keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Ennen ja jälkeen kuvat

Sitä on ehkä tullut hieman sokeaksi itselleen. Joka päivä kun sitä naamaa (ja vartaloa) katsoo peilistä, ei muutosta huomaa muista kovin hyvin. Toki vaatteet on menneet uusiksi ja puntari kertoo kiloja lähteneen. Mutta ei sitä tajua kuinka paljon niitä senttejä loppupeleissä onkaan lähtenyt.

Otin joskus aikanaan kuvat itsestä kun aloitin painonhallintaryhmän (syyskuussa 2014), ajatuksena että voi sitten kuvista vertailla edistymistä. Otin uudet kuvat hieman ennen leikkausta, mutta muutos näiden kahden tapahtuman välillä ei ollut niin suuri, että olisin tänne niitä halunnut jakaa. Nyt on kuitenkin hyvä näyttää, mitä lähes päivälleen 2 vuotta ja -40kg näyttää:



Ihan naurahdin ääneen kun nuo vertailukuvat itse näin ekaa kertaa! On siinä jotain muutosta tapahtunut! Vyötäröltä kadonnut ainakin 25cm ja kiloja tosiaan sen 40. Vielä on pitkä matka edessä, mutta nyt oli hyvä hetki pysähtyä ihastelemaan tuloksia, jotta taas jaksaa jatkaa tietä eteenpäin.

1 kommentti:

  1. Kiitos kirjoituksistasi. On tosi arvokasta, että jaat kokemuksesi. Onnea jatkoon.

    VastaaPoista