maanantai 20. huhtikuuta 2015

Elossa

Pikaisia kuulumisia sairaalasta:
Leikkaus meni hyvin ja nyt yritetään toipua siitä.  Heräämöön pääsin odottamaan leikkausta jo ennen puolta päivää, mutta vasta kahden aikaan minut leikattiin.
Heräämössä olin pihalla kuin lumiukko, ensimmäiset muistikuvat on ääniä jotka käskee sen käden sivulle suoraksi jossa verenpainemittari oli sekä se kun ohjeistivat  CPAP-laitteen pitämisestä.
Jossain vaiheessa aloin pakottaa itseäni avaamaan silmiä ja heräämään. Kivut oli aika kovat heräämöön tullessa. Pidin käsillä kiinni vatsasta, kun sattui niin paljon. Muistan miettineeni siinä maatessa, että jos olisin tiennyt tällaisten kipujen tulevan, en olisi lähtenyt tähän leikkaukseen.
Osastolle pääsin puoli seitsemän aikaan. Mies ja anoppi olivat yrittäneet käydä katsomassa, mutta olin siinä vaiheessa vielä heräämössä. Toisaalta ihan hyvä etteivät jääneet odottamaan osastolle paluuta, koska kivut oli vielä osastolle tullessakin aika kovat, eikä varmasti olisi jaksanut olla sosiaalinen.
 
Yö meni jatkuvasti heräillessä. Kivut estivät kyljellään nukkumisen, joten oli yritettävä saada unta selällään ja puoli-istuva asento oli parhaimman tuntuinen. Asennosta johtuen heräsin n. tunnin välein ja persaus puuduksissa. Piti sitten sängyn reunalle nousta palauttamaan veret takamukseen ja tuntuipa se helpottavan ilmasta johtuviin kipuihinkin hieman.
Kahvin tuoksu aamulla oli mitä ihanin tuoksu. Tuossa sitä pääsee pienin hörpyin nauttimaan. Kohta ajattelin ottaa ja lähteä kävelylle, kunhan lääkäri on ensin tehnyt kierroksensa.
 
Palailen asiaan taas myöhemmin ja ehkä kotia päästyä jaksaa kertoa hieman yksityiskohtaisemmin mm. leikkaussalin tapahtumista.

3 kommenttia:

  1. Hei,
    toivottavasti olo on kohentunut ja pääset pian kotiin :)

    VastaaPoista
  2. Kuinkas siellä voidaan? Toivottavasti jo paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olosuhteisiin nähden ihan okei, keskiviikosta asti ollut kotona parantelemassa oloa :)

      Poista