut. Olin kaivannut sitä, että joku sanoisi minua kauniiksi. Ja se kun tuli vieraalta mieheltä, siltä mukavalta työkaverilta, oli helppo antautua viettelykselle.
Uutenavuotena vuoden vaihtuessa istuin yksin alakerran sohvalla, aviomieheni viihtyessä veljensä kanssa yläkerrassa tietokoneiden äärellä. Silloin päätin, että minä ansaitsen parempaa! Niin päätin ottaa eron aviomiehestä ja liittyä Tinderiin. Voi kuinka se nettideittailun maailma veikään mennessään ja mukavia keskustelukumppaneita riitti. Neljänsillä Tinder-treffeillä se sitten kolahti, mies joka oli liian hyvä ollakseen totta. Tapasin J:n eräänä perjantaina helmikuussa. Livenä ekaa kertaa J:n nähdessäni olin sitä mieltä että me niin pelataan eri sarjoissa, hän kun oli jumalattoman komea tapaus. Ensitreffeillä juttu luisti todella hyvin, mutta olin varma etten hänestä tule enää kuulemaan, hän kun olisi liian komea ollakseen minunlaiseni naisen kanssa, enkä saanut flirteilleni vastakaikua häneltä. Matkalla kotiin olin sekavissa tunnelmissa.. Siinä se ihana mies nyt olisi ja en tulisi hänestä enää kuulemaan. Ajomatkalla kotiin sain J:ltä viestin jossa hän kysyi, mitä mieltä olin hänestä ja treffeistämme. Kysyin, että haluaako hän ihan rehellisen vastauksen ja päätin, että syteen tai saveen, minähän kerron tunteistani. Kerroin että taisin jo ensitreffeillä ihastua häneen aika pahasti ja että meillä olisi synkannut hyvin. Yllätyin saatuani vastauksen, että sittenhän tunne on molemminpuolinen. Kotipihaan päästyäni katsoin hänen lähettämän videopätkän, jossa hän soitti kitaraa ja saatetekstinä oli "oli pakko päästä soittelemaan, tulit tästä mieleen" ja kappale oli Zen Cafe - Todella kaunis. Seuraavana päivänä olin hänen luonaan jo ensimmäistä kertaa yötä ja sinä viikonloppuna Tinderit lähtivät puhelimistamme.

Alusta asti meille molemmille oli selvää, että tahtoisimme lapsia, mutta kerroin rehellisesti että minun kanssa se tulisi olemaan hieman haasteellista. Kerroin exän kanssa aloitetuista lapsettomuushoidoista ja valmistauduimme, että mekin olisimme sinne hoitorumbaan jossain vaiheessa päätymässä. Siksipä päätimme alusta asti, että menemme ilman ehkäisyä, että lapsi saa tulla jos sellainen ihme on käydäkseen.

No hupsistakeikkaa...

 



Aprillipäivänä raskaustesti oli sitten positiivinen. Ei siihen riittänyt yksi tai kaksi testiä. Yhteensä taisin testejä tehdä reilu 10kpl. Ehkä vasta varhaisultrassa uskoin viimein että oikeasti, että olen raskaana, kun näin sen pienen pavun ja sydämensykkeen. Meistä tulisi joulukuussa vanhempia.

Laskettu aika tuli ja meni.. (kuva rv 40+0)

Raskausaika meni loppupeleissä hyvin. Alkuraskaudessa oli pientä huonovointisuuta, palelua ja väsymystä. Sen jälkeen pelästyin saavani keskenmenon, kun eräänä lauantaina vessassa käydessä huomasin vuotavani verta. Onneksi kaikki oli kuitenkin hyvin ja joulukuun 19.päivänä meistä tuli äiti ja isä pienelle prinsessalle.

 Suomi 100-vauva

 

 

Vuosi 2017 oli tosiaan muutosten vuosi. Erosin, löysin uuden rakkaan ja minusta tuli äiti!

Ajattelin kirjoittaa jossain vaiheessa oman postauksen odotusajasta, miten lihavuusleikatun raskausseuranta poikkeaa normaalista, miten raskausaika loppupeleissä sujui ja mitenkäs se paino!



- 60kg

Aikaisemmin kerroin kuinka olen ruokavaliossa noudattanut aika tiukkaa linjaa. Nooh, ihan mun tyypilliseen tapaan tästä on enemmän tai vähemmän lipsuttu. Mutta pienistä lipsumisista huolimatta olen aina palannut lopulta siihen tiukempaan linjaukseen. Ehkä pidemmällä aikavälillä fiksumpaa olis sellainen pieni tasainen painonpudotus, mutta kaikkimullehetinyt luonteisena toi tiukempi linjaus tuntuu paremmalta, vaikka sitten tulee noita repsahduksia.

Kaikesta huolimatta tuloksia on tullut. Marraskuun vaihtuessa joulukuuksi, myös paino vaihtui uusiin lukemiin:

 

Vihdoin ollaan siis ylitetty 100 kilon rajapyykki ja pahimmasta painosta ollaan tultu 60 kiloa alaspäin! Sunnuntai on mun punnituspäivä ja tänään puntari näytti 98,4kg! Jee!

 

 

Huomaa kyllä, että kroppakin alkaa heräilemään horroksesta, sillä ennen vain kerran tai kaksi vuodessa näkyneet kuukautiset ovat tulleet hieman tiuhemmin. Edellisen kolmen kuukauden aikana on kuukautiset tulleet kahdesti, niiden välissä "vain" 49 päivää. Ei siis ihan vielä normaalissa rytmissä, mutta täytyy olla tyytyväinen edes tuohon. Tuntuu hullulta iloita kuukautisista, mutta se antaa toivoa sille, että me jossain vaiheessa oikeasti voitaisiin raskautua. Vielä on 3kg pudotettavana, ennen kun pääsen lapsettomuusklinikalle seuraaviin tutkimuksiin, eli munanjohtimien aukiolotutkimukseen. Samalta istumalta saadaan mahdollisesti kuukautiskiertoa säännöllistävää, sekä ovulaatiota tuottavaa lääkitystä. Mutta tämä taitaa mennä sinne tammikuun puolelle, kun joulukin on tuloillaan kaikkine herkkuineen.

 

Uusien lukemien kunniaksi kävin kaupoilla ostamassa uuden paidan sekä alushousut. Alushousut on sellaiset muotoilevaa mallia, eli korkealla vyötäröllä ja todella tiukat, että saa tuon mahanröllykän jonkinlaiseen kuriin. Mahanröllykkä on se mikä peiliin katsoessa eniten häiritsee. Olen alkanut pitämään hiukan tiukempia paitoja ja housuja, mutta niissä nuo röllykkä näkyy ikävästi... Mutta täytyy ajatella asiaa niin, että ennemmin mahanröllykkä, kuin olla se 160 kiloinen minä...



Painopäivitys

Pikaisesti tulin vain päivittämään painonseuranta-välilehden ja ja kertomaan tällekin puolelle sunnuntain puntarin luvut: 104,8kg. Eli leikkauspainosta pudotusta tullut 30,4kg ja kaikkinensa paino on tippunut hurjat 55,2kg! Nyt kun taas näkee noita lukuja, niin ihan tulee mukava fiilis! Tästä on hyvä jatkaa kohti kuusikymppisiä! Ajatelkaa, kohta on painoa tippunut yhden pienen naisen verran :D

Ennen ja jälkeen kuvat

Sitä on ehkä tullut hieman sokeaksi itselleen. Joka päivä kun sitä naamaa (ja vartaloa) katsoo peilistä, ei muutosta huomaa muista kovin hyvin. Toki vaatteet on menneet uusiksi ja puntari kertoo kiloja lähteneen. Mutta ei sitä tajua kuinka paljon niitä senttejä loppupeleissä onkaan lähtenyt.

Otin joskus aikanaan kuvat itsestä kun aloitin painonhallintaryhmän (syyskuussa 2014), ajatuksena että voi sitten kuvista vertailla edistymistä. Otin uudet kuvat hieman ennen leikkausta, mutta muutos näiden kahden tapahtuman välillä ei ollut niin suuri, että olisin tänne niitä halunnut jakaa. Nyt on kuitenkin hyvä näyttää, mitä lähes päivälleen 2 vuotta ja -40kg näyttää:

Ihan naurahdin ääneen kun nuo vertailukuvat itse näin ekaa kertaa! On siinä jotain muutosta tapahtunut! Vyötäröltä kadonnut ainakin 25cm ja kiloja tosiaan sen 40. Vielä on pitkä matka edessä, mutta nyt oli hyvä hetki pysähtyä ihastelemaan tuloksia, jotta taas jaksaa jatkaa tietä eteenpäin.

Miten elämä on leikkauksen jälkeen muuttunut?

Jo jokin aikaa sitten anonyymi oli kysellyt kommenteissa miten elämä on leikkauksen jälkeen muuttunut nyt kun leikkauksesta on reilu vuosi. Sen verran hyviä kysymyksiä, että päätin niistä tehdä ihan oman postauksensa.


Miten syön?

Normaalia ruokaa, normaalin aikuisen verran olisi aika hyvä kuvaus, entiseen elämään verrattuna siis vähän! Tällä hetkellä ruokailu on tosin siitä normaalista poikkeava, sillä lasken tarkkaan kaloreita ja ruoan laatuja. Mutta tältä normi arki näyttäisi:

Aamupala (klo 6):
Usein pari leipää kinkulla ja kurkulla, juotavaksi sokeriton energiajuoma. Lisäksi vitamiinit ja Calcichew!
(kaloritarkkailun aikana kaksi näkkäriä samoin päällisin ja juomin)

Aamukahvi töissä (klo 9):
Kahvi ja skyr
(kaloritarkkailun aikana vain kahvi)

Lounas (klo 11)
Liha/kana/kala + vihannekset, salaatti ja lasi rasvatonta maitoa. Joskus saatan ottaa myös jälkkärin, ehkä n. kerran viikossa. Hyvin harvoin syön pastaa/riisiä/perunaa koska siihen aikoinaan totuin painonhallintaryhmässä. Syön kuitenkin silloin tällöin töissä esim. lasagnea mielelläni!
(kaloritarkkailun aikana olen jättänyt mm. lasagnen tyyliset kaloripommit pois ja keskittynyt kevyisiin keittoihin ja proteiiniin+salaattiin. Kuvassa mm. huominen lounas, 350g salaattia erilaisin proteiinein)

Päiväkahvi (klo 13)
Lounaalta jäänyt jälkkäri tai useinmiten hedelmä, sekä kahvi.
(kaloritarkkailun aikana pelkkä kahvi)

- - Jos on nälkä tässä välissä niin saatan syödä kotona Skyrrin klo 15 aikaan - - 

Illallinen (klo 17)
Sitä syödään mitä mies kokkaa. Saattaa hyvinkin olla riisiä tai makaronia sisältävää ruokaa, mutta useimmiten vihanneksia ja kanaa/lihaa/kalaa. Pieni lasillinen maitoa ruoan kanssa sekä aika usein joku pieni jälkkäri (sukulaku, mehujää tms.)
(kaloritarkkailun aikana tullut syötyä salaatteja/vihanneksia sekä tuo liha/kana/kala. Jos mies tekee riisi tai makaronipainotteisia ruokia, saatan ottaa kaapista itselle hyväksi havaitun valmiskeiton ja lisätä siihen hieman raejuustoa. Juomaksi maitoa, eikä mitään jälkkäreitä.)

Iltapala (n. klo 21)
Aika usein iltapala on leipää kinkulla ja kurkulla. Juomaksi mehua tai sokeritonta kokista. Vaihtoehtoinen iltapala on ollut esim. omatekemä vispipuuro maidolla (ja sokerilla), murot maidolla, Skyr tms. Mutta yleensä tuota leipää on tullut mutusteltua. Lisäksi Calcichew!
(kaloritarkkailun aikana iltapala on usein kaksi näkkäriä kinkulla ja kurkulla sekä pieni lasi sokeritonta kokista tai vaihtoehtoisesti Skyr, jos näkkärit tulee jo korvista.)

 Näiden lisäksi paljon paljon vettä pitkin päivää!




Miten pukeudun?

Koska painonpudotus on edelleen kesken, en paljoa ole uusia vaatteita ostellut. Kuitenkin on joutunut jonkin verran pistämään vaatekaappia uusiksi, mutta tyylillisesti en näe suurta muutosta. Tai no, yksi muutos on kyllä tullut, meinaan laggingsit. Ennen en moisia olisi kehdannut päälleni pukea, mutta nyt niitä löytyy kaapista jo mukavasti. Edelleen hieman arkailen niiden pukemista, mutta pikkuhiljaa alkaa olee luottavaisempi olo pukeutua muihinkin kuin säkkeihin.
Rintaliivit on mennyt jo jokin aika sitten vaihtoon, kuppikoko on tainnut tippua painon mukana ehkä puolikkaan. C-kuppikoko on liian pieni, mutta se vanha tuttu D-koko on liian iso. Tai ehkä himan on valmistajastakin kiinni, mutta tuntuu että rinnat olisi kyllä pienentyneet.
Suurimmillani taisin käyttää koon 58-60 vaatteita, nyt koko on n. 50.



Miten keho ja iho on reagoinee painonpudotukseen?

Parhaiten ylimääräisen ihon huomaa tällä hetkellä ehkä käsivarsista:

Tuo pinkki pisterivi kuvaa hyvin sitä missä käden (ja lihasten) raja menee ja tuo alle jäävä osa on höllyvää löysää nahkaa. Tästä syystä ei edelleenkään ole tullut pidettyä hihattomia paitoja.
Vatsanahka häiritsee, koska se on tuollainen roikkuva nahkaläppä tuossa reisien päällä, mutta se ei ole yhtä löysä kuin tuo käsivarren löysäke. Lisäksi löysyyttä löytyy reisien sisäpuolilta... Löysä akka kaikin puolin. Kovasti odotan sitä päivää, että joskus pääsisin korjausleikkauksiin ja pääsisin näistä ylimääräisistä nahoista eroon.



Teenkö töitä painonpudotuksen eteen vai tippuuko se vaan itsestään?

Tätä kysymystä sivuutin edellisessä postauksessa, eli todellakin painonpudotuksen eteen on tehtävä edelleen töitä, eikä se itsekseen tipu. Annosmäärät kasvaa helposti ja väärillä ruoka-aineilla (kuten herkuilla) päivittäisen kalorimäärän saa helposti ylitettyä. Tuossa aikaisemmin kertomalla ruoka-aikataululla ja -määrillä saa painon kyllä pysymään paikallaan, ehkä pidemmällä aikavälillä jopa jonkin verran tippumaan. Mutta jos tahtoo sinne normaalin painon rajoihin, on edelleen tehtävä kovasti töitä!



Menisinkö edelleen leikkaukseen vai kehottaisinko muita miettimään?

KYLLÄ MENISIN! En näe leikkauksessa yhtäkään huonoa puolta. Itsellä leikkauksesta ei tullut mitään komplikaatioita eikä ongelmia syömisen tai verensokereiden kanssa (muutamaa tapausta lukuunottamatta) ole ilmennyt. Ennen leikkausta tosin kuvittelin että kaikki olisi niin helppoa, sen kun vain odottelisi ja laihtuisi.. Kantapään kautta opin, että leikkaus ei itsessään ole ratkaisu vaan sen laihtumisen eteen on yhä nähtävä vaivaa leikkauksen jälkeenkin.



Seuraavaa postausta kannattaa odottaa, on meinaan ennen ja jälkeen kuvien aika!

Puoli vuotta blogihiljaisuutta

Se joka sanoo, että laihdutusleikkaus on helppo ja nopea tapa saada kilot pois, ei tosiaankaan tiedä asiasta yhtään mitään. Laihdutusleikkaus antaa sinulle avaimet parempaan ja terveellisempään elämään, mutta on sinusta itsestä kiinni mitä niillä avaimilla teet.

Blogihiljaisuuteen on ollut syynsä. Kadotin nuo paremman ja terveellisemmän elämän avaimet, melkeinpä elämän avaimet kokonaan ja tuntui siltä, ettei minulla ole antaa tälle blogille mitään. En halunnut tulla kertomaan sitä kuinka epäonnistunut olen, halusin näyttää muille vain että kuinka kaikki on hyvin ja kaikki sujuu kuin rasvattu..

Kreikan lomamatka toi pari lisäkiloa juuri sopivasti ennen vuosikontrollia ja olin pettynyt itseeni. En muista tarkalleen mitä painoni oli huhtikuun lopulla vuosikontrolliin mennessä (ehkä jotain 110kg luokkaa), mutta minä tai lääkäri ei oltu oikein tyytyväisiä tulokseen. Labrat näytti olevan ok, paitsi että D-vitamiinia ja B12-vitamiinia edelleen jatkettiin pillerihoitona. Pyysin samalla lääkäriä laittamaan lähetettä lapsettomuusasiasta jonnekin, sillä kovasti tuota perheenlisäystä toivoisimme. Tämä olikin viimeinen kerta tuolla obesiteettiklinikalla, sillä seuraavat vuosikontrollit olisivat omalla terveysasemalla. Hieman haikeaa, sillä tykkäsin tuolla kovasti käydä vaikka lääkäri vaihtuikin aika tiheään, mutta ihanat hoitajat pysyivät samana.

Yhtäkkiä postiluukusta tipahti lähete naistenklinikalle lapsettomuustutkimuksiin. Klinikalla painoksi mitattiin toukokuun lopulla 109,9kg ja sain tiedon, että lapsettomuushoitoihin ei lähdettäisi ennen kuin BMI olisi 35, joka tällä pituudella tarkoittaisi 95 kiloa. 15kg tuntui hurjalta määrältä pudottaa ja hieman tuosta ahdistuneena mopo karkasi käsistä ruokien suhteen. Olin aina aloittamassa joka maanantai taas sen terveellisemmän elämän, mutta pari kuukautta meni ja heinäkuun lopulla paino oli noussut melkein 115kg:n! (Eli lihominen laihdutusleikkauksen jälkeen on mahdollista, jopa hyvin helppoa!!)

Sitten se motivaatio yhtäkkiä löytyi! Aloin katsomaan tarkkaan mitä söin ja laskemaan kaloreita. Päivittäiset kalorimäärät pyörivät 1100kcal hujakoilla ja kävin kävelyillä taas pitkästä aikaan. Muistin pitää viikonloppuisin herkkupäivän, jotta oli jotain mitä odottaakin siinä rankassa dieetissä. Tänään puntari näytti 106,9kg eli vielä olisi n. 11kg puristettavaa, jotta päästäisiin naistenklinikalle tositoimiin. Mutta oikealla tiellä taas ollaan...

Avaimet elämään on siis taas löytyneet ja motivaatio painonpudotukseen ammennetaan tulevaisuudessa häämöttävistä lapsettomuushoidoista. Hieman saattaa tulevaisuudessa siis blogin luonnekin muuttua paikaksi, jonne purkaa tuntoja lapsettomuushoidoista ja ehkä toivottavasti joskus vielä raskaudestakin. Elämää ennen laihdutusleikkausta, sen jälkeen ja kaikkea siltä väliltä. Siihen mahtuu paljon asioita...

-50kg: sairaallosiesta lihavuudesta vaikeaan lihavuuteen!

Elämä alkaa taas voittaa kovien koettelemuksien jälkeen... Isäni kuoleman jälkeen en jaksanut paljoa keskittyä oikeaoppiseen syömiseen, tuli syötyä yhtenä päivänä ihan liikaa, ja toisena ei juurikaan mitään. Koin pysäyttävän hetken eräänä yönä, joka pisti ajattelemaan, että olisi paras ruveta huolehtimaan itsestään paremmin: Olin ollut koko päivän hoitelemassa asioita äitini luona. Olin syönyt aamupalan ja töissä lounaaksi salaattia, mutta sen jälkeen oikeastaan vain juonut kahvia ja muita kalorittomia juomia. Illalla pääsin kotiin ja söin kympin tienoilla leivän ja pian sen jälkeen menin nukkumaan. Heräsin aamuyöstä järjettömään hikoiluun, tuntui kun ihoni olisi ollut tulessa ja olin läkähtymäisilläni lämpöön. Nousin sängystä lähteäkseni alakertaan, mutta jalkani tuntuivat olevan makaronia. Täristen lähdin hitaasti tulemaan rappusia alakertaan ja päädyin sohvalle mittaamaan kuumetta. Yllätyksekseni mittari näytti ihan normilämpöjä, vaikka itse luulin olevani 40 asteen kuumeessa. Siinä käsieni tärinää ihmetellessä mietin, pitäisikö lähteä sairaalaan. Totesin mielessäni, etten kykenisi kävelemään autolle tai ylipäätänsä ajamaan, eli minun olisi herätettävä mies auttamaan, hakemaan auto ovelle. Siinä punnitessani vaihtoehtoja, tuli äkkiä mieleen että voisiko tämä olo johtua matalista sokereista. Kävin keittiöstä hakemassa muutaman keksin. Nukahdin sohvalle hetkeksi ja kun heräsin, olo oli ihan normaali! Pelästyin todella tuota tilannetta ja tajusin, ettei tämä voi jatkua! Kannoin niin kovasti huolta äidistäni ja muista, että unohdin kokonaan huomioida itseni...

Muutama viikko tässä on nyt taas menty seuraillen mitä ja milloin syö, ja heti on alkanut paino taas olemaan mukavasti laskussa Häkellyin kun tajusin tänään, että painoa on nyt tippunut siitä pahimmasta 50kg!! Ja painoindeksiä kun kävin laskemassa, huomasin että olen vaihtanut luokkaa sairaanloisesta lihavuudesta vaikeaan lihavuuteen! Ihan huikeaa!

Viime kesänä listasin viisi haavetta, mitä toivoisin laihtumisen myötä tapahtuvan. Neljäntenä listalla oli matkustaminen. Nyt tuo haave on oikeasti toteutumassa, sillä muutaman kuukauden päästä päästään nauttimaan Rhodoksen lämmöstä. Asetin aluksi itselleni tavoitteen, että pääsisin 100 kilon toiselle puolelle matkaan mennessä. Pari päivää sitten tajusin että huhtikuuhun on vain muutama kuukausi aikaa, että en ehkä pääsekään tavoitteeseen, mutta yritän nyt edes mahdollisimman lähelle sitä! Uimapuvun sain tilattua Elloksen alesta, eihän se minun päälläni näyttänyt yhtä hyvältä kuin Elloksen mallin, mutta ainakin nyt on uimapuku. Nähtäväksi jää, uskallanko lopulta ihan ihmisten ilmoille mennä uimamekkoani esittelemään...

Tuohon 100 kilon tavoitteeseen on tulossa ensiviikolla hieman apua, sillä saan kaverilta ostamani crosstrainerin vihdoin kotiin. Lumen ja jään tulon jälkeen on ulkoilu jäänyt vähemmälle, sillä en tahdo ehdoin tahdoin lähteä kokeilemaan onneani jäisillä teillä.
Eilen pitkästä aikaa lähdin mieheni mukaan iltalenkille. Keli oli suhteellisen haasteellinen, sillä koko päivän oli satanut lunta, teitä ei oltu aurattu ja lunta satoi edelleen vaakatasossa päin näköä. Siellä lumihangessa tarpoessa, lumisateen piiskatessa kasvoille, mietin miksi ihmeessä lähdin mukaan. Mutta kun pääsin posket punoittaen sohvalle lenkin jälkeen palautumaan, olin toisaalta onnellinen että olin lähtenyt ulos, mutta toisaalta myös laskin päiviä crosstrainerin tuloon ja mukavaan sisäliikuntaan.