maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ensimmäinen viikko minimahalla takana

Kuten otsikko sanoo, sitä on selvitty ensimmäisestä viikosta minimahan kanssa \o/
Eilen oli ensimmäinen päivä ilman kipulääkkeitä. Pahimmat kivut on siis väistyneet ja ne pienemmät kivut kestää ennemmin kun ottaa sellaisen pahamakuisen lääkeshotin!
Toissapäivänä uskalsin vihdoin ottaa lopuistakin haavoista teipit pois ja haavat ovat todella hyvän näköisiä. Haavat ovat kooltaan n. 3cm ja maha näyttää siltä, kun joku olisi parit reiät tökkinyt puukolla. Ajoittain haavat hieman kutiavat ja mieli tekisi raapia, mutta pitää malttaa mieli olla koskematta niihin. Iho on hieman mustelmilla noiden haavojen ympärillä, kädessä missä kanyyli oli ja mahan seutu napapiikeistä myös iloisen kirjava.

Eilen tuli käytyä myös kaupassa ekaa kertaa leikkauksen jälkeen. Ja täytyy sanoa, että kyllä harmitti mennä kaupassa ja haaveilla kaikesta siitä, mitä en tällä hetkellä saa syödä. Enkä nyt puhu että olisi eritoten tehnyt jotain herkkuja mieli, vaan ihan perus ruokaa: salaattia, grilliruokaa, lihaa, kalaa, pähkinöitä, ruisleipää, kananmunia, jopa pinaattilettuja! Piti sitten ihan kiusaksi ostaa tuonne kaappiin tuijottamaan paketti noita pinaattilettuja jo valmiiksi ensi viikkoa varten, kun saa siirtyä noihin pehmeisiin ruokiin. Samaten mukaan tarttui näkkileipäpaketti, jota en malta odottaa, että pääsen syömään! Ihan suoraan sanottuna tämä keitto/mehulinja alkaa pahasti tökkimään. Yhtään ei tee mieli mitään keittoja enää syödä, mehukeittokin on niin yöks! Ainoa mitä nyt on saanut syötyä ilman irvistystä on modifastin ene-tuotteet, jugurtit ja viili. Voi kuinka eilen nautinkaan, kun ostin Lidlistä appelsiinimehua ja viilin, niin luxusta!

Syömättömyyden huomaa kyllä painossa. Viikon takaisesta leikkauspäivästä paino on tippunut 4,2kg, kun mikään vaan ei maistu ja tekee tiukkaa saada edes sen 600 kaloria päivässä syötyä. Ärysttävintä ehkä ikinä on tuo mies, joka tekee niin herkullista ruokaa itselleen tällä hetkellä, että kuola valuen vierestä voin vain niistä haaveilla. Toissapäivänä porsaansuikaleiden paistamisen tuoksu sai mut vetäytymään omiin oloihin makuuhuoneeseen ja eilenkin miehen tehdessä itselleen bratwurstia ja salaattia, iski niin iso ruokakateus. Mies yrittää kiltisti piilottaa herkuttelunsa, vie vaivihkaa kaupasta ostetut sipsit työhuoneeseensa ja mutustelee niitä siellä salaa. Mies myös pakenee työhuoneeseensa syömään illalliset, tai oikeastaan kaikki ruokansa, ettei minun tarvitsisi kärsiä ruokakateudesta lusikoidessani jugurttia naamaan.

Mutta viikko enää tätä kituuttamista, ensi viikolla odottaa makaroni- ja maksalaatikot, perunamuusit ja lohi, pinaattiletut ja näkkärit... Sitä odotellessa, aamu aloitetaan lasillisella appelsiinimehua sekä vitamiinitableteilla.






4 kommenttia:

  1. Satuin blogiisi kuin ihmeen kaupalla. On todella mielenkiintoista seurata tätä muutosten matkaasi eikä vähiten siitä syystä että viime viikolla sain Peijaksesta leikkausajan kesäkuulle. Minua jännittää mutta koen että tämä on minulle ainoa vaihtoehto terveempään loppuelämään. Toivottavasti toipumisesi etenee hyvin. Pysyn kanavalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Peijaksessa on niin osaava porukka hommaa pyörittämässä, että he saivat varmasti minun jännityksen pysymään poissa. Hyvissä käsissä siis tulet kesäkuussa olemaan ja tuo kesäkuuhan jo kolkutteleekin tuossa nurkan takana. Eli ei enää kauaakaan kun liityt meidän minimahojen joukkoon! :)

      Poista
  2. Mitenkä siellä voidaan?
    Mä tosiaan kävin torstaina meilahdessa, ja leikkausta kohti mennään. Maanantaina alkaa ene-dietti ja lääkäri ilmoitti ettei hänen mielestään tarvita odotella enempiä... Jos kaikki menee hyvin voin päästä leikkaukseen jo kesäkuussa! Siinä vaiheessa mun ilme oli varmaan :O
    Vappuna tulikin sitten nollattua niin perusteellisesti ettei tule ikävä kuningas alkoholiakaan :D
    Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaan oikein hyvin, kiitos kysymästä. Ruoka on alkanut maistua ja alkanut jo lipsumaan hieman pehmeän ruokavalion puolelle.. Ei vaan enää uppoa jugurtit yms. joten olen nauttinut mm. keitetyistä munista :D

      Tsemppiä kovasti ene-diettiin! Vaikka saattaa tuntua tuskaiselta taivaalta ne viikot eneillessä, niin päämäärä häämöttää jo! Siitä saa varmasti voimavaroja jaksaa :)

      Joten nautihan nyt täysin rinnoin viikonlopusta kaikkine lempiruokinesi ja tsemppiä tulevaan!

      Poista