tiistai 5. toukokuuta 2015

2 viikkoa leikkauksesta

Näin kaksi viikkoa on jo kulunut leikkauksesta. Eilen sai virallisesi siirtyä jo pehmeään ruokavalioon, mutta minä jo varovaisesti aloittelin viimeviikolla tuota, kun niin kyllästyin syömään pelkkää jugurttia!! Voitte vaan kuvitella kuinka hyvältä esim. ensimmäinen keitetty muna maistui! Ihan itseäkin nauratti, kuinka sitä nauttii niinkin yksinkertaisesta ruoasta. Tässä maistellessa ruokia olen huomannut, että tietyt ruokalajit eivät enää sovikaan minulle kuten ennen. Yksi näistä on mm. lohi, suuri herkkuni. Lohi ja muutama muu ruoka tekevät sen, että se ruokatorveen päästyään alkaa hidastelemaan. Tuntuu kuin ruoka jäisi jumiin siihen matkalle, tai menisi tuskallisen hitaasti alas. Tämä hidastelu ei ole mitenkään kivuliasta, enemmänkin sellaista epämiellyttävän tuntuista. Tekisi mieli juoda hieman ja auttaa möykkyä matkaamaan rivakammin mahaan, mutta kun ei saa juoda samaan aikaan kun syö! Lohen lisäksi mm. kana tekee tämän tunteen. Lueskelin netissä että jotkut ovat joutuneet leikkauksen jälkeen luopumaan mm. naudanlihasta, perunamuusista, lihapullista jne. koska ne eivät enää sovi uudelle mahalle. En kuitenkaan vielä aio luopua toivosta näiden rakkaiden herkkujen suhteen, vaan aion kokeilla vielä jatkossakin, josko ajan kanssa ne alkaisivat menemään paremmin alas.

Juuri pari päivää sitten avauduin eräässä laihdutusleikattujen fb-ryhmässä siitä, kuinka epäilen että ovatkohan leikanneet minua oikeasti. Aamuisin ei tee vaikeaa syödä esim. kokonainen Skyr-purkillinen. Olen yrittänyt tutustua uuteen masuun ja etsiä sitä tunnetta, että olen täynnä ennen kuin se menee dumpingin puolelle. Järki on ainoa mikä tällä hetkellä käskee lopettamaan. Toisaalta, en ole leikkauksen jälkeen sitä nälän tunnettakaan kokenut, mutta sitten taas toisaalta en ole vielä löytänyt sitä rajaa mistä tulen täyteen. Välillä tuntuu siltä, kuin olisivat leikkaussalissa tökkineet minuun vain viisi reikää, pumpanneet mahaan vähän ilmaa ja kursineet sitten takaisin kiinni... Sunnuntaina sain taas anoppilassa ihmetellä, kuinka paljon sitä ruokaa mahtuukaan uuteen masuun. Kävimme miehen kanssa siis grillailemassa anoppilassa ja lautaselle päätyi pieni pätkä kalkkunamakkaraa, pätkä perus grillimakkaraa, puolikas pekoniherkkusieni ja kaksi pientä uutta perunaa. Sain kaikki nämä siis syötyä, rauhallisesti noin puolessa tunnissa. Ruokailun jälkeen en tuntenut itseäni täydeksi, mutta en kuitenkaan uskaltanut testata missä raja menee, joten jätin santsaamatta. Jälkiruoaksi n. tuntia myöhemmin otin muutaman ruokalusikallisen vaniljajäätelöä ja pakastemustikoita. Näin jälkikäteen ajateltuna ihan järkyttävä määrä ruokaa. Tai no, entinen minä olisi syönyt ihan helposti pari kokonaista makkaraa, monen monta uutta perunaa ja muutaman pekoniherkkusienenkin. Että entiseen nähden ruokamäärät on vähäisiä, mutta luulin leikkauksen jälkeen mahan tosiaan vetävän todella pieniä määriä ja siitä sitten kasvavan ajan kanssa pikkuhiljaa.

Paino on onneksi alkanut nyt menemään alas hieman hitaammin. Ensimmäisen viikon -4,2kg tuntui aika hurjalta, mutta tämä toisen viikon saavutus -1,5kg onkin jo ihan sitä mitä olin mielessäni ajatellut että on hyvä vauhti. Tästä on siis hyvä jatkaa kohti uutta viikkoa minimasuisena.

5 kommenttia:

  1. Tsemppiä matkaan! löysin blogisi ja jään seuraamaan, itse menen leikkaukseen tasan 3 viikon päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Laitanpa sinnekin myös tsempit muutaman viikon päästä koittavaan leikkaukseen ja sen jälkeiseen minimaha-elämään :)

      Poista
  2. Miltäs minimaha-elämä tuntuu? Onko tullut uusia aineita mitä et voi syödä?
    Itsellä eka ene-viikko takana ja reipas neljä kiloa lähtenyt. Tuntuu hurjan kivalle, eikä ne pussikeitotkaan ole yhtään hullumpia :)
    Tsemppiä kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minimahaisen elämä tuntuu ihan mukavalta :) Nälän tunne on alkanut vihdoin tulemaan, eli muistuttelee kyllä jos ateriavälit venyvät liian pitkiksi. Sitä täyden tunnetta edelleen odotan saapuvaksi!

      Lohen lisäksi on mm. kanankoivet ja nyt myös näkkileipä ruvennut tekemään stoppia. Viikonloppuna äitienpäivänä nautittu kuivakakun palanen oli myös aika huonosti alasvaluvaa sorttia, samaten eilen tekemäni pasta-pulled pork-kananmuna mössö :(

      Mutta tänään herkuttelin sushirullilla ja ne sentään meni alas. Ilo oli viikonloppuna myös huomata, että perunamuusi ja lihapullat menivät oikein hyvin alas, kun olen muutaman leikatun suusta kuullut että heillä nuo ovat tehneet stopin. Ensi viikolla pääsee maistelemaan sitten täysillä ruokia, kun saa vihdoin kaikkia ruokia vapaasti syödä. Varmasti siis epäsopivien ruokien lista tulee jatkumaan, mutta varmasti on vielä moniamonia ruokia joista pääsen nauttimaan edelliseen tapaan!

      Poista
  3. Ilman suurta hoputtamista; täällä kovasti jo odotellaan seuraavaa postausta ja uusimpia kuulumisia. Toivottavasti voit hyvin ja homma etenee toivotusti :)

    VastaaPoista