sunnuntai 20. syyskuuta 2015

5kk leikkauksesta

Hui kauheeta miten aika on mennyt kun siivillä. Eilen havahduin, että tuotahan tulee jo 5kk siitä kun leikkauksessa olin. Ensi kuussa täytyy ottaa ensimmäiset "jälkeen" kuvat jotta voi verrata niitä leikkausta edeltävän illan kuviin. Jännittävää nähdä kuinka paljon on muutosta tullut. Tänä aamuna vaaka valehteli lukemaksi 116,4kg joka tarkoittaisi sitä, että olen leikkauksen jälkeen laihtunut 18,8kg. Todellisuudessa eilen aamulla vaaka näytti 117,2kg ja olen yön viettänyt vessassa jonkin sortin mahataudissa, joten ihan noin hyviä lukemia ei ilman tuota tautia olisi varmastikaan saatu tänä aamuna. No, mutta joka tapauksessa reilu 18kg tiputettu, pitänee olla tyytyväinen tuohon, vaikkakin ne odotukset oli jossain 25kg hujakoilla. Tuntuu että joka blogitekstissä toistan itseäni, että toivoisin olevani jo paljon kevyempi..

Törmäsin pari päivää sitten samana päivänä leikattuun naiseen. Ensinäkemällä hän kehui kuinka paljon olen tiputtanut. Mukava että joku huomaa jotain muutosta tapahtuneen ^_^
Hän itse kertoi laihtuneensa n. 15kg ja enimmäkseen yläpäästä. Valittelin itsekin tuota että mm. rintaliiviostoksille olisi lähdettävä.. Itsellä kuitenkin tuota laihtumista on kai tapahtunut ihan tasaisesti. Yksi päivä meikatessa huomasin, että ehkä tuo leukamakkara on hieman kaventunut, jaloistakin on pakko olla lähtenyt senttejä sillä housut roikkuvat löysinä pusseina ja ihan sairaanhoitajan mittausten todistamana vyötäröltäkin on senttejä lähtenyt. Pikkuhiljaa alkaa sitten huomata noita laihtumisen ikäviä puolia... Muutaman päivän takaisella lenkillä huomasin, kuinka löysät reisiläskit ovat alkaneet hinkkaamaan yhteen huonosti istuvissa housuissa. Pitää alkaa harkita jonkin sortin leggareita tms. lenkkihousuja, joka pitäisi läskit kurissa.. Samalla lenkillä huomasin, että en enää hengästy lenkillä nii pahasti ja jaksan paljon pidempiä ja rivakampia lenkkejä. Kantapäätä vaivannut kipukin on väistynyt ja huomaan seuraavana päivänä lenkistä, että paikat ei enää tulekaan kipeäksi. Lenkkeilyn voisi siis ottaa vaikka jokapäiväiseksi tavaksi, mutta ehkä vielä kannattaa ottaa varovaisesti, eikä lähteä intoilemaan liikaa liian nopeasti!? Talvi vain mietityttää, että mitenhän silloin pääsen liikkumaan, kun pelkään tuota kaatumista aika tavalla! Ehkä talveksi kotiutan sen crosstrainerin mistä olen haaveillut, nyt kun painokin on vihdoin niissä lukemissa, että laitteen painoraja ei ole esteeksi.

tiistai 8. syyskuuta 2015

-40kg

Hei vaan täältä uudesta asunnosta.

Laatikkovuori paria päivää ennen muuttoa!
Tavarat alkavat olla pikkuhiljaa paikallaan ja paikka alkaa tuntua jo kodilta. Kolme viikkoa ollaan täällä uudessa asunnossa nyt siis jo viihdytty ja blogihiljaisuus on johtunut järjettömästä kiireestä. Mies aloitti kolmen viikon kesälomansa muuttovapaalla ja oikeastaan sen ekat kaksi viikkoa miehen kesälomasta meni täysin muuton parissa. Piti siivota ja maalata vanhaa sekä laittaa samalla uutta. Vihdoin viime viikon maanantaina luovutimme vanhan asunnon avaimet ja pääsimme täysin keskittymään uuteen asuntoon. Ihan harmittaa miehen puolesta, että hänen koko kesälomansa meni näiden kahden asunnon välillä, eikä juurikaan päästy nauttimaan lomasta. Kävimme toki elokuvissa ja tällaisia pieniä juttuja, mutta ne lomamatkat jäivät nyt tekemättä. Tulevana viikonloppuna pääsen onneksi pienelle lomamatkalle, kun likkaporukalla lähdemme viikonlopuksi mökille rentoutumaan. Tiedossa on saunomista, hyvää ruokaa, paljon pelejä ja rentoutumista. Säät jos suosii, saatan jopa vuosien jälkeen heittää uikkarit päälle ja käydä pulahtamassa järvessäkin!

Kaiken tämän muuttohärdellin keskellä täytin pyöreitä ja piti kahvituksetkin hoitaa. Päätin kahvittaa sukulaiset vanhempieni luona, sillä asuntomme oli vielä niin vaiheessa ettei tänne olisi ketään kehdannut kutsua. Valmiskakuilla ja mahdollisimman helpoilla leivottavilla mentiin ja kiitos äidin saatiin mm. tuoreita munkkejakin tarjolle. Herkulliset tarjottavat oli vaikka valmiilla mentiinkin. Verrattuna vuoden takaisiin synttäreihin, herkkuja meni tällä kertaa huomattavasti vähemmän. Ennen munkkeja olisi mennyt ainakin sen kolme yhdellä kertaa, nyt se yksi munkki jo teki stopin, eli ei meinannut suosiolla mennä alas asti. Valitettavasti munkit siis saavat tulevaisuudessa jäädä...

Synttäriherkkuja :P
Pitkän aikaa olen himoinnut itselleni tuollaista "sporttiblenderiä". Entisellä työkaverilla oli aina terveellinen välipala töissä mukana: rahkaa, marjoja ja jotain pähkinöitä tms. Jo jonkin aikaa olen sillä silmällä kaupassa noita härveleitä katsonut ja päätin nyt ostaa sitten itsellekin tuollaisen. Tarjoustalossa oli viime viikolla vielä tarjouksessa kahden pullon sisältävä tehosekoitin hintaan 18€, joten kävinpä sen hakemassa. Aamut ovat nyt aika pitkälti lähteneet smoothien voimalla liikenteeseen. Tänä aamuna esim. blenderiin päätyi maustamattoman jugurtin lisäksi tuoreita mustikoita, viinirypäleitä, pellavansiemenrouhetta sekä karppisokeria. Eilisen aamupala oli ihan ehdoton suosikkini: maustamatonta jugurttia, ananasta sekä pellavansiemenrouhetta.
 
Maustamatonta jugurttia, mustikoita,
viinirypäleitä, pellavansiemenrouhetta ja karppisokeria!
 
Ravitsemusterapeutti olisi varmasti nyt tyytyväinen, koska olen saanut lisättyä maitotuotteiden määrää ruokavaliossa. Leikkauksen jälkeen maidon juominen on jäänyt lähes kokonaan pois, kun ruoan yhteydessä ei saa enää juodakaan. Aina ennen se maitolasillinen kuului joka aterialle, mutta ei enää. Maitoa kuluu nykyisin pelkästään kahvin kanssa. Ravitsemusterapeutti sitten viimeksi huomautti asiasta, että voisi jotain maitotuotteita ottaa enemmän käyttöön. Joten tässähän tätä nyt sitten tulee joka aamu nautittua :P
 
Ja sitten tuo paino. Koko sana "paino" on alkanut ahdistaa.. Äitini joka kerta tavatessa ihastelee, kuinka olen aina vaan laihemman näköinen, vaikka todellisuudessa paino on taas pari viikkoa jumittanut. Hyväähän se äiti tarkoittaa, yrittää tsempata, mutta kun itse tiedän että se vaaka näyttää juuri saman verran kuin viikko sitten. Kaverit vuoron perään kyselevät nähdessään, että "no paljos tähän mennessä on painoa tippunut" ja ärsyttää kun ei voi antaa parempia lukemia kuin mitä ne on:
4kk kohdalla (21.8 lukemat) paino näytti tasan 120kg = -15,2kg leikkauksesta = -40kg siitä pahimmasta painosta. Tänä aamuna vaaka näytti 119,7 = -15,5kg leikkauksesta. Tuskallisen hitaasti on paino siis tippunut viimeaikoina ja ihan ahdistaa tuo hitaus.. Noh, alas päin koko ajan ollaan kuitenkin edelleen matkalla. Nyt pari viikkoa kestäneen flunssakauden jälkeen on aika kaivaa lenkkarit taas jalkaan ja lähteä lenkkeilemään. Josko se painokin ottaisi taas spurtin alas päin, kun jatkaa tauon jälkeen hyvin alkanutta lenkkeilyharrastusta!

perjantai 7. elokuuta 2015

3kk kontrolli

Pitkästä aikaa taas jotain kirjoitettavaa: kävin keskiviikkona 3kk kontrollissa Jorvissa. Ensin kävin sairaanhoitajan luona mittauksissa, siitä obesiteettilääkärin juttusille ja viimeiseksi ravitsemusterapeutille.

Sairaanhoitajan luona tosiaan pääsääntöisesti mittailtiin kaikenlaista. Uutena juttuna tuli kehonkoostumusmittaus, josta ei nyt hirveänä jäänyt mitään muuta käteen kuin tämän hetkinen paino: 122,9kg. Painoa tippunut siis leikkauksesta 12,3kg. Vyötärönympäryskin jälleen mitattiin ja oli mukava huomata viime lokakuusta luvun tippuneen 136cm > 126cm. Verenpaineet oli ok:t, samaten verensokeri.

Lääkärin juttusilla kerroin, etten nyt ihan itse ole kovin tyytyväinen tuohon 12,3kg pudotukseen, koska odotin että painoa olisi lähtenyt enemmän. (Mm. verrattuna samana päivänä leikatulla, saman ikäisellä ja lähtöpainoisella naisella, tippunut jo reilu 20kg.) Lääkäri tutkaili painohistoriaani ja totesi, että pitää ottaa huomioon että ennen leikkausta jo olin tiputtanut sen 25kg eli tässä vaiheessa maltillisempi painonpudotustahti on ihan ok. Paino on kuitenkin laskemaan päin ja odotettavissa on että ihan hyviä tuloksia leikkauksella joka tapauksessa saavutetaan, vaikkakin sitten vähän maltillisemmin.
Pari viikkoa sitten kävin luovuttamassa 8 tai 9 putkea verta ja lääkäri kertoili niiden tuloksia vastaanotolla. Kaikki arvot muuten ihan ok, mutta B12-vitamiinin lukemat oli alatasossa. Siihen yleensä leikatuilla aloitetaan pillerikuuri tai halvempi vaihtoehto on käydä ottamassa sairaanhoitajalta vitamiinipistoksia. Tässä vaiheessa kuitenkin yritetään ihan ruokavaliolla saada tilannetta korjattua, eli maksalaatikkoa mm. saa nyt luvan kanssa syödä kerran viikkoon tai vähintään kerran kahteen viikkoon. Maksapihviähän lääkäri olisi ensisijaisesti suositellut, mutta se ei oikein sovi makunystyröille. Onneksi maksalaatikko on yksi herkuistani, joten ei tuota suuria ongelmia lisätä se viikoittaiseen ruokalistaan. B12-vitamiinin lisäksi D-vitamiini oli alhaalla vaikka syön aamuin illoin Calcichew D3 Fortea. Nyt siis lisäksi otan 20mikrogrammaa D-vitamiinia joka päivä, tai tällä hetkellä tyhjennellään kaapissa jo olevia D-vitamiinivaratoja ja nautin 50mikrogrammaisen purutabletin joka toinen päivä. Labroissa siis ei ollut mitään mikä olisi selittänyt kaamean väsymykseni, joten lääkärin kanssa tulimme siihen lopputulokseen, että väsymys on puhtaasti stressiperäistä.
Lopuksi lääkäri otti puheeksi raskautumistoiveeni ja toivoi meidän odottavan vähintään sen vuoden, ehkä jopa puolitoista. Monen ylipainoisen tavoin sairastan PCOS:sää, joka saattaa hankaloittaa raskautumista. Tästä syystä hakeuduimme tutkimuksiin joskus vuosia sitten, jotta saisimme apua raskautumiseen, mutta tutkimuksia ei suostuttu aloittamaan ennen kuin olisin saanut painoa reilusti tiputettua. Silloin asuin toisessa kaupungissa ja painoraja tutkimusten aloittamiselle oli n. 80kg. Nyt kysäisin lääkäriltä, mahtaako Espoossa olla samainen painoraja ja lääkärin mielestä siihen ei ole mitään selkeää painorajaa täällä. Vuosikontrollin kohdalla arvioimme painon olevan jossain 90 kilon tietämille, joten lääkäri sanoi että voisi jo silloin pistää lähetettä eteenpäin, jotta tutkimukset voitaisiin aloittaa hyvissä ajoin. Täytän muutaman viikon päästä 30! Aikaa ei hirveänä ole tuhlattavaksi, joten mukavaa jos lääkäri tosiaan voi meidät jo pistää tutkimusjonoon ensi keväänä.

Ravitsemusterapeutilla ei ollut juurikaan mitään uutta. Kävimme jälleen läpi päivän ruokailurytmiä ja hirveän vaikea oli yrittää selittää millainen rytmi oli, koska juuri edellisenä päivänä olin viimeisen päivän töissä. Eli rytmi tulee näin kotona ollessa muuttumaan taas ihan toisenlaiseksi. Töissä ollessa ruokailuvälit venyivät usein liian pitkiksi, joten siihen nyt yritetään saada muutosta kun olen kotona ja on aikaa syödä ajan kanssa.

Stressitaso tosiaan on nyt huipussaan, viikon päästä muutamme uuteen kotiin, jäin tällä viikolla työttömäksi, miehen töissäkin alkaa kohta yt:t ja isäni syöpähoidot lopetettiin tuloksettomina. Pieni lottovoitto olisi nyt paikallaan. Ei se kaikkia ongelmia poistaisi, mutta helpottaisi hetkeksi! Nautin nyt hetken ihan täysin rinnoin työttömyydestä kesälomana, sillä en ole päässyt kesälomia vuosiin juurikaan pitämään, koska kaikki kesät on menneet töissä. Onneksi miehellä alkaa ensi viikolla myöskin kesäloma, niin päästään sitten yhteistä aikaa viettämään. Lähinnähän se tulee menemään muuttoa tehden, mutta pakko on ottaa pieni irtiotto kaikesta ja lähteä edes vaikka yhdeksi yöksi jonnekin pois näistä nurkista. Varataan vaikka hotellihuone jostain kauniista kaupungista ja unohdetaan hetkeksi kaikki stressi edes päiväksi! Hyviä ja edullisia lomakohteita sekä kauniita ajomaisemia saa siis vinkata kommentteihin :)

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Ensimmäiset 10kg tiputettu!

Näin yksi tavoite saavutettu, kun ensimmäinen 10 kiloa on tippunut!! Kaveri eilen totesi, että maha on kaventunut selvästi, kun alkaa rinnat jo olla edempänä kun maha :) Itsehän en taas tuota muutosta samalla tavalla huomaa, siksipä tuli mieleen että pitäisi tässä joku ilta ottaa uudet kuvat, niin näkee mikä muutos on leikkausta edeltävään päivään ollut. Vaatteista kyllä huomaa, että painoa on tippunut ja pikkuhiljaa sitä on tilaillut uudet housut ja uuden paidan. Ei tosin viitsi tilailla hirveää kasaa vaatteita ja tuhlata suuria summia, koska kohta nuokin vaatteet vain roikkuvat päällä. Yoursclothing on se meikäläisen suosikkipaikka, mistä vaatteita tulee tilailtua. Suosittelen!


Erään iltalenkin maisemia <3
Jossain on varmasti joku ruuvi löysällä, sillä olen alkanut harrastamaan kävelyä vapaaehtoisesti. Miehen kanssa tulee lähdettyä joka toinen päivä ulos lenkille. Mies on edelleen jaksanut viedä minua upeisiin merimaisemiin, jossa viihdyn paremmin kuin hyvin. Mutta on sitä lähimetsän teitäkin ihan vain koluttu ja samalla juteltu henkeviä. Nämä lenkit miehen kanssa ovat olleet ihan parasta parisuhdeaikaa. En liikunnasta edelleenkään saa sellaista varsinaista nautintoa, mutta on mukava päästä miehen kanssa juttelemaan ja näkemään kauniita maisemia. Lenkin jälkeen sitä on usein tyytyväinen, että tuli lähdettyä lenkille, ihan vain senkin takia että se auttaa tuon painon pudottamisen kanssa ja parantaa kuntoa. Huomaankin, että paljon pidempiä matkoja jaksaa kävellä, eikä hengästykään ihan yhtä helposti kuin ennen. Pikkuhiljaa kohti parempaa.

Sports Tracker on tullut asennettua puhelimeen mittailemaan
käveltyjä kilometrejä, nopeutta ja kuluneita kaloreita.

Tässä blogihiljaisuudessakin on ollut syynsä. Ollaan nimittäin saatu uusi asunto ja tulevaan muuttoon liittyen on ollut kaiken näköistä menoa ja meininkiä. Elokuun puolella tosin vasta päästään muuttamaan, mutta on yllättävän paljon ollut mm. paperiasioita hoidettavana asiaan liittyen.
Ennätin tuossa töistä jo roudaamaan ison kasan pahvilaatikoita muuttoa varten, mutta kun aloin pakkailemaan niihin tavaraa, huomasin niissä pahvilaatikoissa elelevän sokeritoukkia. Kaikki nuo pahvilaatikot piti sitten heittää kierrätykseen ja käytiin ostamassa kaupasta pahvilaatikoita, joissa ei toivon mukaan elele valmiiksi mitään ötököitä! Täytyy vain toivoa, ettei sokeritoukat ennättäneet tekemään kotia tänne meille, sillä jotkut pahvilaatikoista olivat lojuneet tuolla jo pari viikkoa. Tosin, en nyt tiedä kuinka suurta ongelmaa voi muutamasta sokeritoukasta tulla, mutta toivottavasti emme jätä tähän asuntoon seuraavalle mitään ötökkäongelmaa!



Työpaikkani järjesti muutama viikko sitten virkistysillan, jossa mm. oli työpaikan tarjoama illallinen ravintolassa. Pitkään mietin, että kehtaanko vilauttaa laihdutusleikattujen korttia, että saisin pienemmän annoksen. Satuin istumaan ihan pomon vieressä, joka ei leikkauksestani tiedä, joten näin parhaaksi olla vilauttamatta korttia. Söin lopulta naudanpihvin, muutaman lohkoperunan ja kasviksia. Loput lohkoperunat levittelin epätoivoisesti ympäri lankkua, ihan kuin se nyt jotenkin olisi tehnyt tähteiden määrän pienemmäksi :) Eipä kukaan onneksi kommentoinut syömättömyyttäni, joten ei tarvinnut alkaa selittelemään tilannetta. Firman piikkiin saatiin myös juoda koko ilta ja tulihan siinä sitten nautittua alkoholiannos jos toinenkin. Siinä missä muut joivat kaksi annosta minä join yhden, joten en ollut edes niin hirveässä humalassa kun kotiinlähdön aika koitti. Varmasti olisin jo sammunut muutamaa tuntia aikaisemmin pöytään, jos olisin yrittänyt samaa tahtia muiden kanssa juoda.

3½ viikkoa vielä ja sitten minulla alkaisi pakollinen kesäloma, eli määräaikainen työsopimukseni loppuu. Mieskin joutuu kuukauden vielä odottamaan omia lomiaan, mutta kun katsoo tuota sateista säätä, niin ei tällä hetkellä tekisikään mieli olla lomalla. Elokuussa sitten toivottavasti on hyvät kelit, kun päästään uuteen asuntoon. Pääsisi sitten nauttimaan uudella takapihalla lämpimistä päivistä ja hyvistä lenkkeilysäistä.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

2kk leikkauksesta

Tajusin tuossa juuri, että tänään tulee kuluneeksi 2kk siitä, kun leikkauspöydällä makasin. Aika on alkuviikkojen matelun jälkeen mennyt kuin siivillä. 2kk kohdalla painoa on tippunut vain 8kg. Vain-sana tulee tuohon omasta odotuksestani, että ainakin sen 10kg olisi lähtenyt muutamassa kuussa. Toisaalta, parempi ihon kannalta, että laihtuminen ei tapahdu niin radikaalisti, eli nahka pysyy rauhallisemmalla tahdilla paremmin mukana.

Eilen vietimme juhannusaattoa kaupungissa, kun olimme kutsuneet mm. anopin meille kylään. Meidän keittiö loihti yrttistä uunilohta, fetasalaattia vesimelonilla ja tietenkin uusia perunoita. Siinä kortti- ja lautapelejä pelatessa maistelin sitten muutaman siiderinkin. Ensimmäinen siideri meinasin humahtaa taas päähän! Mutta rauhallisesti kun osasi juoda siiderit, niin ei päässyt humalataso nousemaan liian korkealle. Pienen pöhnän sai siis jo tuolla muutamalla 0,33l siiderillä!
Tänään suuntaamme juhannuksen viettoon maalle, kun vuorossa on juhannuspäivän vietto vanhemmillani. Tiedossa on jälleen hyvää ruokaa ja pelailua

Juhannuksen jälkeen täytyy ottaa taas kalorilaskuri.fi käyttöön ja oikeasti katsoa taas mitä sitä syö, sillä paino on jumittanut taas ihan liikaa. 2 viikon takaisesta paino on tippunut vain puoli kiloa! Ruokavalio siis seurantaan ja liikuntaa lisättävä! Katselinkin eilen Hobbyhallista itselleni sitä haaveilemaani crosstraineria, mutten viitsinyt sitä vielä tilata. Saattaa meinaan olla niin, että me kohta muutetaan, joten olisi yksi iso tavara vähempi muutettavaa. Lisäksi tuon laitteen maksimi käyttöpaino on 120kg ja siihen painoon on arviolta vielä muutama kuukausi aikaa. Saa laitteen sitten sopivasti syksyksi käyttöön, kun ulkona alkaa olla sateisemmat kelit. Tosin, viimeaikoina ulos katsoessa ei tosiaankaan ole tullut mieleen että olisi kesä. Lämpötilat huitelee 10-15 asteen hujakoilla ja enemmän tuntuu olevan sadepäiviä, kun niitä aurinkoisia. Mutta kohta niiden kesähelteiden on jo pakko tulla! Uskotaan niin :)

Säästä huolimatta hyvää juhannusta juuri sinulle, joka blogiini olet eksynyt :)


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

5 haavetta


Instagramissa eteeni tuli yllä oleva kuva ja rupesin miettimään mitkä olisivat ne viisi asiaa, joita odotan laihtumisen myötä tapahtuvaksi.

Ehdoton ykkönen olisi raskautuminen. Tällä hetkellä ylipaino on tuonut mukanaan Munasarjojen monirakkulaoireyhtymän (PCOS) ja raskautuminen on ollut tästä johtuen lähes mahdotonta. Monta vuotta olemme miehemme kanssa siis jo toivoneet lasta, mutta ylipaino on ollut esteenä. Pelkkä laihtuminenhan ei ole tae siihen että PCOS paranisi ja saisimme lapsia, joten saattaa olla että joudumme turvautumaan myös jonkin verran lapsettomuushoitoihin. Niihin pääsemiseksi painoindeksi pitää olla alle 30, eli tavoitepaino sen puolesta on n. 80kg.

Toinen asia listalla on liikunnan ilo. Odotan kovasti sitä päivää, kun pystyn nauttimaan liikunnasta sen sijaan että se aiheuttaa minulle vain enemmän kipua. Kärsin tällä hetkellä plantaarifaskiitista, joten joka kerta kun rasitan jalkaani edes shoppailureissulla, on siitä seurauksena kantapäässä pistävä kipu joka askeleella. Tämä kipu on syy siihen, minkä takia en mielelläni ole lähtenyt edes liikkumaan, koska kuka haluaa loppuillan kärsiä kivuista sen pienen liikuntasuorituksen jälkeen.
Tässä vaiheessa painonpudotusta haaveena on ostaa crosstraineri, mutta niissäkin on omat painorajansa, joten pienen hetken vielä pitää pudottaa painoa ennen kuin sellaisen viitsii ostaa. Samaten uusi pyörä olisi ostoslistalla! Odotan kovasti myös, että voisin aloittaa esim. kuntosalin, jonkun ryhmäliikunnan ja uimisen.

Kolmannelle sijalle listassa pääsee rohkeus pukeutua vaatteisiin. Kuulostaa hieman ehkä tyhmältä niille joilla sitä itseluottamusta isosta koosta huolimatta löytyy. Mutta minä haaveilen siitä, että voin esim. vetää uikkarit päälle ja lähteä rannalle, ilman että joka toinen seurue minua mulkoilee halveksuvasti, kuiskuttelevat omassa pienessä piirissään tai jopa sanoo ääneen nämä mielipiteensä.
Samaten haaveilen siitä, että voin mennä normikauppaan ja ostaa niitä oikeasti hyvän näköisiä vaatteita, ilman että täytyy tyytymään niihin muodottomiin tylsiin telttoihin, joita isokokoisille valmistetaan. Onneksi olen löytänyt yoursclothing.com nimisen brittiläisen nettikaupan, josta saa jopa upeaita vaatteita isokokoisimmatkin. Mutta olisihan se mahtavaa saada niin paljon enemmän valinnanvaraa vaatteiden suhteen! Odotan sitä, että voin kantaa vaatteeni ilman että joudun kuulemaan ihmisten ilkeitä kommentteja ulkonäöstäni.

Neljäntenä haaveena on matkustaminen. Liian lihava lentämään-kirjoituksessa kävinkin läpi tätä lihavana olemisen vaikeutta, kun kyseessä on matkustaminen. Odotan sitä päivää, kun mahdun siihen lentokoneen penkkiin ilman että pursuan viereisen puolelle. Odotan sitä päivää, kun minun ei tarvitse olla pyytämässä jatkopalaa turvavyöhön. Odotan sitä päivää, että pääsen kulkemaan junan käytäviä tönäisemättä jokaista reunassa istujaa jollakin ruumiin osallani tai kassillani. Odotan sitä päivää, että mahdun taas huvipuistolaitteisiin ongelmitta. Odotan sitä päivää, että pääsen matkustamaan ilman pelkoa että ylipainoni on siihen millään tavalla rajoitteena.

Viimeisenä asia haaveiden listassa on terveys. Olen ollut onnekas, että en ole sairastunut vielä vakavammin mihinkään ylipainoon yleensä liitettävistä sairauksista. Sukurasitteeni on todella vahva mm. diabetekseen ja verisuonisairauksiin. Vaikka laihtuisinkin normaalipainoiseksi, ei sekään kyllä ole tae siitä ettenkö esim. diabetesta voisi vielä saada. Mutta ainakin lähtökohdat ovat paljon paremmat normaalipainoisena, kuin sairaalloisen lihavana. Toivon siis että laihtumisen myötä riskini sairastua mm. diabetekseen vähenisi huomattavasti ja pääsisin eroon mm. nykyisin vaivaavasta PCOS:stä ja palntaarifaskiitista. Toivon että voisin jonakin päivänä olla terve, normaalipainoinen nainen.

Teille muutamalle lukijalle haluaisin heittää myöskin pallon,
mitkä 5 asiaa olisivat omalla listallanne?

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kirurgin seurantakäynti

Käväisin tänään pikaisen reissun Peijaksessa, mm. tapaamassa minut leikanneen kirurgin. Ennen kirurgille menoa törmäsin samana päivänä leikattuun huonekaveriin, joka kertoi laihtuneensa 9kg leikkauksen jälkeen. Kun itse kipusin kirurgin vastaanotolla puntariin, tulos oli 7,2kg. Loppupeleissä siis todella hyvin, kun ottaa huomioon sen kolme viikkoa kestäneen jumin! Kirurgi arvioi, että pelkästään leikkauksen ansiosta päästäisiin alle BMI 35, eli n, 95 kilon hujakoille. Kovasti tarvitsee itse vielä tehdä töitä, jotta joskus pääsisi normaalipainoiseksi. Eli liikuntaa olisi lisättävä ja tulevaisuudessa oltava tarkkana, ettei kalorimäärät pääse nousemaan. Valittelin sitä, että liikkuisin mielelläni enemmänkin, mutta jalka tulee siitä hommasta kipeäksi (ja uikkarikunnossa en vielä todellakaan ole). Lääkäri siinä kyseli lyhyesti miten kipu jalassa ilmenee, millaista se on ja lopputulemana oli se, että kirurgi laittoi lähetettä fysioterapeutille epäilyksenä plantaarifaskiitti.
Vielä ennen siirtymistä sairaanhoitajan huoneeseen, kysäisin lääkäriltä tuosta täyden tunteesta, jota en ole enää leikkauksen jälkeen tuntenut. Lääkäri hieman ihmetteli tuota tunnettani, kun yleensä leikatut eivät kuulemma tunne sitä nälkää, mutta tulevat kyllä täyteen. Selvensin kyllä, että se nälkä ei ole todellakaan samanlaista mitä ennen, se tulee kun on ollut pidempään syömättä ja se nälkä menee ohi hyvinkin pienillä annoksilla. Lääkäri sitten epäili ongelmani olevan enemmän korvien välissä, että tuo täyden tunne on aina ollut sellainen kemiallinen(?) reaktio aivoissa ja sitä samaa hyvän olon tunnetta voisin nyt hakea vaikka liikunnalla.

Kirurgilta sain vielä sitten tuon lihavuusleikattujen kortin, eli mitä vilauttamalla voi saada pienempiä annoksia (pienempään hintaan) ravintoloissa. Kortissa sattui olemaan väärä leikkauspäivämäärä, mutta pari päivää sinne tänne :)
 
 
Kirurgilta siirryin sitten sairaanhoitajan juttusille, jossa juttutuokio jäi todella lyhyeksi. Sairaanhoitaja ojensi uunituoreen nipun papereita: "Lihavuuskirurgia - potilaan opas". Mielenkiinnolla alan kohta lukemaan tuota. Opus pitää sisällään tietoa mm. leikkaukseen valmistautumisesta, leikkaustyypeistä, elämästä leikkauksen jälkeen yms. Erittäin hyödyllinen opas, joka varmasti tulee jaettavaksi tulevaisuudessa jo ennen leikkaukseen menoa. Sairaanhoitajan vastaanotolla ei tuota sen tarkemmin läpi käyty, vaan loppu tapaaminen kului siinä, kun SH yritti saada fysioterapeuttia kiinni ja lopulta ohjasi minut odottamaan aulaan, sillä fysioterapeutti voisi ottaa minut heti vastaan.
 
 
Fysioterapeutilta sain hyviä jumppaohjeita miten saan hoidettu oireilevaa jalkaa, jotta pystyn liikumaan enemmän pienemmillä kivuilla. Lisäksi sain omaksi AirHeel -jalkatuen sekä kinesioteippiä. Youtubesta löytyy opetusvideoita, kuinka tuon plantaarifaskiitin hoitoon käytetään kinesioteippiä, eli ei muuta kuin teippailemaan ja reippailemaan!
 
Työt edellisessä paikassa loppuivatkin jo viime viikon tiistaina, eli keskiviikkona oli ensimmäinen työttömyyspäiväni. Eipä tätä työttömyyttä kauaa sitten kestänytkään, kun perjantaina edellisestä työpaikasta soitettiin, josko pääsisin kesäksi tuuramaan. Eli työt alkaisi jo ensi maanantaina! Näinpä siis viettelen tällä hetkellä viimeisiä lomapäiviäni, ennen kuin aloitan kesän viettoni toimiston seinien sisäpuolella. Onneksi ennätin pienen irtioton kotioloista ottamaan viikonloppuna, kun likkaporukalla lähdimme mökkeilemään. Tuolla reissulla pääsi nauttimaan grilliruoasta, lauta- ja korttipeleistä, saunomisesta, merimaisemista, pitkistä lenkeistä ja auringosta, niin että iho jopa hieman paloi. Mutta ei anneta pienen palasimen haitata, sillä tuon reissun jälkeen olo on ollut rentoutunut ja iloinen. Kovasti kaipasin jotain rentouttavaa lomareissua ja tuo mökkiviikonloppu oli juuri sitä!
 
 
 
PS. olen päivitellyt painoa satunnaisesti myös tuonne "painon seuranta" välilehdelle, joten sitä kannattaa käydä tutkailemassa, mikäli haluaa tarkempia tilastoja nähdä edistymisestä.
Plantaarifaskiittituki AirHeel
Plantaarifaskiittituki AirHeel