-50kg: sairaallosiesta lihavuudesta vaikeaan lihavuuteen!

Elämä alkaa taas voittaa kovien koettelemuksien jälkeen... Isäni kuoleman jälkeen en jaksanut paljoa keskittyä oikeaoppiseen syömiseen, tuli syötyä yhtenä päivänä ihan liikaa, ja toisena ei juurikaan mitään. Koin pysäyttävän hetken eräänä yönä, joka pisti ajattelemaan, että olisi paras ruveta huolehtimaan itsestään paremmin: Olin ollut koko päivän hoitelemassa asioita äitini luona. Olin syönyt aamupalan ja töissä lounaaksi salaattia, mutta sen jälkeen oikeastaan vain juonut kahvia ja muita kalorittomia juomia. Illalla pääsin kotiin ja söin kympin tienoilla leivän ja pian sen jälkeen menin nukkumaan. Heräsin aamuyöstä järjettömään hikoiluun, tuntui kun ihoni olisi ollut tulessa ja olin läkähtymäisilläni lämpöön. Nousin sängystä lähteäkseni alakertaan, mutta jalkani tuntuivat olevan makaronia. Täristen lähdin hitaasti tulemaan rappusia alakertaan ja päädyin sohvalle mittaamaan kuumetta. Yllätyksekseni mittari näytti ihan normilämpöjä, vaikka itse luulin olevani 40 asteen kuumeessa. Siinä käsieni tärinää ihmetellessä mietin, pitäisikö lähteä sairaalaan. Totesin mielessäni, etten kykenisi kävelemään autolle tai ylipäätänsä ajamaan, eli minun olisi herätettävä mies auttamaan, hakemaan auto ovelle. Siinä punnitessani vaihtoehtoja, tuli äkkiä mieleen että voisiko tämä olo johtua matalista sokereista. Kävin keittiöstä hakemassa muutaman keksin. Nukahdin sohvalle hetkeksi ja kun heräsin, olo oli ihan normaali! Pelästyin todella tuota tilannetta ja tajusin, ettei tämä voi jatkua! Kannoin niin kovasti huolta äidistäni ja muista, että unohdin kokonaan huomioida itseni...

Muutama viikko tässä on nyt taas menty seuraillen mitä ja milloin syö, ja heti on alkanut paino taas olemaan mukavasti laskussa Häkellyin kun tajusin tänään, että painoa on nyt tippunut siitä pahimmasta 50kg!! Ja painoindeksiä kun kävin laskemassa, huomasin että olen vaihtanut luokkaa sairaanloisesta lihavuudesta vaikeaan lihavuuteen! Ihan huikeaa!

Viime kesänä listasin viisi haavetta, mitä toivoisin laihtumisen myötä tapahtuvan. Neljäntenä listalla oli matkustaminen. Nyt tuo haave on oikeasti toteutumassa, sillä muutaman kuukauden päästä päästään nauttimaan Rhodoksen lämmöstä. Asetin aluksi itselleni tavoitteen, että pääsisin 100 kilon toiselle puolelle matkaan mennessä. Pari päivää sitten tajusin että huhtikuuhun on vain muutama kuukausi aikaa, että en ehkä pääsekään tavoitteeseen, mutta yritän nyt edes mahdollisimman lähelle sitä! Uimapuvun sain tilattua Elloksen alesta, eihän se minun päälläni näyttänyt yhtä hyvältä kuin Elloksen mallin, mutta ainakin nyt on uimapuku. Nähtäväksi jää, uskallanko lopulta ihan ihmisten ilmoille mennä uimamekkoani esittelemään...

Tuohon 100 kilon tavoitteeseen on tulossa ensiviikolla hieman apua, sillä saan kaverilta ostamani crosstrainerin vihdoin kotiin. Lumen ja jään tulon jälkeen on ulkoilu jäänyt vähemmälle, sillä en tahdo ehdoin tahdoin lähteä kokeilemaan onneani jäisillä teillä.
Eilen pitkästä aikaa lähdin mieheni mukaan iltalenkille. Keli oli suhteellisen haasteellinen, sillä koko päivän oli satanut lunta, teitä ei oltu aurattu ja lunta satoi edelleen vaakatasossa päin näköä. Siellä lumihangessa tarpoessa, lumisateen piiskatessa kasvoille, mietin miksi ihmeessä lähdin mukaan. Mutta kun pääsin posket punoittaen sohvalle lenkin jälkeen palautumaan, olin toisaalta onnellinen että olin lähtenyt ulos, mutta toisaalta myös laskin päiviä crosstrainerin tuloon ja mukavaan sisäliikuntaan.

Lepää rauhassa Isä

...niin yhtäkkiä koitti se päivä, kun isä nukkui pois joulukuun alussa.

Äiti oli vienyt isän maanantaina kolmen päivän osastojaksolle, jotta hän omaishoitajana saisi pari hyvin nukuttua yötä, että jaksaisi taas hoitaa vuorokauden ympäri keuhkosyöpää sairastavaa miestään. Tiistai-aamuna heräsin aamulla aikeissa lähteä isääni katsomaan sairaalaan ja viettämään päivää äidin kanssa. Yhdeksän aikaan aamulla puhelimeni soi ja äiti soitti, että isä on nyt tosi huonossa kunnossa, että pitäisi pikimmiten tulla sairaalalle. Minä siinä kiireessä puin, söin jotain ja lähdin ajamaan. Tuntia myöhemmin olin vihdoin päässyt perille sairaalalle, jossa jo äidin lisäksi oli siskoni ja hänen lapsensa. Siinä isä kipupumpun ja muiden lääkkeiden vaikutuksesta nukkui rauhallisesti. Silittelin isää kädestä ja itkin..

Emme juurikaan poistuneet isän viereltä koko päivänä. Itse kävin pikaisesti työterveyslääkärillä hakemassa sairaslomaa ja rauhoittavia lääkkeitä. Iltamyöhään yöhoitaja tuli laittamaan isän yötä vasten, jolloin samalla otimme mm. isän kellon pois kädestä. Kun istuin siinä isän kello kädessä, huomasin että kello oli pysähtynyt edellisenä päivänä, hetki sen jälkeen kun isä oli sairaalaan tullut. Purskahdin jälleen itkuun kun ajattelin, että se oli merkki, että isän aika oli nyt loppu. Siinä isä nyt nukkui, eikä ikinä siitä heräisi...
Lähdin äidin kanssa sairaalalta kymmenen jälkeen illalla, saimme ehkä muutaman tunnin nukuttuakin, kunnes se pelätty puhelu tuli. Isä oli nukkunut rauhallisesti pois. Siinä yövaatteisiltani lähdin äidin kanssa sairaalalle sanomaan isälle viimeiset hyvästit. Isä oli vielä lämmin, joskin käsi jota silittelin oli jo kylmä...

Isän kuoleman jälkeen on arki ollut hyvin kiireistä hautajaisia järjestellessä ja vielä samaan hötäkkään äitini sai pikaisesti uuden pienemmän asunnon, joten uusi vuosi meni muuttaessa.
Nyt eilen vihdoin saimme isän uurnan laskettua ja ehkä vihdoin on aika hieman käsitellä mitä kaikkea tässä kuukaudessa on tapahtunut...

 

"Niin väsyneenä loppumatkan kuljit,

uneen rauhaisaan sä silmät suljit.

On hiljaisuus ja suru sanaton,
mutt' tiedämme - sun hyvä olla on."

 

 

 

 



Puolivuotiakontrolli

Marraskuussa kävin puolivuotiakontrollissa Jorvin obesiteettiklinikalla. Ensin kävin päivittämässä kuulumiset ravitsemusterapeutin luona, jossa ei sen enempää uutta infoa tullut. Tämän jälkeen  menin hoitajan vastaanotolle purkamaan oloja, muutaman kyyneleenkin tirauttamassa puhuessamme isäni syövästä ja nurkan takana kolkuttelevasta kuolemasta. Painoksi merkattiin 113,8kg, joihin hoitaja ja lääkäri olivat tyytyväisiä. Obesiteettilääkäri olikin vaihtunut mieheksi, mutta ihan pätevältä kaverilta vaikutti. Normihöpinät taas vaihdettiin siitä miten olen voinut, miten ruokailu sujuu, proteiinin saannista yms. Olin täysin unohtanut käydä viikkoa ennen labroissa, mutta sovittiin että seuraavana aamuna käyn niissä ja lääkäri soittaa viikon päästä perään. Etukäteen höpistiin b-vitamiinitasosta, joka oli aika alhainen edellisellä mittauskerralla. Niinpä kun lääkäri viikkoa myöhemmin soitti, ei tullut yllätyksenä että b-vitamiinitaso ei ollut 3 kuukaudessa muuttunut mihinkään ruokavaliolla, joten aloitettiin nyt alkuun b-vitamiinikuuri. Dosettiini tuli siis yksi pilleri taas enemmän.

Aloitettuani työt syyskuussa, olen kärsinyt hartioiden ja lapaluun seudun kivuista. Hartiakivut on hellittäneet, mutta lapaluun edelleen todella kipeä. Siispä obesiteettilääkäri laittoi lähetettä fysioterapiaan, jonne sain ajan joulukuun puoleen väliin. Särkyyn kehoitettiin syömään panacodia, koska buranaahan ei saa leikatut syödä ja para-tabsit tai panadol ei tuohon kipuun auta. Arkailin aluksi noiden panacodien ottamista mm. autoilun takia, mutta käytyäni työterveyslääkärillä hakemassa kortisonipiikkiä, uskaltauduin lääkärin kehotuksesta alkaa syömään niitä. Hänen mielestään kun panacodia voi hyvin ottaa ja lähteä ajamaan, jos olo sen sallii. Ensimmäiseen tuntiin lääkkeen otosta en kyllä rattiin uskallaudu, mutta sen jälkeen olo on ihan normaali. Panacodit vain eivät ole tuoneet pitempiaikaista helpotusta oloon, joten jouduin hakeutumaan uudemman kerran työterveyslääkärille, joka määräsi lisää panacodia. Sain lähetteen fysiatrian erikoislääkärille, jonka vastaanotolla kävin, mutta ihan yhtä turha reissu oli sekin. Kävin röntgenissä ja kuvat oli ok, joten syy kipuihin jäi yhä mysteeriksi. Sairaslomalla kokeiltiin saada kipua loppumaan, mutta sitten tapahtui se kauan pelätty asia.....

Isänpäivä

Kaikilla ei ole mahdollisuutta tänään juhlistaa isää, osa ei edes tahdo. Molempia näitä laatuja kuuluu ystäväpiiriin... Itsellä on maailman paras isi ja se tekeekin tästä isänpäivästä yhden haikeimmista.

Isäni siis sairastaa keuhkosyöpää ja tilanne on tällä hetkellä sellainen, ettei toivoa enää ole. Lääkäri antoi enää viikkoja elinaikaa ja siitä lähtien olen sivusta seurannut, kuinka isäni hiljalleen hiipuu pois. Isäni on vielä kotona, joskin sairaalasängyn, happimasiinan ja kotihoidon voimin. Mutta elossa vielä! Siksi tämä isänpäivä on ilon sijasta haikea, sillä tiedän että se tulee olemaan meidän viimeinen yhteinen isänpäivämme. Kyyneleitä on pelkästään tämän isänpäivän takia vuodatettu jo päiviä, kun on miettinyt mitä isälle lahjaksi hankkisin. Mitä ostaa ihmiselle joka ei kauaa enää täällä kanssamme ole? Isänpäiväkortin olen aina itse tehnyt ja eilinen ilta meni kyyneleitä vuodattaen samalla kun askartelin korttia. Mitä kirjoittaa viimeiseen isänpäiväkorttiin, miten kertoa isälle kuinka tärkeä hän minulle on ja kuinka paljon häntä rakastan?

Isän tilanteesta johtuen on blogissakin ollut hiljaista. Ei vain aika ja jaksaminen anna myöten päivittää kuulumisia. Mutta lyhyesti päivitystä tilanteesta: Reilu 6kk on nyt leikkauksesta ja paino tänä aamuna 113,5kg eli lähes 22 kiloa paino tippunut leikkauksesta. Tiistaina on puolivuotis kontrolli, josta sitten myöhemmin lisää.

5kk leikkauksesta

Hui kauheeta miten aika on mennyt kun siivillä. Eilen havahduin, että tuotahan tulee jo 5kk siitä kun leikkauksessa olin. Ensi kuussa täytyy ottaa ensimmäiset "jälkeen" kuvat jotta voi verrata niitä leikkausta edeltävän illan kuviin. Jännittävää nähdä kuinka paljon on muutosta tullut. Tänä aamuna vaaka valehteli lukemaksi 116,4kg joka tarkoittaisi sitä, että olen leikkauksen jälkeen laihtunut 18,8kg. Todellisuudessa eilen aamulla vaaka näytti 117,2kg ja olen yön viettänyt vessassa jonkin sortin mahataudissa, joten ihan noin hyviä lukemia ei ilman tuota tautia olisi varmastikaan saatu tänä aamuna. No, mutta joka tapauksessa reilu 18kg tiputettu, pitänee olla tyytyväinen tuohon, vaikkakin ne odotukset oli jossain 25kg hujakoilla. Tuntuu että joka blogitekstissä toistan itseäni, että toivoisin olevani jo paljon kevyempi..

Törmäsin pari päivää sitten samana päivänä leikattuun naiseen. Ensinäkemällä hän kehui kuinka paljon olen tiputtanut. Mukava että joku huomaa jotain muutosta tapahtuneen ^_^
Hän itse kertoi laihtuneensa n. 15kg ja enimmäkseen yläpäästä. Valittelin itsekin tuota että mm. rintaliiviostoksille olisi lähdettävä.. Itsellä kuitenkin tuota laihtumista on kai tapahtunut ihan tasaisesti. Yksi päivä meikatessa huomasin, että ehkä tuo leukamakkara on hieman kaventunut, jaloistakin on pakko olla lähtenyt senttejä sillä housut roikkuvat löysinä pusseina ja ihan sairaanhoitajan mittausten todistamana vyötäröltäkin on senttejä lähtenyt. Pikkuhiljaa alkaa sitten huomata noita laihtumisen ikäviä puolia... Muutaman päivän takaisella lenkillä huomasin, kuinka löysät reisiläskit ovat alkaneet hinkkaamaan yhteen huonosti istuvissa housuissa. Pitää alkaa harkita jonkin sortin leggareita tms. lenkkihousuja, joka pitäisi läskit kurissa.. Samalla lenkillä huomasin, että en enää hengästy lenkillä nii pahasti ja jaksan paljon pidempiä ja rivakampia lenkkejä. Kantapäätä vaivannut kipukin on väistynyt ja huomaan seuraavana päivänä lenkistä, että paikat ei enää tulekaan kipeäksi. Lenkkeilyn voisi siis ottaa vaikka jokapäiväiseksi tavaksi, mutta ehkä vielä kannattaa ottaa varovaisesti, eikä lähteä intoilemaan liikaa liian nopeasti!? Talvi vain mietityttää, että mitenhän silloin pääsen liikkumaan, kun pelkään tuota kaatumista aika tavalla! Ehkä talveksi kotiutan sen crosstrainerin mistä olen haaveillut, nyt kun painokin on vihdoin niissä lukemissa, että laitteen painoraja ei ole esteeksi.

-40kg

Hei vaan täältä uudesta asunnosta.

Laatikkovuori paria päivää ennen muuttoa!

Tavarat alkavat olla pikkuhiljaa paikallaan ja paikka alkaa tuntua jo kodilta. Kolme viikkoa ollaan täällä uudessa asunnossa nyt siis jo viihdytty ja blogihiljaisuus on johtunut järjettömästä kiireestä. Mies aloitti kolmen viikon kesälomansa muuttovapaalla ja oikeastaan sen ekat kaksi viikkoa miehen kesälomasta meni täysin muuton parissa. Piti siivota ja maalata vanhaa sekä laittaa samalla uutta. Vihdoin viime viikon maanantaina luovutimme vanhan asunnon avaimet ja pääsimme täysin keskittymään uuteen asuntoon. Ihan harmittaa miehen puolesta, että hänen koko kesälomansa meni näiden kahden asunnon välillä, eikä juurikaan päästy nauttimaan lomasta. Kävimme toki elokuvissa ja tällaisia pieniä juttuja, mutta ne lomamatkat jäivät nyt tekemättä. Tulevana viikonloppuna pääsen onneksi pienelle lomamatkalle, kun likkaporukalla lähdemme viikonlopuksi mökille rentoutumaan. Tiedossa on saunomista, hyvää ruokaa, paljon pelejä ja rentoutumista. Säät jos suosii, saatan jopa vuosien jälkeen heittää uikkarit päälle ja käydä pulahtamassa järvessäkin!

Kaiken tämän muuttohärdellin keskellä täytin pyöreitä ja piti kahvituksetkin hoitaa. Päätin kahvittaa sukulaiset vanhempieni luona, sillä asuntomme oli vielä niin vaiheessa ettei tänne olisi ketään kehdannut kutsua. Valmiskakuilla ja mahdollisimman helpoilla leivottavilla mentiin ja kiitos äidin saatiin mm. tuoreita munkkejakin tarjolle. Herkulliset tarjottavat oli vaikka valmiilla mentiinkin. Verrattuna vuoden takaisiin synttäreihin, herkkuja meni tällä kertaa huomattavasti vähemmän. Ennen munkkeja olisi mennyt ainakin sen kolme yhdellä kertaa, nyt se yksi munkki jo teki stopin, eli ei meinannut suosiolla mennä alas asti. Valitettavasti munkit siis saavat tulevaisuudessa jäädä...

Synttäriherkkuja :P

Pitkän aikaa olen himoinnut itselleni tuollaista "sporttiblenderiä". Entisellä työkaverilla oli aina terveellinen välipala töissä mukana: rahkaa, marjoja ja jotain pähkinöitä tms. Jo jonkin aikaa olen sillä silmällä kaupassa noita härveleitä katsonut ja päätin nyt ostaa sitten itsellekin tuollaisen. Tarjoustalossa oli viime viikolla vielä tarjouksessa kahden pullon sisältävä tehosekoitin hintaan 18€, joten kävinpä sen hakemassa. Aamut ovat nyt aika pitkälti lähteneet smoothien voimalla liikenteeseen. Tänä aamuna esim. blenderiin päätyi maustamattoman jugurtin lisäksi tuoreita mustikoita, viinirypäleitä, pellavansiemenrouhetta sekä karppisokeria. Eilisen aamupala oli ihan ehdoton suosikkini: maustamatonta jugurttia, ananasta sekä pellavansiemenrouhetta.

 

Maustamatonta jugurttia, mustikoita,
viinirypäleitä, pellavansiemenrouhetta ja karppisokeria!

 

Ravitsemusterapeutti olisi varmasti nyt tyytyväinen, koska olen saanut lisättyä maitotuotteiden määrää ruokavaliossa. Leikkauksen jälkeen maidon juominen on jäänyt lähes kokonaan pois, kun ruoan yhteydessä ei saa enää juodakaan. Aina ennen se maitolasillinen kuului joka aterialle, mutta ei enää. Maitoa kuluu nykyisin pelkästään kahvin kanssa. Ravitsemusterapeutti sitten viimeksi huomautti asiasta, että voisi jotain maitotuotteita ottaa enemmän käyttöön. Joten tässähän tätä nyt sitten tulee joka aamu nautittua :P

 

Ja sitten tuo paino. Koko sana "paino" on alkanut ahdistaa.. Äitini joka kerta tavatessa ihastelee, kuinka olen aina vaan laihemman näköinen, vaikka todellisuudessa paino on taas pari viikkoa jumittanut. Hyväähän se äiti tarkoittaa, yrittää tsempata, mutta kun itse tiedän että se vaaka näyttää juuri saman verran kuin viikko sitten. Kaverit vuoron perään kyselevät nähdessään, että "no paljos tähän mennessä on painoa tippunut" ja ärsyttää kun ei voi antaa parempia lukemia kuin mitä ne on:
4kk kohdalla (21.8 lukemat) paino näytti tasan 120kg = -15,2kg leikkauksesta = -40kg siitä pahimmasta painosta. Tänä aamuna vaaka näytti 119,7 = -15,5kg leikkauksesta. Tuskallisen hitaasti on paino siis tippunut viimeaikoina ja ihan ahdistaa tuo hitaus.. Noh, alas päin koko ajan ollaan kuitenkin edelleen matkalla. Nyt pari viikkoa kestäneen flunssakauden jälkeen on aika kaivaa lenkkarit taas jalkaan ja lähteä lenkkeilemään. Josko se painokin ottaisi taas spurtin alas päin, kun jatkaa tauon jälkeen hyvin alkanutta lenkkeilyharrastusta!

3kk kontrolli

Pitkästä aikaa taas jotain kirjoitettavaa: kävin keskiviikkona 3kk kontrollissa Jorvissa. Ensin kävin sairaanhoitajan luona mittauksissa, siitä obesiteettilääkärin juttusille ja viimeiseksi ravitsemusterapeutille.

Sairaanhoitajan luona tosiaan pääsääntöisesti mittailtiin kaikenlaista. Uutena juttuna tuli kehonkoostumusmittaus, josta ei nyt hirveänä jäänyt mitään muuta käteen kuin tämän hetkinen paino: 122,9kg. Painoa tippunut siis leikkauksesta 12,3kg. Vyötärönympäryskin jälleen mitattiin ja oli mukava huomata viime lokakuusta luvun tippuneen 136cm > 126cm. Verenpaineet oli ok:t, samaten verensokeri.

Lääkärin juttusilla kerroin, etten nyt ihan itse ole kovin tyytyväinen tuohon 12,3kg pudotukseen, koska odotin että painoa olisi lähtenyt enemmän. (Mm. verrattuna samana päivänä leikatulla, saman ikäisellä ja lähtöpainoisella naisella, tippunut jo reilu 20kg.) Lääkäri tutkaili painohistoriaani ja totesi, että pitää ottaa huomioon että ennen leikkausta jo olin tiputtanut sen 25kg eli tässä vaiheessa maltillisempi painonpudotustahti on ihan ok. Paino on kuitenkin laskemaan päin ja odotettavissa on että ihan hyviä tuloksia leikkauksella joka tapauksessa saavutetaan, vaikkakin sitten vähän maltillisemmin.
Pari viikkoa sitten kävin luovuttamassa 8 tai 9 putkea verta ja lääkäri kertoili niiden tuloksia vastaanotolla. Kaikki arvot muuten ihan ok, mutta B12-vitamiinin lukemat oli alatasossa. Siihen yleensä leikatuilla aloitetaan pillerikuuri tai halvempi vaihtoehto on käydä ottamassa sairaanhoitajalta vitamiinipistoksia. Tässä vaiheessa kuitenkin yritetään ihan ruokavaliolla saada tilannetta korjattua, eli maksalaatikkoa mm. saa nyt luvan kanssa syödä kerran viikkoon tai vähintään kerran kahteen viikkoon. Maksapihviähän lääkäri olisi ensisijaisesti suositellut, mutta se ei oikein sovi makunystyröille. Onneksi maksalaatikko on yksi herkuistani, joten ei tuota suuria ongelmia lisätä se viikoittaiseen ruokalistaan. B12-vitamiinin lisäksi D-vitamiini oli alhaalla vaikka syön aamuin illoin Calcichew D3 Fortea. Nyt siis lisäksi otan 20mikrogrammaa D-vitamiinia joka päivä, tai tällä hetkellä tyhjennellään kaapissa jo olevia D-vitamiinivaratoja ja nautin 50mikrogrammaisen purutabletin joka toinen päivä. Labroissa siis ei ollut mitään mikä olisi selittänyt kaamean väsymykseni, joten lääkärin kanssa tulimme siihen lopputulokseen, että väsymys on puhtaasti stressiperäistä.
Lopuksi lääkäri otti puheeksi raskautumistoiveeni ja toivoi meidän odottavan vähintään sen vuoden, ehkä jopa puolitoista. Monen ylipainoisen tavoin sairastan PCOS:sää, joka saattaa hankaloittaa raskautumista. Tästä syystä hakeuduimme tutkimuksiin joskus vuosia sitten, jotta saisimme apua raskautumiseen, mutta tutkimuksia ei suostuttu aloittamaan ennen kuin olisin saanut painoa reilusti tiputettua. Silloin asuin toisessa kaupungissa ja painoraja tutkimusten aloittamiselle oli n. 80kg. Nyt kysäisin lääkäriltä, mahtaako Espoossa olla samainen painoraja ja lääkärin mielestä siihen ei ole mitään selkeää painorajaa täällä. Vuosikontrollin kohdalla arvioimme painon olevan jossain 90 kilon tietämille, joten lääkäri sanoi että voisi jo silloin pistää lähetettä eteenpäin, jotta tutkimukset voitaisiin aloittaa hyvissä ajoin. Täytän muutaman viikon päästä 30! Aikaa ei hirveänä ole tuhlattavaksi, joten mukavaa jos lääkäri tosiaan voi meidät jo pistää tutkimusjonoon ensi keväänä.

Ravitsemusterapeutilla ei ollut juurikaan mitään uutta. Kävimme jälleen läpi päivän ruokailurytmiä ja hirveän vaikea oli yrittää selittää millainen rytmi oli, koska juuri edellisenä päivänä olin viimeisen päivän töissä. Eli rytmi tulee näin kotona ollessa muuttumaan taas ihan toisenlaiseksi. Töissä ollessa ruokailuvälit venyivät usein liian pitkiksi, joten siihen nyt yritetään saada muutosta kun olen kotona ja on aikaa syödä ajan kanssa.

Stressitaso tosiaan on nyt huipussaan, viikon päästä muutamme uuteen kotiin, jäin tällä viikolla työttömäksi, miehen töissäkin alkaa kohta yt:t ja isäni syöpähoidot lopetettiin tuloksettomina. Pieni lottovoitto olisi nyt paikallaan. Ei se kaikkia ongelmia poistaisi, mutta helpottaisi hetkeksi! Nautin nyt hetken ihan täysin rinnoin työttömyydestä kesälomana, sillä en ole päässyt kesälomia vuosiin juurikaan pitämään, koska kaikki kesät on menneet töissä. Onneksi miehellä alkaa ensi viikolla myöskin kesäloma, niin päästään sitten yhteistä aikaa viettämään. Lähinnähän se tulee menemään muuttoa tehden, mutta pakko on ottaa pieni irtiotto kaikesta ja lähteä edes vaikka yhdeksi yöksi jonnekin pois näistä nurkista. Varataan vaikka hotellihuone jostain kauniista kaupungista ja unohdetaan hetkeksi kaikki stressi edes päiväksi! Hyviä ja edullisia lomakohteita sekä kauniita ajomaisemia saa siis vinkata kommentteihin :)